IRC-Galleria

^kitsune

^kitsune

Olen, ei hajuakaan kuka, mutta kuitenkin.

Mira on:Perjantai 12.06.2009 18:13

Mene Googleen ja laita hakusanaksi "nimesi on" (esim. "Matti on"). Muista laittaa se "on" siihen nimen perään, tai tämä ei onnistu. Sitten, listaa kuusi asiaa, jotka tulivat ensimmäisenä siihen.

MIRA ON...

1. GONZO 3/1999 - NAHKA KUORIUTUU
Huolestuttavaa sen sijaan on rakkaan Mira-tätimme nykykunto: kypsään ikään ehtinyt leidi ei ... Yleisesti ottaen mainioita asioita Mira tietää muitakin, ...

2. MIRA (NIMI) – WIKIPEDIA
Nimen lisäksi Mira on eräs tähti Valaan tähdistössä. Nimen alkuperäksi arvellaan myös tätä merkitystä. Etymologisesti nimellä voi olla yhteys myös ...

3. BB-MIRAN VIRALLISET FANISIVUT
Mira ei ilkeile; jos on jotain sanottavaa, miettii useamman päivän, muotoilee sanansa oikein, jonka jälkeen nostaa epäkohdan esille. ...

4. KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY — VAASAPEDIA
Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry on monipuolinen kulttuuriareena ja yhdysside sekä ulkomaalaisille että suomalaisille. Miran tehtäviin kuuluu luoda ...

5. AAMULEHTI MORO | URHEILUA | KENTÄL LAIRALTA: MIRA MAALAA
Otin Mira Kykkäsestä kuvan. Minuakin kuvattiin, tuotosta en nähnyt. Söpö varmaan sekin, sillä ei sakkoja. Välähti, kun ajoin yhdeksää ylinopeutta. ...

6. PMMP-MIRA JÄLLEEN RASKAANA! - VIIHDEUUTISET - VIIHDE - ILTASANOMAT
10. joulukuu 2008 ... PMMP-yhtyeen Mira Luoti on jälleen raskaana. PMMP-yhtyeen fanit huomasivat tuoreista valokuvista, että Miran vatsa on pyöristynyt. ...

Huoh, olen siis vanha leidi, jonka kunto huolettaa, kulttuuriyhdistys, raskaana oleva poptähti, Kykkänen, ja mulla on oma fanisaitti. TERVE. Ai niin, ja tähti myös :)

Selviä kesäbiisejä! Keskiviikko 03.06.2009 00:56

Green Day - Holiday

Jason Mraz - I'm Yours

Miyavi - Ashita, genki ni naare

Sean Paul - (When You Gonna) Give It Up to Me
Sean Paul - Get Busy
Sean Paul - Temperature
Sean Paul - We Be Burnin'

SHINee - Nunan neomu yeppeo (Replay) (Boom Track Vers.)

Simple Plan - Jump
Simple Plan - When I'm Gone
Simple Plan - I'd Do Anything

SM Town - Yeohaengeul ddeonayo (Let's Go on a Trip!)
SM Town - Under the Sea

Super Junior - Dancing out

Tohoshinki - Box in the Ship
Tohoshinki - Goshenshi
Tohoshinki - Sky
Tohoshinki - Summer Dream
Tohoshinki - Yakkusoku

***

Simple Planin I'd Do Anything muistuttaa viime kesän Ruotsin-reissusta<3
DBSK:n kesäbiisit vaan on niin aish, tulee kyllä Summer Dreamistakin aina yhtä kesäfiilis<33


Kesädatauksen kunniaks :oMaanantai 01.06.2009 03:23

1. KUINKA SAIT YHDEN NAARMUISTASI?
- itse asiassa en tiedä. :o

2. MITÄ ON HUONEESI SEINÄLLÄ?
- seinälippu, Marin ja mun tekemä esitelmä korealaisesta ruokakulttuurista, muutama Dong Bang, kello, Jun. Ban. Hap.:n kanjit jne. ...

