IRC-Galleria

^lalli

^lalli

on onnellinen <3

Hyvä minä !Maanantai 15.10.2007 14:29

Pidin lupaukseni, olin perjantain kotosalla ja join vain kaksi olutta, että uni tulisi helpommin. Nukuin noin 10 tunnin unet ja oli kummiskin väsynyt ja heikon oloinen, mutta fiilistä ei voittanut mikään fyysinen rapertuminen :) Laittauduin ja lähdin alkon kautta (pullo väkevää viiniä) torniravintolaan katsomaan näköaloja.
Kaverini jo odottelivat ja tultuani oli täysi tarjonta kaikenlaista kivaa ;P, tiesivät varautua olotilaani varten. Sieltä me lähettiin tai mä lähin foorumiin hakemaan toisen väkevä viinipullon ja siksin bissee, koska kaverillani oli jalka kipeä ja eikä hän jaksanut linkuttaa.
Ruttopuiston tienoilla tuhottiin se toinen pullo ja venailtiin kolmatta kuomaa,(päätti käydä pikku roban kautta) lähettiin lähiravintolaan ja ostettiin tuopit, sitä mukaan kun juotiin sitä yhtä tuoppia. Tuopin vajaantuessa täytettiin tuopit omilla kaljoilla :) Ei ollu rahaa kauheesti ja pikkububiin mennessä muisti ja olo alkaa olla jo aika hämärä ja sekava, mutta Lähdettäessä ei muistia minne mentiin, mitä tehtiin tai missä oltiin ;) Juuri sitä mitä odotinkin koko perjantai-illan levottomana kotona.
Muistikuvia olessani autossa ja sit otettiin yhdet lemmentapletit :) Viimeksi vappun kymmenentunnin matkan kanssa, WOUW !! <-- siitä ei sen enempää.. Mentiin frendin koloon tipahtelin ja oli ihan sika hyvä fiilis, naama mutrus ja kaikkea mitä siihen nyt kuuluu, mut ei se oo niin kivaa et joka vkloppu harrastais sitä. Siellä me jotain sekoiltiin ja muistikuvat on vähän pimennossa, mut herättyäni kunnol join parisen kaljaa ja jotain mitä mulle edellisenä päivänä heitettiin just aamuks. Siellä me jumitettiin ja nukuttiin koko päivä, liikkeelle ku päästiin ni käytiin safkaa ja lähin himaan.
Olin nukkumas varmaan klo. 22.00 ja olin silti väsy ku duuniin piti herätä :/, vaikka olikin tosi rauhallinen viikonloppu.
Tänään frendin pitäis jeesaa mua sillälailla, että olisin ihan rauhallisesti tän viikon ilman ottamasta velkaa yms.

Sen takia varmaan on vähän erillainen olo ku ei ollu sillein hirveesti kuosaamassa, että olis jatkunu tähän päivään asti tai huomiseen niiku yleensä. Toivotaan et kaverini saa niitä toivottuja, ettei tää nyt jatkuis ku on suuri pelko ja olisin tuhlaamatta rahaa.. :/ jota tarvitsee aina :)

