IRC-Galleria

hyivittuMaanantai 05.07.2010 03:49

Kuvitteleppa, että olet pieni koiranpentu. Muutaman viikon vanha. Sinut ryöstetään kotipihaltasi ja laitetaan pimeään autoon. Näet muitakin koiria ja eläimiä. Osa kuolleita, osa kituvia ja osa eläviä. Kuolleilta on revitty nahat päältä ja nyljetty. Kituvilta on revitty nahkaa irti ja katkottu jalkoja, mutta jätetty kitumaan. Osat ovat samassa tilanteessa, kun sinä. Säikähdät kun auto pysähtyy. Yrität mennä piiloon. Pelkäät. Miehet avaavat oven ja löytävät sinut. Yrität rimpuilla mutta toinen miehistä lyö sinua kylkeen kovaa. Se sattuu ja vinkaiset. Toinen miehistä sanoo: "Ole hiljaa pentu!" ja katsoo sinua vihaisesti. Näytät katuvalta, mutta se ei auta. Saavut pimeään halliin. Näet muita eläimiä, jotka ovat piikkejä täynnä ja kituvat. Näet pöydän jonka päällä on: veitsi,shamppoita ja etikoita.Sinut nostetaan pöydälle. Yrität päästä karkuun. Tassusi sidotaan kiinni. Sinut laitetaan pöydälle. Tunnet jotain hirveää selässäsi. Veitsi viiltää nahkaa pois. Tunnet jotain vielä kauheampaa. Se kirvelee. Miehet kaatavat revityle nahkallesi etikkaa. Uliset ja yrität päästä irti. Miehet tiputtavat sinut lattialle. Olet edelleen sidottuna. He potkivat sinua. Kärsit. He heittävät sinut laatikkoon, jossa olivat kuolleet eläimet ja kituvat. Kidut niin kauan kunnes kuolet janoon. Elämäsi kesti 3 kuukautta 2 päivää. Kaikki se kidutusta.
Näin tapahtuu monille eläimille!
Lisää tämä blogiisi jos olet eläinrääkkäystä vastaan!!!

<3Maanantai 05.07.2010 03:47

Jos sinulla on joku ihminen jota ikävöit, jonka kanssa haluaisit viettää
yhden päivän kahdestaan jos saisit, jota katsoessasi et edes huomaa
muita, jonka kanssa tahtoisit jakaa naurut ja surut, jonka vierellä
nukkuisit mielellään yösi, jolta tahtoisit pyytää anteeksi ,jota
tahtoisit halata etkä ikinä enää päästää irti, lisää tämä blogiisi