3. KUORSAATKO TAI PUHUTKO UNISSASI?
- en mä tiiä, ei ainakaa kukaa oo muistaakseni valittanu.

4. MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELET?
- korealaista ja japanilaista sekagenreä ja rockia ja punkia. IT'S ALL LOVE :D

5. TIEDÄTKÖ MIHIN AIKAAN SYNNYIT?
- en mä muista :'D

6. MILLAINEN RUOKA ON PARAS?
- aasialainen<3

7. MITÄ IKÄVÖIT?
- en mä oikein tiedä... jottain. :o JOSSUA VAIKKA.

8. ARVOKKAIN TAVARA MINKÄ OMISTAT?
- en mä tiiä, en omista mitää kauheen kallista.

9. KUINKA PITKÄ OLET?
- SATAVIISKAHEKSA PILKKU NOLLA !!!

10. ONKO SINULLA AHTAANPAIKANKAMMO?
- eij ole, kaapissa olo ei ahdista XDDD

11. PELKÄÄTKÖ PIMEÄÄ?
- en mä enää mut nuorempana :)

12. VIIMEINEN HENKILÖ, JOKA SAI SINUT ITKEMÄÄN?
- lasketaanko Jepi? ;_;

13. MIKSI?
- koska kohta joudun luopuu siitä ;(

14. MILLAINEN ON UNELMAKUMPPANISI?
- luotettava, avoin, huumorintajuinen, suvaitsevainen ja joustavainen mutta pitää mielipiteensä, jotka uskaltaa esittää, rento ja hauska.

15. TULEVAISUUDESSA, MISSÄ SINUA KOSITAAN / KOSIT?
- sorry man, I think it's you who'll have to do it. mutta ei sillä paikalla oo niin väliä. ;)

16. KAHVI VAI ENERGIAJUOMA?
- kahvi, vaikka energiski on nammm. ^_^

17. LEMPIPITSA?
- no joku kinkku-ananas-katkarapu?

18. JOS SAISIT SYÖDÄ IHAN MITÄ TAHANSA NYT, MITÄ SÖISIT?
- en mitää

20. OLETKO KOSKAAN NIELAISSUT KULTAKALAA?
- öööö? O_O en??

21. ENSIMMÄINEN LAHJASI, JOLLA OLI ARVOA?
- no se eka, jonka oon saanu :)

22. PIDÄTKÖ KENESTÄKÄÄN?
- no monista, mut siis silleekö? :D

23. OLETKO VETREÄ?
-NO VITTU BACKFLIP 360!

24. LEMPIVAATTEESI?
- öyrgh? :D

25. OMISTATKO LEMMIKIN?
- Jeri ja Nasu. <3

26. MILLAISEN?
- Jeri on 17-vuotias siperianhusky/norjanharmaahirvikoira, Nasu n. 2-vuotias hylätty pitkäkarvanen kisumiwwi<3

27. RAKASTUISITKO, VAIKKA TIETÄISIT, ETTÄ HÄN ON LÄHDÖSSÄ?
- no ei kai sille mitää voi mutta voisihe hieman vituttaa.

28. MIKÄ ON PARAS KEINO KERTOA JOLLEKULLE, ETTÄ VÄLITÄT?
- no jaa-a, kai se suora puhe?

29. NUMERO 1 - 100?
- 5

30. BLONDIT VAI BRUNETET?
- itellä brunetet, muilla mikä käy

31. MITÄ TOISTAT ENITEN?
- LOL, sjaa-ahh, asSAH,

32. OLETKO TAVANNUT KUULUISAA HENKILÖÄ?
- nähny, puhunu vähä

33. EKA TYÖ?
- lapsenvahtina sukulaisille, koirien ulkoilutus, mutta virallinen kesätyö päiväkodilla. sitä ennen myös TETit.