Heips !Perjantai 12.10.2007 12:57

Mitä sitä tänään tekis ? Ihan hurjan levoton olo, ei meinaa pysyy paikoillaan. Ei oo pitkilteen ollu semmosta fiilistä, et jäiskö himaan vai lähtiskö jonnekkin tai ollu näin vaikeeta päättää. Siinä varmaan syy levottomuuteen. Olo on hieman kipeä, varmaan keukoputken tulehdus. Ainakin tuntuu siltä, nää on näit mun omia diagnooseja :)
Frendi pääsee tänään pois hoidosta ja pitäis sitä nähä, eli olla kiltisti tai sillon kun nään sitä ;) Ei kyllä se on niin, että olen tän päivän himas ja lepäilen etten nyt saa mitään keuhkokuumetta. Eikä olis ees vaikeet nyt olla vaan himas, ku on ollu pari päivää himas muutenkin ja parannellu oloa nukkumalla ja lämpimillä juomilla :) Huominen sitten olis ihan hyvä päivä lähtee kuosaa, ku ei nuppi kumminkaan kestä kolmea päivää pidempää olla selvänä :D Eilinen tuotti jo vaikeuksia.. Katottiin broidin kans leffaa ni en pystyny katsoa sitä loppuun ku ahisti kaikki piinaavat kohat ja meni suorastaan itse paniikkiin. Kyllä sillein muuten pystyy olla, jos on himas ja peiton alla kattomas jotain piirrettyjä x), mut ihmisten ilmoilla ei ei..huh!! Rupee jo olemaan sellanen olo, ku ajattelee sitä ja miltä se tuntuu :/ <-- ei jaksa miettiä tommosia perjantaina :)
Mitä sitä nyt tekis ? Duunis kaikki tehtävät ois tehty ja homma hanskassa. Pitäsi niiku pykii tääl kolmeen asti ilman mitään tekemistä. Noh.. n. 1½ timman päästä olis safkis :) Menään varmaan lounalle tohon tiksin ostoskeskukseen. Siellä on ihan sika hyvä lounasravintola, missä on seisovapöytä josta saa kebabia, pastaa, pizzaa ja salaattia niin paljon ku jaksaa syödä :) Eikä maksa ku 7.90, ei paha vai mitä?? Sitten olis jo päivä sellases kuosis, että olis melkein pulkassa, olis enää parikolme tuntia.. tai ainakin se menis nopeesti koomailessa, täydellä masulla :) <-- tulee nälkä kauhea ...

Sitten viikonlopun viettoon taas :)
Mukavia viikonloppuja x)

Vähän kipee :/Keskiviikko 10.10.2007 14:37

En kyl tajua, miks en tuu kunnol kipeeks. Ei oo ollu kuumetta melkein vuoteen ja yleensä oon kaks kertaa vuodes kipee, mut jos mä nyt tulisin ni ois kyl ihan kiva. Ei menis rahaa, mitä mulla ei ole viikonloppun ja sais sit kerättyä voimia, että en jatkuvasti ois vain vähän kipeä. Rupee rasittaa! Ei voi olla duunistakaan pois, ku ei ole tarpeeks kipee :/ Ni puolikuntosena sitä vaan rasittaa ittensä kohta loppuun.
Lääkäri soitti, kun kävin viime viikol keukokuvas ja kaikki näytti olevan kunnossa ja ihan siistin näköset keuhkot oli :) Ihme n. kadeksan vuoden tupakoinnin jälkeen. Oon täs kyl nyt yrittänyt lopettaa tupakointia, mutta ku ei onnistu prkl. Vähentäny oon kyl huomattavasti, et jospa se siitä joskus? Hope so :)

Oon ollu juomatta nyt n. puoltoistavuorokautta ja olo rupee, ehkä olee normaali :/ Pakko kaverini pääsee hoidost perjantaina ni yritän täs sit itsekkin lopettaa. Tullu kuittia miten oon muuttunut ja tollein ni kai se on sit vaan lopetettava, vaik ei mitään varsinaista ongelmaa ole.

Eilinen ei sit mennytkään niiku piti. :) Hitto!! Olin vast joskus kahentoista aikaa nukkumas ku nuokuin yhen frendin kolos ;P ja koko ajan piti lähtee safkaa, mut pyki ja pyki. Tänään sit heti duunin jälkeen sinne syömään, minkään mutkan kautta. Pakko päästä nukkuu kunnon unet, mut pääsen vast vähän ennen viittä lähtee :/ ku ei millään jaksanu nousta seitsemäksi duunii, onneks tääl on toi liukuva työaika. Olisin ottanut palkattomanpäivän, mut faija soitti ja kannusti sit mut tulee tänne, oli tääl vähän kiireisiä hommia ni vähän pakkokin ;)

T. Nuhanenä

ps. Pikaisia paranemisia kaikille tirskunenille :) Sitä on nyt kuulma liikkeellä :/