piupiuMaanantai 05.07.2010 03:41

KUUKAUSI
Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - on
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - tuskimpa
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - jotaa paskaa :D
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - toki
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - juu
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu
SINÄ
Monta kirjainta on etunimessäsi? - 3
Missä kuussa olet syntynyt? - syyskuu
Oletko allerginen jollekin? - joo
Kuinka pitkä olet? - 171? jotaa sellast..
RAKKAUS
Seurusteletko? - juu<3
Oletko suudellut yli 20 vuotiasta? - joo o..
Onko sinulla joku sydämessäsi ketä et saa millään pois? - on
Miksi et seurustele? - seurustelempas :D
Miksi olit viimeksi surullinen? - en tiiiiä..
Miksi teet tätä testiä? - tylsää
MILLOIN
Milloin viimeksi nauroit? - äsken
Milloin olit viimeksi autossa? - en muista :D:D
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eilen vissii
Milloin olet viimeksi opiskellut? - joskus alku vuodest :D
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - en tiiä :D
VIIMEISIMMÄT
Viimeisin itku - emt :o
Viimeisin nähty elokuva - en muista
MUUTA
Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - voisin nuppuu halata :P <3
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - paljonkin<3
Rakastaako sinua kukaan? - luulisinuskoisinolettaisin
Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - joo joskus
Minkä väriset hiukset sinulla on? - musta/ruskee/jotaa :DDD
Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - ehkä?
POJAT TAI TYTÖT
Seurusteletko? – juu u<3
Oletko aloitteen tekijä? - riippuu mist roikkuu :D
Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? –juu
Juotko alkoholipitoisia juomia? – välillä
Poltatko tupakkia? – ikävä kyllä
Oletko opettanut ketään polttamaan? - tuskin?
Puhutko tunteistasi helposti? - no joillekkii
Oletko menettänyt rakkaitasi? - jjuu..
PERHE
Onko perhe tärkeä? – on se
Tietävätkö vanhempasi sinusta kaiken? – en usko..
Tappeletko veljen tai siskon kanssa? – väliljuu
Oletko harrastanut seksiä sukulaisen kanssa? – hyivittuen
KOULU
Oletko luntannut kokeessa? - ehkä joskus..
Kiroiletko tunnilla? -millä tunnilla?
Onko mukana ollut tupakkatuotteita? - joojoo
Alkoholia? – ei
Lempiopettaja? - tiittamuss<3 :DDDDDDDD
Oletko nukkunut tunnilla? - en
Oletko hikke? - en usko
Vihaatko hikkejä? – en
TEKNOLOGIA
Millainen on tietokoneesi taustakuva? -hmm.. en tiiä :D kone ei toimi
Kuinka monta tietokonetta on kodissasi? - 3
Millainen on kännykkäsi? - nokiaN85
VIIMEISIN
ihminen joka tekstasi sinulle? - miia
henkilö jota halasit? - villenuppurakasmussuhanipöö<3 :D
lähettämäsi sähköposti? - ?
saamasi kortti? - en tiiä
ostoksesi? - vaikee sanoo..
TÄMÄ HETKI
Mieliala? - väsy
Mikä soi? - ei mikää
Mikä huolestuttaa? - tuskin mikää..
Mihin olet pukeutunut? - vaatteisiin:P
Miten hiuksesi ovat? - auki niin ku aina ko ei saa niit mitenkää muuten :D
Oletko meikannut? - joo ko piti olla serkun rippijuhlis..
OLETKO?
Kipeä nyt? - ainasairas
Lyönyt tai läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - toki
Katunut jotain tekoa viikkoja? - ehkä....
Mielestäsi hyvä ihminen? - ehkä..
Onnellinen? - juu<3
ONKO?
Joku ihastunut sinuun? - luulisin..
Joku ystäväsi pettänyt sut? - on ..
Joku kehunut ulkonäköäsi - jjuuuu
Ollut mukava päivä? - juujuu

[Ei aihetta]Maanantai 05.07.2010 03:27

Tyttö..
..pelkää usein että poika löytää toisen.
..haluaisi pojan tekevän aloitteen.
..pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
..tykkää pitkistä suudelmista enemmän kuin poskipusuista.
..hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.
Tytöt tykkää kun poika..
..halaa häntä takaapäin.
..tarttuu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan.
..kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo.
..halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko.
..on rehellinen, se palkitaan.
..ei valehtele, se tulee myöhemmin julki.
..soittaa yhä uudestaan jos tyttö ei vastaa ekalla kerralla, sillä tyttö odottaa sitä.
..tekee aloitteen.
..itse tulee puhumaan.
..antaa suukkoja.
..on aito, eikä esitä edes kavereidensa seurassa.
..tekstaa yllättäen ilman syytäkin.
..pitää kädestä.
..haluaa viettää kahdenkeskisiä hetkiä.
..välittää tytöstä.
Silloin kun tyttö..
..katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä, hän ajattelee kuinka kauan olet hänen vieressä.
..makaa rintasi päällä, hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
Ja kun tyttö..
..laittaa tämän eteenpäin, hän haluaa sinun lukevan tämän.
..kävelee pois luotasi vihaisena, seuraa häntä.
..tuijottaa suutasi, suutele häntä.
..tönäisee tai lyö sinua, halaa tiukasti, äläkä päästä irti.
..alkaa kirota sinua, suutele ja kerro rakastavasi häntä.
..on hiljainen, kysy häneltä, mikä on hätänä.
..ei ole huomaavinaan sinua, anna hänelle huomiota.
..kiusoittelee sinulle, kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan.
..tarttuu kiinni käteesi, pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan.
..tönäisee sinua, tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan.
..katsoo suoraan silmiisi, älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa.
..kaipaa sinua, häneen sattuu.