34. OLETKO KOSKAAN SOITTANUT PILAPUHELUA?
- jjuuu XD

35. MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ TESTIÄ?
- olin puhelimessa Chanin kaaa X"DDDDDDDDDDDDDD

36. OLETKO KOSKAAN OLLUT LEIKKAUKSESSA?
- ennnn :o

37. MISTÄ SINUA KEHUTAAN ENITEN?
- ku oon niin täydellisen ihana. :D

38. MITÄ HALUAT SYNTTÄRILAHJAKSI?
- raha kelpais :) tai CD:t<3

39. KUINKA MONTA LASTA HALUAT?
- 1-2, korkeintaan 3

40. NIMETTIINKÖ SINUT JONKUN MUKAAN?
- joo, Neitsyt Marian. tosin äiskä ei ehkä sitä aatellu nimen keksiessään. :D

41. TOIVOTKO TÄHDILLE?
- huviksee joskus :)

42. PIDÄTKÖ KÄSIALASTASI?
- en ku muoksin sitä koko ajan :"D

43. LEMPILOUNAS?
- koulun ruoat -> pinaattiletut

44. HUONOJA TAPOJA?
- kynsien syönti, epäsäännöllinen vuorokausirytmi, kiroilu... :D

45. JOS OLISIT TOINEN HENKILÖ, OLISITKO ITSESI KANSSA KAVEREITA?
- no riippuu millanen olisin. saattaisin kyllä pitää itteeni aika idioottina :o

46. KUINKA POISTAT VIHAA?
- kuuntelen KoЯnia ja ajattelen vihaisia ajatuksia. joskus treenaan.

47. LEMPILELUSI LAPSENA?
- joku pehmolelu, vaihteli aina :"D kausilapsi :P

48. KUINKA MONTA NUMEROA SINULLA ON MUISTISSA KÄNNYKÄSSÄSI?
- 36

49. YMMÄRRÄTKÖ SARKASMIA?
- riippuu kenen suusta mut yleensä jjuu. saatan ignoorata jos ei huvita tapella.

50. LEMPINIMESI?
- the K word. 8D

51. LEMPI TV-OHJELMA?
- C.S.I., House ;)

52. LEMPI JÄÄTELÖMAKU?
- minttusuklaa varmaan^^

53. ONKO SINULLA KAIKKI SORMET JA VARPAAT TALLESSA?
- no tuota jjuuuu jos oikein lasken :"D

55. SUUNNITELMIA TÄKSI ILLAKSI?
- joo ei :D dataan, minkä jälkeen luultavasti dataan. >8D

56. NOPEIN NOPEUS JOTA OLET MENNYT AUTOLLA?
- en oo ajanu. kyydissä ööö joskus joku 140-150 km/h?

57. MITÄ KUUNTELET?
- en musaa ainaskaa. :D siis hiljasta on.

58. VIIMEISIN JUOMASI?
- kaffe

59. VIIME HENKILÖ, KENEN KANSSA PUHUIT PUHELIMESSA?
- MAYII XD

60. LEMPIASIA VIHATTAVAKSI?
- ärsyttävät luonteenpiirteet ihmisissä

61. LEMPIKUUKAUSI?
- kesäkuukaudet

62. HIUSTEN VÄRISI?
- ruskeetblahh. :D

63. SILMIEN?
- sinivihreet.

64. LEMPIKENGÄT?
- aaaa mustat korkkarit?

65. LEMPIPIKARUOKAPAIKKA?
- nojee koulun ruokala<3

66. LEMPIRAVINTOLA?
- MÄKKIII 8D no ei tod., Korea House Hesassa<333

67. PIDÄTKÖ SUSHISTA?
- en oo maistanu.

68. LEMPI VIIKONPÄIVÄ?
- lauantai varmaanki^^

69. SOITATKO MITÄÄN SOITINTA?
- joo, tuubaa ja torvee yhtä aikaa.

70. PUSUJA VAI HALEJA?
- depends on the person~

71. VIIMEISIN ASIA, JONKA OSTIT?
- jäätelön tänää :D

72. MITÄ KIRJAA LUET?
- en mitää, vois käydä huomenna kirjastossa.

73. MILLAINEN ON RAKKAUSELÄMÄSI?
- no ihan vitun hyvä. :D

DET ÄR SLUT NU.Maanantai 01.06.2009 02:16

Kouluvuosi ohi onnnnn :D YEYYYYYYYYYYY kesä<333

Oli kivaa immeiset :) Neljäpiippusen väkiiiiiiii :DD

Paula nerokkaana:
"Minä kävelen varpaat jalassa U_U"
"Minun äiti on aina sängyn alla :D"
"Vähä vituttas asua vessassa! :o"