Kihihi.. :DTiistai 09.10.2007 12:03

Niin sitä luulee lopettavansa viimeistään sunnuntaina, mutta tää sama sekoiulu jatkuu.. Tiedä millon loppuu. En kyl pistä yhtään pahaks et on kivaa, mutta kun ei oo rahaa. :// Rupeaa tulee kalliiks tää hauskan pito ja muuta ongelmia mm. perheen kanssa, mutta kun en tahallani loukkaa niitä ja kun en voi asioille mitään, miten ne tulee ja menee.. Eikä ne vaan osaa ymmärtää, kumpa ne vain tajuais, ettei mulla helppoa läheskään aina ole..
Eilisestä sen verran, että taas oli ihan super hubaa nastaa. :) Lähdin duunistakin ilossa mielin himaan ja siitä lähdin raahamaan kaverin kaksi isoa muovikassillista ruokaa vallilaan jotka jäi mulle sunnuntaina, muutenkin paikat hiukan hellinä ;P No joo.. Onneksi "rakkaani" <-- Tosi hyvä miespuolinen ystävä (sinkkuja ollaan) tuli vastaan toiselle puolelle pasilaan. Sporas ei nyt sillein tarvinnut apua, mut ku jäätiin. Kiitos siitä kultaseni :)
Vallilaan kun päästiin, päätin tipahtaa melkein samantien, uutta?? ;) Tarkoitus oli kyllä saada pienet "torkut". Herättyäni olo oli kyllä ihana, joka on aika harvinaista. Hyvään suuntaan täs ollaan menos. Siinä me hengailtiin jonkun aikaa ja vähän tissuteltiin lisää sidukkaa mm. Lähettiin frendin kanssa naapuriin ja ylläri matkalla tuli pieni jano ni päätettin käydä hakemassa muutamat siiderit kaupast. Sinne naapuriin päästyä me jumiteltiin ja dokailtiin ihanassa ihmisseurassa ja hyvän musan parissa. Tutustuin tähän henkilöön tai näin häntä vasta ekaa kertaa ja aivan huippu tyyppi, siis kenen luona me käytiin :)
Otettiin bonarit ja käytiin viel hakemas muutamat siiderit, ennen ku menimme frendille ja nukahdimme silkantie niiden siidereiden ym. jälkeen. Herättiin kahden aikoihin yöllä et vois ottaa tipahduttavat, mut hän tyri ne sit lattialle ja vikat viel :/ .. Jonka olin laskenut hyvällä matiikka päälläni saavani tarvittavan nukahtamiseen. Noh ihan hyvin sain nukuttua vielä sen pari tuntia pienten jeesien ansiosta. Sieltä sit lähdin ennen kuutta duuniin ja duunin jälkeen pakko päästä himaan vähäks aikaa ainakin :) ja olla oikeesti kiltisti ja nätisti pari viikkoa, mutta ennen sitä tai sen jälkeen on pakko nähä muutamaa frendiä, mutta pikasesti.

Ihme lupauksia mäkin itselleni antelen, jospa tän kerran tottelisin :D

Kiitokset kaikkille läsnäolioille <3 Ootte muruja :)

Viikonloput <3Maanantai 08.10.2007 10:42

Niimpä, miks viikonloput on niin/joskus on mahtavavia ja uskomattomattomia, et ei haluis palata arkeen? Ähh.. Mitä sitä valittamaan, stä varten ne on että voi ottaa ilon irti ja unohtaa arjen. Tää viikonloppu meni ja hurahti liian nopeesti :/ Oli yks maailman ihanimpia viikonloppuja ja vielä loistavampi mieskin ;) No täs sitten leijutaan pilvissä seuraavaan viikonloppuun kiltisti, mutta en varmaan nätisti.. heh :D
Rupian tässä töihin kun kerta niitä on, ollu aika hiljasta viimeaikoina. Niin Nyt reipaasti ja hyvissä mielin hommiin :)

Oikken hupaisaa ja pirteää syyspäivää :)