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.07.2010 23:27

SUOMALAINEN
[x] Tykkään lihapullista ja perunamuusista
[x] Olen ollut Helsingissä
[ ] Minulla/perheelläni on mökki järven rannalla
[x] Olen käynyt Lapissa
[x] Tykkään jääkiekosta
[/] Talvi on lempi vuodenaikani
[x?] Kuuntelen iskelmiä
[x] Asun omakotitalossa
[x] Olen käynyt Linnanmäellä
total - 7½
RUOTSALAINEN
[ ] Heja Sverige!
[ ] Olen vaaleahiuksinen
[ ] Olen käynyt Tukholmassa
[ ] Tykkään Basshunterista
[ ] Olen ollut Silja ja/tai Viking Linella
[ ] Olen homo
[ ] Olen käynyt Gröna Lundissa
[x] Tiedän Ruotsin rahayksikön
[ ] Osaan ruotsia
total - 1
ESPANJALAINEN
[ ] Olen käynyt Madridissa
[ ] Osaan espanjaa
[ ] Tiedän mitä churrot ovat
[ ] Tiedän Espanjan lipun värit
[ ] Olen käynyt Kanariansaarilla
[ ] Seuraan Los Serranoa
[ ] Tiedän mitä kirjainta käytetään Espanjan ajoneuvojen lyhenteenä
[] Tykkään yli +30 asteen lämpötilasta
[ ] Tiedän mikä on Espanjan korkein vuori
total - 0
AMERIKKALAINEN
[ ] Roskaruoka = <3
[ ] Olen ollut keltaisen taksin kyydissä
[x] Osaan puhua sujuvasti Englantia
[ ] Asun/olen asunut Amerikassa
[x] Tiedän kuka on Yhdysvaltojen presidentti
[ ] Olen saanut ajokortin 16-vuotiaana
[ ] Olen käynyt Amerikassa
[ ] Vietän kiitospäivää
[ ] Tiedän missä ilmansuunnassa California sijaitsee
[ ] Olen ollut Floridassa
total - 2
EGYPTILÄINEN
[/] Minulla on tummat hiukset
[ ] Olen käynyt Kairossa
[ ] Pidän itämaisesta ruoasta
[ ] Haluaisin mennä risteilylle Niilille
[ ] Olen lentänyt yli 6 tunnin lentomatkan
[ ] Tykkään poseerata kuten patsaat/kleopatrat
[x] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[ ] Tykkään tanssia vatsatanssia
[x] Pidän käärmeistä
total - 2½
JAPANILAINEN
[ ] Olen käynyt Aasiassa
[ ] Pidän mangasta
[ ] Tykkään riisistä
[ ] Seuraan aktiivisesti sumopainia
[ ] Olen käynyt Tokiossa
[ ] Tunnen buddhalaisen/shintolaisen
[x] Osaan sijoittaa Japanin kartalle
[ ] Tiedän Japanin rahayksikön
[ ] Tykkään sushista
total - 1
ISLANTILAINEN
[] Pidän kylmästä ilmasta
[ ] Olen käynyt Reykjavikissa
[ ] Asun saarivaltiossa
[ ] Haluaisin käydä kuumassa lähteessä
[ ] Viihdyn alueella jossa ei ole korkeita puita
[x] Tykkään hevosista
[x] Olen nähnyt naalin
[ ] Tykkään kalastaa
[ ] Pidän pienistä valtioista
total - 2
TURKKILAINEN
[ ] Tykkään lämpimästä maasta
[ ] ja viihdyn siellä paremmin
[x] Tykkään kebabista
[ ] Olen juonut turkkilaista omenateetä ja pidin siitä
[x] Löydän Turkin kartasta
[/] Olen tummahiuksinen
[ ] Katsotaan jalkapalloa
[x] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[x] Tiedän Turkin pääkaupungin
total - 4½

piupauSunnuntai 04.07.2010 23:18

...??????......................??????
..?????????............?????????
????????????....??????????
?????????????.??????????
..??????????????????????
....????????????????????
........?????????????????
..............?????????????
....................?????????
........................??????
...........................????
............................???
.............................??
..............................?
Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2010. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii

[Ei aihetta]Lauantai 03.07.2010 00:15

jos et tee tätä ennen klo 24 joku sinulle rakas ihminen kuolee .
+ oletko ihastunut ? - Joo
+ oletko rakastunut ? - olen<3:)
+ oletko varattu ? - jeps
+ oletko särkenyt jonkun sydämmen ? - toivottavasti en...
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - ikäväkyllä...
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - Juu
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? toki<33
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - suunnillee...
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - olenhan mie :)
+ oletko menettänyt jonkun rakkaasi ? - jep :/
+ oletko joskus satuttanut itseäsi jonkun takia ? - hmm.. joo..
+ oletko itkenyt itsesi uneen ? - Jeps

<3Lauantai 03.07.2010 00:10

Jos sinulla on joku ihminen jota ikävöit,
jonka kanssa tahtoisit viettää edes päivän kahdestaan,
jota katsoessasi et edes huomaa muita,
jonka kanssa tahtoisit jakaa naurut ja surut,
jonka vierellä nukkuisit mielellään yösi,
jolta tahtoisit pyytää anteeksi,
tai jota tahtoisit halata, etkä ikinä päästää irti ♥
Niin lisää tämä blogiisi tai muuten menetät hänet.