Ja tyyliä Reetta tippuu sängystä ja Mari hukkuu omiin kyyneleihinsä. :DDD ELI HYVIN MENEE XD

Paula aikoi myös kiusata Marin naapuria erittäin epäinhimillisin keinoin (esim. laulamalla Ó__Ò)

Horoskoopit on hyvin jänniä. XDD

Otetaan viel kansallisuus tähä :DTiistai 26.05.2009 23:59

#Ruotsalainen
[x] Pidät muumeista
[ ] Puhut neitimäisesti
[ ] Olet kohtelias
[x] Du förstår svenska jättebra! <JÄTTEBRA. :D
[ ] Sinulla on blondit hiukset
[ ] Syöt jouluisin paljon laatikkoruokia
[x] Haluaisit risteilylle Ruotsiin
[x] Katsot joskus ruotsinkielisiä lastenohjelmia
[ ] Olet ollut rapujuhlissa
[ ] Paikkakunnallasi puhutaan ruotsia
4/10 - ruotsalaisia sukulaisia >_<

#Venäläinen
[x] Suutut nopeasti
[/] Pidät lumesta tai karvalakeista < lumesta kyllä, karvalakeista en niinkään. O_o
[ ] Ihosi on todella vaalea etkä rusketu helposti
[x] Tykkäät syödä erilaisia keittoja
[x] Kiroilet paljon
[x] Sinulla on usein kylmä
[ ] Mutta silti pärjäät hyvin kylmässä ilmassa
[ ] Tunnet jonkun Natashan
[ ] Olet mielestäsi aina oikeassa
[ ] "Fuck beer, it's all about the vodka"
4½/10

#Irlantilainen
[x] Sinulla on vihreät tai siniset silmät
[x] Olet välillä hyvin äänekäs
[x] Pidät säkkipillimusiikista :DD KoЯn<3
[ ] Et käytä alushousuja kun pukeudut hameeseen
[x] Olet iloinen persoona
[ ] Sinulla on terävä R -äänne
[ ] Mielestäsi kalja on parhainta
[ ] Sukulaisesi asuu Irlannissa
[ ] Pidät vihreästä väristä
[x] Sukunimesi loppuu ley, ly, on, un, en, an, ry tai ny -päätteeseen
5/10

#Saksalainen
[x] Syöt paljon leipää tai makkaraa, ja juot yleensä kaljaa
[ ] Tiedät mikä Schnitzel on
[x] Kuulut luterilaiseen kirkkoon
[ ] Ihmiset sanovat sinua välillä natsiksi
[x] Juot kokiksen ilman jäitä
[x] Opit lukemaan alle kuusivuotiaana
[ ] Olet yli 170 cm
[ ] Kun olet vihainen, puheestasi huomaa tietyn aksentin
[ ] Trancemusiikki on suosikkisi
[ ] Olet ollut Oktoberfesteillä
4/10

#Ranskalainen
[ ] Olet itsekeskeinen
[x] Pidät enemmän vaaleasta kuin tummasta leivästä
[ ] Amelie on lempielokuvasi
[/] Raitapaidat ovat mielestäsi kivoja
[ ] Seuraat muotia
[ ] Teet kaiken sivistyneesti
[ ] Syöt aina alku- ja jälkiruoan
[ ] Et osaa puhua englantia
[ ] Kotonasi on uima-allas
[/] Haluaisit olla taiteilija
2/10

#Espanjalainen
[ ] Olet seurannut Serranon Perhettä
[x] Pidät tacoista
[x] Puhut nopeasti
[x] Hiuksesi ovat värjätyt
[ ] Olet käynyt Kanarialla
[x] Tykkäät enemmän kuumasta kuin kylmästä
[ ] Rakastat saada huomiota vierailta miehiltä
[/] Ja mielestäsi tummat ja karvaiset lihaskimput ovat seksikkäitä
[x] Pidät kokkaamisesta
[ ] Uit usein meressä
5½/10