Palkkapäivä kiva päivä :)Tiistai 02.10.2007 11:32

Niin ne rahat tulee sitä mukaan myös menee :/, mutta onneks käteen jää muutama kymppi.. jihuu!! Pitää maksaa ne saatanan pikavipit, joista on eräpäiväkin mennyt jo ja vuokraa vanhemmille :// kiskurit !! No ei, ihan kiva et saan viel asua siel ja ruokakin tulee melkein nenän eteen. Sitten viel muut velat.. eikä vaan osaa olla ottamat sitä velkaa, ku tarvii aina sitä rahaa johonkin, mutta ei kumminkaan mihinkään tarpeelliseen, tarpeelliseen ja tarpeelliseen. MIkä on mikä ei ??
Oon ihan puhki tätä duunia. Ei jaksa istuu ja lärää jollain koneella ku vois tehä paljon hyödyllisempää ;)ja sit ku ei oo ees duunia mitä nyt vois tehä, et aika menis nopeesti ja pääsis vähän viihteelle.
Jaksaa hyvin. Nukuin toissa yönä 10 tuntia ja viime yönä 14 tuntia :)Piti nääs kerää voimia seuraavaan kuukauteen tai no ainakin niin pitkäks aikaa kunnes rahat on taas loppu .. :)Pitää elää vähän säästeliäämmin ja sit viel ku sais rahat takas mitä on lainannu muille ni ei ois ees niin hirveet pulaa.. Mutta olen jo menettänyt toivoni sen suhteen että näkisin niitä rahoja vielä, saatanan köyhät rotat !! Ei sille voi kyl mitään jos ei ole maksaa takas, mut syö kumminkin. Ollu varmaan liian hyvä sydämminen ? Näin hyvil fiiliksil sitä lähetään asioimaan/hoitamaan asioita, mitä tästäkin päiväst tulee?? noh joo, ihan jees salee ;P ehe!!
Oranssi !!

Oranssi ihminen etsii jännitystä elämäänsä ja uskaltaa ottaa isojakin riskejä. Vaaran tunne on hänelle eteenpäin vievä, kiihottava voima ja hän haastaa mielellään koko ympäristönsä etsimään omia rajojaan.

Oman elämän asettaminen vaaraan on sellainen adrenaliiniruiske oranssille ihmiselle, että oikeastaan vasta äärimmäiset kokemukset kuolemaa uhmaten saavat hänet tuntemaan tyydytystä ja onnistumista. Oranssi ihminen hyppää huikaisevia benji-hyppyjä, valloittaa vuorten huippuja ja rakastaa ääriolosuhteiden tuomia haasteita.

Oranssi ihminen elää täysillä vasta silloin, kun haasteet ovat riittävän suuret. Kaikki muu elämä on hänelle vain pasiivista olemassoloa - ja vasta seuraavan haasteen löytäminen saa veren taas kiertämään hänen suonissaan.

Olipa koiranpäivät !!Torstai 27.09.2007 10:30

kaverilta kun lähettiin, päätin ottaa "pienen" Bonarin, oli ihana kesänen keskiviikko. Metros tajusin ettei nyt ollu kaikki kotona.. Siinä mä sit eksyin mun kaverista ja ihmiset tuli vaan juttelee mulle jotain ja en tajunnu niiku mitään mitä ne höpis mulle, mutta muistan kyllä nyt jälkeenpäin. Sekoilin siel kompassil jotain ja päätin lähteä himaan päin. Sporas jalat ei enää sit oikeen kantananut, meinasin koko ajan tipahdella ja siinä sit löin silmäkulmani johonkin tankoon, auts! Nyt se on kipee.. sit kaks ystävällistä naista anto mulle paikan ja tipahdin heti siihen penkille. Havahduin siheen kun vartija heräteli -"Hei sä oot nyt hakikses ja nukkunut jo puoltoista kierrosta".. Tä?? En eka tajunnu mis mennään ja nousin ylös. Siinä mä vähän aikaan hoomoilin ja heräsin, rupes tulee hirveen kylmä ku oli puskenu hikee ja kaikkee. Lähin himaan ihan hyvis fiiliksis.. Aamulla ku heräsin en päässy sängyst ylös, lihakset niin jumis ja kipeet :/ Soitin duuniin etten voi tulla ja jäin jumittaan Disney chanelii :).. Mutsi heitti mulle jonkun Krooniseen kipuun tarkotetun lääkkeen.. ja taas olin ihan tokkuras ja nukuin koko päivän. Broidi toi sipsejä ja dippi kastiketta, päästyään aamuvuorost :). Niitä mä mässäilin ku heräilin parin tunnin välein kessulle.. ei mikään hirveen kurja päivä ollu, oli ihanaa ottaa vapaapäivä ja levätä. Kun on ollu niin väsy.. Nyt duunis reippain mielin hyvin nukutun yön jälkeen :)

