IRC-Galleria

^mmeri

^mmeri

im just a girl trying to find a place in this world.

[Ei aihetta]Lauantai 11.07.2009 16:31



Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 00:27

TEE TÄMÄ SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI TAI MUUTEN TULEE MAAILMANLOPPU

1. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa? - h
2. Seurusteleeko hän? - ei
3. Kuinka monta vuotta teillä on ikäeroa? - 2
4. Pidätkö hänestä? - joo
5. Korvaisiko kukaan toinen häntä veljenä / siskona? - no empä usko
6. Näytättekö samoilta? - ei enää pienempänä kyllä
7. Onko hän kiltti? - sometimes
8. Mikä hänen nimensä on? - suvi
9. Oletko velkaa hänelle? - en
10. Soittaako hän jotain instrumenttia? - kitaraa ja synaa vähäsen
11. Millaista musiikkia hän soittaa / kuuntelee? - hyvää ja huonoo
12. Onko hänellä irc-galleriaa,nick? - mr_spock
13. Osaako hän muokata kuvia? - eii
14. Oletko matkustanut hänen kanssaan? - jup
15. Sano jotain hyvää hänestä? - silt voi lainaa kaikkii levyi ni ei tarvi ite ostaa
16. Minkä ikäinen hän on? - 18! :))

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 21:10

KIITOS riparista oli hauskaa!
Kiitos kaikille isosille + appareille ootte parhait
ja kiitos pallokaloille ootte mun pikkusii! :)<3
ja kiitos vielä kaikille muille :))

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 01:59

jee tajusin et mul on neljän kuukauden pääst synttärit :))

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.06.2009 23:23

Nähdään ens viikol
huomen riparille ja maanantaina bäck
nähää sit moi

tylsäää :)Lauantai 27.06.2009 03:26

Mene kännykkäsi nimilistalle.

Nimi 3:
Onko hän hauska? - öööh
Oletko halannut häntä? - eeeeeeeen!
Joku muisto hänestä? - no öö

Nimi 7:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran ? - kai kirkol :)
Onko hän sinulle tärkeä? - no ei sillee ku ei tunneta
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - e

Nimi 11:
Tyttö vai poika? - tyttö
Rakastatko häntä? - en
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - een

Nimi 15:
Kuinka kauan olette tunteneet? - 15
Oletko ikinä suudellut häntä? - en
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - en

Nimi 18:
Onko hän kaunis/komee? - über kaunis
Tunnetko hänet hyvin? - no sillee normi
Onko hän varattu? - eiip

Nimi 22:
Onko hän sukua sinulle? - eip
Millainen hän on luonteeltaan? - ihan kiva
Tunnetko hänet hyvin? - en

Nimi 25:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - joo
Onko hän tyttö? - ei
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - ei enää

Nimi 29:
Minkä ikäinen hän on? - 15 tai 16
asuuko hän pääkaupungissa?- joo
Vihaatko häntä? - en

Nimi 33:
Oletko käynyt hänen luonaan? - en
Onko hän hauska? - jooop
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - L

Nimi 36:
Oletko halannut häntä? - kai?
Oletko nähnyt hänet humalassa? - en
Onko hän sinua vanhempi? - ei

Nimi 40:
Onko hän kaunis? - ei
Joku muisto hänestä? - yläaste
Onko sinulla hänen mese? - joo

Nimi 45:
Onko hän läheinen sinulle? - ei enää
Oletko koskaan halannut häntä? - ooon :)
Missä tapasitte? - koulussa

Nimi 48:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? - öö..
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? - ...
Oletko nähnyt hänestä unta? - ...

Nimi 52:
Rakastatko häntä? - enpä
Milloin näitte viimeeksi? - emmuist
Mitä hän harrastaa? - vet inte

Nimi 60:
Onko hän ala-asteella? - eeeei
Oletko itkenyt hänen nähden? - en kaaai? emmämuista
Kuka on hänen paras kaveri? - no vet inte

Nimi 68:
Onko hänellä sisaruksia? - ei hajuu
Pärjääkö hän koulussa hyvin? - ei oo koulus
Onko hän söpö? - Eiii

Nimi 73:
Missä hän asuu? - hesas
Minä vuonna hän on syntynyt? - 90
Miten tunnette? - riparii

Alkoiko nimilista missään vaiheessa alusta? - joo

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 01:23

aaaah vielä pari kuvaa ni sit on kaikki :)
pitäis vaa saada ne kuvat ku ne o sylval :D
jooo
vähäsen turha merkintä
moi :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.06.2009 23:43

jeps oli kivaa lintsillä tänään :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.06.2009 21:54

en voi lisää kuvii viel ku tää stnan galleria ei lataa niitä.
Lisäilen kuvia sitten myöhemmin:)

I'M BACKLauantai 20.06.2009 21:23

joo tultii äskön takasi ikävä kyllä.
tääl on niin kylm oikeesti.
kolme kertaa vähemmän ku turkis :(
ja sitten on kamala ikävä kaikkia siellä :/
mut tääl näkee kavereita<3
soitelkaa :)
en osaa enään käyttää ää kirjainta ku oon tottunu jo laittaa aan :D