#Italialainen
[ ] The Sopranos on mielestäsi hyvä
[ ] Sukunimesi päättyy vokaaliin
[ ] Mummosi tekee kastikkeita
[x] Tiedät miltä oikeat lihapullat maistuvat
[x] Tiedät monia italialaisia lauluja
[ ] Sinulla on tummat hiukset ja silmät
[???] Osaat puhua välillä italiaa < miten voi osata VÄLILLÄ?
[x] Olet alle 165 cm
[ ] Pasta on maailman parhainta ruokaa
[ ] Puhut käsilläsi
3/10

#Amerikkalainen
[ ] Rakastat donitseja
[ ] Syöt mieluiten pikaruokalassa
[x] Olet todella yksinkertainen
[ ] Sinulla on iPod tai iPhone
[ ] Sinulla on hiustenpidennykset
[ ] Käyt usein manikyyrissä tai käytät rakennekynsiä
[ ] Haluaisit elää samanlaista elämää kuin Sinkkuelämän Carrie
[ ] Asut lähiössä, missä kaikki talot ovat samanlaisia
[x] Osaat leipoa piirakoita
[ ] Olet hyvissä väleissä naapureidesi kanssa
2/10

#Australialainen
[ ] Käytät flip-floppeja läpi vuoden
[ ] Rakastat grillailua takapihalla
[x] Tiedät ettei Barbie ole vain nukke
[x] Rakastat rantaa
[ ] Fanitat urheilua
[x] Olet ruskettunut
[x] Olet hieman juntti
[ ] Omistat jotain australialaista
[ ] Olet nähnyt kenguruja
[/] Juhlit usein
4½/10

#Aasialainen
[ ] Sinulla on vinot silmät
[/] Pidät paljon riisistä ja sushista
[? :D] Olet todella älykäs
[ ] Osaat soittaa pianoa
[x] Olet pienikokoinen
[/] Naurat peittäen suusi
[ ] Monet luulevat sinun olevan kiinalainen
[X] Kuuntelet aasialaista musiikkia
[ ] Sinulla on terveelliset elämäntavat
[x] Ajattelet välillä ihan sairaita ajatuksia < miten tää liittyy aasialaisiin??
4/10

JES OON IRLANNIN-ESPANJALAINEN :DDDDDD

Mira goes dating : DTiistai 26.05.2009 23:47

Kirjoita treffi-ilmoitus itsestäsi näiden ohjeiden mukaan. Pidä hauskaa!

Toimi näin:
- Ota nimeksesi toinen nimesi ja lähimmän naapurin sukunimi
- Asuinpaikaksi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla
- Iäksesi äidin ikä
- Ammatiksi isän ammati
- Harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa
- Lasten lukumääräksi se, montako lävistystä sinulla on
- Hiustesi väriksi tämän hetkinen paidan väri
- Silmien väriksi tämän hetkinen housujen väri
- Lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi

Hei! Olen Marjut Väänänen, ja asun Iisalmessa. Olen 38-vuotias rakennustyöläinen. Harrastan CS:n pelaamista ja fysiikkakerhossa käymistä. Minulla on neljä lasta, mutta yksi niistä on valitettavasti kuollut. Aion kuitenkin hankkia uuden. Hiukseni ovat sinivihreät ja silmäni tummansiniset. Lempibändini on KoЯn. Olen jo epätoivoinen!

My music.<3Tiistai 26.05.2009 04:16

Listaa kymmenen kappaletta, joista pidät tällä hetkellä.

1. Tohoshinki - Stand Up!
2. My Chemical Romance - Kill All Your Friends
3. Koda Kumi - This Is Not a Love Song
4. KoЯn - Bitch We Got a Problem
5. My Chemical Romance - Famous Last Words
6. Tohoshinki - Take Your Hands (I.Am.Remix)
7. KoЯn - A.D.I.D.A.S
8. Hero Jaejoong from THSK - Maze
9. Koda Kumi - Hurry Up!
10. My Chemical Romance - Dead!

Listaa yhdeksän albumia, joista pidät tällä hetkellä.

1. Tohoshinki - The Secret Code
2. My Chemical Romance - The Black Parade
3. Koda Kumi - Trick
4. KoЯn - Issues
5. My Chemical Romance - Three Cheers for Sweet Revenge
6. Koda Kumi - Black Cherry
7. DBSK - MIROTIC
8. KoЯn - See You on the Other Side
9. Happoradio - Kaunis minä

Listaa kahdeksan artistia/bändiä, joista pidät tällä hetkellä.