kahvia on vaikea saada !Torstai 20.09.2007 10:28

Hitto mua syö noi ihmiset tääl duunis.. Talon tavat ovat seuraavat: Keitä uutta kun se loppuu ja sillon se on loppu kun siitä ei seuraava saa täyttä kuppia, ymmärsit mitä tarkoitin. Joka hemmetin aamu mä tuun tänne duunii nii pannun pohjal on ihan lira, ärrr... Olen siis päättänyt niiden miljoonan ammun jälkeen kun keitin vielä kahvia, etten enää keitä kahvia ja nyt joka aamu alkaa päänsäryllä ja kurjalla fiiliksellä.. Sen vuoksi että ihminen (tiedän henkilön) on laiska, hah, kaikken mäkin nielen. En itse ole laiska, mutta se on periaatteesta mulla kiinni.
Nyt joku rupes keittämään kahvia, nami !! Kyllä mä vielä joskus keitän kahvia, mut en vähään aikaan. Kotona on juttu erikseen :)
Henkilö josta mainitsin on muutenkin tosi ylimielinen ja vähän omahyvänen. Hän oli menossa hakemaan lisää äsken kahvia, mutta huomasi omat jättämät lirut pannussa. Sen naamasta näki miten sitä vitutti <--- hahhaahaa.. On sillä pokkaa, käveli muina miehinä pois tyhjän kahvimukinsa kanssa. Eikä vaivautunut edes silloin keittämään kahvia !!! Kun katson sitä päässäni kiehuu ja ajattelen miten pieni ihminen hän on. Itse voin kuulostaa aika naurettavalta, koska ei se iso duuni oo laittaa kahvit tippuu, mutta mua vaan syö niin paljon sen ihmisen asenne ettei voi sanoin kuvailla sitä !!
Lähden tästä ottamaan kupin sitä sumppia ja sit kessulle aaah.. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.09.2007 12:10

`````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX``````````````````` `````````````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK````````````````` ````````````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi```````````````` ```````````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE```````````````` ```````````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````````````` ```````````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````````````` ```````````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB```````````````` ```````````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_```````````````` ````````````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH````````````````` ````````````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_````````````````` `````````````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK`````````````````` `````````````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq``````````````````` ``````````````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX``````````````````` ```````````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH```````````````````` ```````````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````````````` `````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc````````````````````` ````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT```````````````````` ````````````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_```````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`````````` ````````_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB```````` ````````__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq`````````````````````` ``````````````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqNcRhqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_`````````````````````` ``````````````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqAccccAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````````````` ```````````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB```````````````````````` ````````````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````````````````` ```````````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY````````````````````` ````````````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI````````````````` ````````````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH````````````` `````````````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF````````````` ```````````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB```````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh`````````````````` `````````````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`````````````````` ````````````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT`````````````````` ```````````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK``````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK```````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF````````````````````` ```````````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````````````````` ````````````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh```````````````````````` ````````````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````````````````````` ````````````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT``````````````````````````` ````````````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````

auta kissaa valloittamaan irc-galleria
lisäämällä tämä sinunkin päiväkirjaasi :D