[Ei aihetta]Torstai 01.07.2010 04:46

TEE TÄMÄ TAI RAKKAUSELÄMÄSI 2010' KUSEE ! :)
♡ Rehellisesti, minkä väriset rintsikat sinulla on ylläsi? : harmaat?
♡ Rehellisesti, mikä on mielessäsi? : nukkuminen :D
♡ Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? : nooh... :D
♡ Rehellisesti, katsotko joskus Disney Channellia? : ei näy
♡ Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? : tuskimpa..
♡ Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään ? : jeps..
♡ Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? : juu<33 :)
♡ Rehellisesti, haluatko lapsia? : vaikka heti :)
♡ Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? : joo o
♡ Rehellisesti, miksi? : ?
♡ Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? : toki
♡ Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? : en usko
♡ Rehellisesti, mitä teit viimeyönä? : nukuin murun kainalos<3 :)
♡ Rehellisesti, mikä on suosikki aineesi koulussa? : kemia..
♡ Rehellisesti, pidätkö luokkalaisistasi/työkavereistasi? : mikä luokka? :D
♡ Rehellisesti, onko kukaan poika saanut sinut itkemään : joo o
MUUTA:
♥ Oletko mustasukkainen? : vähä ehkä turhanki..
♥ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? : tuskimpa
♥ Mainitse yksi asia, jota odotat innolla : tuskin mitään
♥ Oletko ikinä kävellyt seinää päin? : toki :DD
♥ Haluaisitko puhua ihmiselle, joka satutti sinua eniten? : ehkäjuu..
♥ Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa! : en jaksa
♥ Ajattelet jotakuta, etkö niin? : toki :D
♥ Kerro paidasta, joka on ylläsi? : musta Skip-huppari
♥ Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan? : no riippuu asiasta..
♥ Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet? : en aina..
♥ Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan? :hmm.. jookai..
♥ Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa? : en muista/jaksa kattoo :D
♥ Tykkäätkö saada isoja haleja? : toki<3
♥ Jos hyppäisit huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi? : hmm.. en tiiä.. pahasti miun tuuril :D:D
♥ Pidätkö jäätelökakusta? : tottakai
♥ Mitä teit kello 8 tänä aamuna? : laitoin herätyskellon pois :D
♥ Montako biisiä on Mp3:sessasi? : ei enää yhtää ko Ville varasti sen :D
♥ Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään? : 5
♥ Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa? : en..
♥ Asia jota tykkäät tehdä milloin vain? : olla murun kainalos<33 :)
♥ Onko jääkaapissasi Coca-Colaa? : hmm.. ei meil oo mut tääl villel kyl :D
♥ Onko lävistykset hienoja? : riippuu mist roikkuu :D
♥ Entä tatuoinnit? : juu
♥ Nauratko paljon? : sopivasti eli aina :D

<3Tiistai 29.06.2010 18:35

Jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää.
Jos ihminen ei hymyile, se on surullinen.
Jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin.
Jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta.
Jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha.
Jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa.
Jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä.
Jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut.
Jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin.
Jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka välittää ja huolehtii.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka pitää kiinni eikä päästä irti.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle ei osaa olla vihainen minuuttia pidempään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka toivottaa hyvää yötä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka saa tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle sanoa ”rakastan sua”.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota heittää lumipallolla silloin kun mieli niin tekee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka vuoksi tekisi mitä tahansa.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka opettaa uusia puolia elämästä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka tekee elämästä kokonaisen.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka ei pelkää jättävän tai pettävän.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa oppia uusia puolia itsestään.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa seikkailla ja kokea uutta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa riidellä ja sopia.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kertoo sinun olevan tärkein asia hänen elämässään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka potkaisee persuksille silloin kun olet antamassa periksi elämässä.
Lisää tämä päiväkirjaasi tai menetät elämäsi tärkeimmän ihmisen.