1. DBSK<33 aina ykkösenä<3
2. KoЯn
3. My Chemical Romance
4. Koda Kumi
5. 30 Seconds to Mars
6. The TRAX
7. Happoradio
8. Pete Parkkonen

Listaa seitsemän levyä, joita olet kuunnellut viimeisen viikon aikana.

1. I Brought You the Black Parade, Three Cheers for That (sekalaista MCR:ää)
2. pinkki levy (Koda Kumia, KoЯnia, Pete Parkkosta, Katy Perryä, Happoradiota, Disco Ensemblea, KAT-TUNia, Utada Hikarua, Epik High'ta yms.)
3. Green Day - American Idiot
4. PMMP - Leskiäidin tyttäret (en tykänny :s)
5. PMMP - Kovemmat kädet
6. Pete Parkkonen - First Album
7. Kotiteollisuus - Sotakoira

Listaa kuusi kappaletta, jotka olet kuunnellut viimeksi.
1. Jason Mraz - I'm Yours
2. My Chemical Romance - Demolition Lovers
3. Ayumi Hamasaki - Ourselves
4. SHINee - Love Like Oxygen
5. DBSK - Purple Line
6. Slipknot - Left Behind

Listaa viisi kappaletta, joihin olet kyllästynyt.
1. Pink - Sober
2. Sturm und Drang - A Million Nights
3. Lady Gaga - Poker Face
4. Apulanta - Ravistettava ennen käyttöä
5. Alesha Dixon - The Boy Does Nothing

Listaa neljä artistia/bändiä, joista et voi sanoa pitäväsi. < epäloukkaavaa faneille :D
1. Children of Bodom
2. Irina
3. Lordi
4. Jari Sillanpää feat. kaikki iskelmä

Listaa kolme noloa fanituksen kohdetta ala-asteajoiltasi.
1. Pikku G
2. Aki Sirkesalo :"D
3. Antti Tuisku, eeehhhh. :D

Listaa kaksi bändiä/artistia, joista pidit ennen paljon enemmän kuin nykyisin.
1. Kotiteollisuus
2. Super Junior

Listaa yksi levy, jonka aiot lähiaikoina hankkia.
1. KoЯnin kesällä 2009 ilmestyvä albumi, joka ei sitten ehkä olekaan Left Out, ja joka ei sitten ilmestynytkään kesällä? :o

THANK YOU, APSUNDEIT!Maanantai 25.05.2009 03:25

Oli huippua<33 :DD

Kuuspiippusen urhot... Jossu: "Mennäänkö koputtamaan?" XD
Uusionimet, HUAHH PAULA : DDD

Hihhih ja Pokémonia, totta kai! ;D

U U S I K S I

JA MIRA OSAA. :DDDDPerjantai 22.05.2009 21:19

Datataan Marin kanssa nojatuolissa.
Mari: Tässä on paha istua, mennään jonnekin muualle.
Minä: Oko. Mennään sänkyyn.
Mari: O__O"

Kaksi minuuttia myöhemmin...
Mari: Miks mun polvet aina ruskettuu enempi?! ;__;
Minä: No koska ne on korkeemmalla ku muut ruumiinosat. >8D
Mari: No mikäköhän kohta sulla sitten ruskettuu ekana..? T_+

Daddy's flown across the ocean
leaving just a memory

A snapshot in the family album
Daddy, what else did ya leave for me?

All in all it was just a brick in the wall... all just bricks in the wall.

We don't need no education,
we don't need no thought control.
No dark sarcasm in the classroom.
Teachers, leave them kids alone!

All in all you're just another brick in the wall.

We don't need no education.
We don't need no thought control.

I don't need no arms around me.
I don't need no drugs to calm me.
I have seen the writing on the wall.
Don't think I need anything at all...

... No, don't think I need anything at all.

Goodbye, cruel world.
Goodbye, all you people.
Goodbye, goodbye, goodbye.

There's nothing you can say
to make me change my mind
... Goodbye.