On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy
missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy.
Kun nousee purjet purren ja köydet irroitetaan,
käymme ystävä armas surren, sua jäämme me kaipailemaan.
Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan.
Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa.
Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa.
Me tiedämme, että sä lähdet vain, koska muuta et voi.
Ja me toivomme, että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi.