IRC-Galleria

^suvinau^

^suvinau^

ku käytte kyylää laittakaa myös kommaa!!

Uusimmat blogimerkinnät

67.Sunnuntai 15.04.2012 14:56

TUMMENNA KOHDAT JOTKA OVAT TOTTA,
& KURSIVOI KOHDAT JOTKA OVAT AINAKIN OSITTAIN TOTTA

- ULKONÄKÖ
minulla on pahasti rohtuneet huulet
minulla on siniset silmät
minulla on mustat hiukset
hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
minulla on useita korvalävistyksiä
pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
minulla on pitkät etuhiukset
minulla on paljon arpia käsissä
ulkonäköäni on kehuttu
oikea hiusvärini on blondi

- LUONNE
olen ailahtelevainen
olen aamuisin yleensä äreä
olen masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
haaveilen paljon
nauran helposti
saan ihmiset nauramaan
suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
kadehdin laihoja ihmisiä
osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

- VIHANKOHTEET
wannabe-ihmiset
pissikset
liian pirteät
urputtavat ihmiset
aamuherätykset

- TUNNUSTAN ETTÄ OLEN
luntannut kokeessa
ajanut mopolla/autolla/mönkijällä kännissä
katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
kiroillut vanhempieni kuullen
saanut arestia
kävellyt päin seinää
kiusannut tarkoituksella
tappanut eläimen
soutanut veneellä
vittuillut
nukahtanut kirkossa
nukahtanut tunnilla
polttanut tupakkaa
valehdellut

- SURU & HENKINEN TUSKA
itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
itkenyt silmäsi turvoksiin
itkenyt pääsi kipeäksi
halunnut vahingoittaa itseäsi
itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
itkenyt viikon putkeenkärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon


- VIHA
inhonnut jotakuta
vihannut jotakuta
oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
haukkunut jotain päin naamaa
hakannut jonkun sairaalakuntoon
pettynyt johonkin ihmiseen
tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
halunnut kostaa

- RAKKAUS
rakastanut jotain koko sydämestäsi
itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
kokenut pieniä sydänsuruja
kokenut isoja ja kamalia sydänsuruja
.. ja itkenyt niiden takia
ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli
.. mutta pääsit?
olen käynyt lempibändini keikalla
olen tällä hetkellä ihastunut / rakastunut
piilottelen usein ihastumistani
olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa

66.Sunnuntai 15.04.2012 02:07

◘ kahdeksan totuutta eilisestä
1. suutelitko ihastustasi? - eeen..
2. oliko kiva päivä? - noo iha :)
3. olitko tietokoneella? - olin
4. opitko jotain uutta? - joo :D
5. teitkö jotain mitä et tee yleensä? - juu :D
6. käytitko jotain päihdettä? - käytin :D
7. teitkö yhtään urheilusuoritusta? - en :D
8. monelta aloit nukkumaan? - öö joskus 2 jälkee

◘ kahdeksan totuutta nykyhetkest
1. oletko surullinen? - en :)
2. jos olet, miksi? -
3. onko sinulla lävistyksiä? - uuli ja napa
4. mitä sinulla on päälläsi? - vaatteet
5. oletko tyytyväinen elämääsi? - juu
6. minkälainen olo sinulla on nyt? - hyvä
7. jos kuuntelet musiikkia, niin mikä biisi soi? - tummin kyynelin
8. onko sänkysi pedattu? - ei

◘ viisi totuutta viimeisen viestin lähettäjästä
1. oletko nähnyt hänet tänään? - en
2. oletko puhunut hänelle tänään? - txt vaan
3. kauan olette tunteneet? - en tiiä:o
4. mistä tunnette? - en tiiä yhtään:D
5. oletko seurustellut hänen kanssaan? - enn..

◘ täysin rehellisesti
tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - tietää
milloin näet hänet seuraavaksi? - en osaa sanoo
onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi? - on
riiteletkö usein ystäviesi kanssa? - en
voisitko elää ilman ystäviä? - en
oletko onnellinen? - oon!
entä surullinen? - en
ketä halasit viimeksi? -ööö.. varmaa sallaa tai paulaa
missä kuussa olet syntynyt? - touko
miksi olit viimeksi surullinen? - emt

◘ milloin
milloin viimeksi nauroit ja miksi? - tänää ja en muista
milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eile
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - emt

◘ random
viimeisin soitettu biisi? - tummin kyynelin
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - paula
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - jerkku
kuka nauroi viimeksi kanssasi? - emt
kuka piti sinua kädestä viimeksi? - emt

◘ rakkaus
oletko sinkku, varattu, vai onko sinulla säätöä? - sinkku
miksi näin? - siks
kuka on viimeksi sanonut rakastavasi sinua? - emt
rakastatko sinäkin häntä? - tottakai :D

65.Lauantai 14.04.2012 23:10

POJAT
- Paras miespuolinen ystäväsi? - varmaa jani :)
- Seurusteletko juuri nyt? - en :)
- Haluaisitko? - en välttämättä :)
- Kuka poika on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut? - monet!
- Kaipaatko häntä? - omalla tavallaa :)
- Oletko ihastunut? - olen...
- Edes vähän? - ikävä kyllä -.-

TYTÖT
- Paras naispuolinen ystäväsi? - paula? <3
- Tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja? - tavllaa.. :)
- Voisitko seurustella tytön kanssa? - en!
- Oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa (kynsihoito, hieronta yms.)? - en mä kai :)
- Onko sinulla joskus ollu 'cat fight' ystäväsi kanssa? - joo :D

PERHE
- Lempi perheenjäsenesi? - kaikki :)
- Polttaako joku perheestäsi? - melkee kaikki :D
- Matkusteletteko paljon perheesi kanssa? - e-suomee vaa :D
- Onko perhe sinulle tärkeä? - on!!
- Onko sinulla sisaruksia? - juu
- Onko sinulla avoimet välit vanhempiisi? - on
- Voisitko elää ilman perhettäsi? - en!!

KOTI
- Minkälaisessa talossa asut? - omakotitalo
- Oma huone? - jeps
- Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy? - no siltä löytyy vaikka ja mitä
- Monikerroksisessa talossa asut ? - 3. :)
- Ketä kaikkia talossasi asuu? - minä, isikä ja äiti :)
- Onko siellä asunut joskus jotain muita? - ei..
- Podetko helposti koti-ikävää? - en sillai..

RAKKAUS
- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - jjuu!
- Milloin itkit viimeksi? - eilen :D
- Mikä sinut saa yleensä itkemään? - poijat..
- Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - .. ;)
- Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - ;)
- Rakastaako sinua kukaan? - enpä oikee usko :/

64.Lauantai 14.04.2012 22:28

Poikamainen puolesi:

[1] Rakastat huppareita
[2] Rakastat farkkuja
[ ] Koirat ovat parempia kuin kissat
[3] Olet vahingoniloinen
[4] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[ ] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat Xboxin
[5] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[6] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2/ PS3 tai Sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle Power Rangeseihin
[7] Katsot urheilua TV:stä
[8] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[9] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[10] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[11] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[12] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[13] Urheilu on hauskaa
[14] Puhut ruoka suussa
[15] Käytät boksereita
[16] Rakastat moottoripyöriä

Total: 16 / 25



Tyttömäinen puolesi:

[1] Käytät huulikiiltoa
[2] Rakastat shoppailua
[3] Käytät eyelineria
[4] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[5] Pukeudut pinkkiin
[6] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[7] Mielestäsi cheerleading on urheilua
[8] Inhoat pukeutua mustaan
[9] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[10] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[11] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[12] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[13] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[14] Olet harrastanut cheerleadingia, kuntosalia tai tanssia
[15] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[16] Naurat paljon
[17] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[18] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[19] Käytät hajuvesiä
[20] Leikit pienenä nukeilla
[21] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[22] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
[23] Pelkäät ötököitä

total: 23 / 25

63.Tiistai 27.03.2012 14:20

JOKU EXÄ
~ Minkä ikäinen hän on - 17
~ Paras asia hänen luonteessaan - mukava ja luotettava..
~ Oletteko koskaan riidelleet - Ollaan.
~ Milloin tutustuitte - öö joskus pari vuot sit kesäl..
~ Oletteko samanikäisiä? - pari vuot vanhempi ja pari päivää :)
~ Minkälaisissa väleissä olette nyt - ei minkään näkösissä...

LAPSUUDENKAVERI
~ Oletteko vielä yhteydessä toisiinne - Toki.!!
~ Oletteko usein tekemisissä - kerran paris kuus :/
~ Oletteko samanikäisiä - se on vuojen nuorempi :)
~ Onko sinulla valokuvia teistä - ei :(
~ Kaipaatko häntä - joo!
~ Minkä ikäisenä tutustuitte -4v

ILMESTYI ELÄMÄÄSI YHTÄKKIÄ
~ Miten henkilö tuli elämääsi - no sen kaveri vaan soitti että hypätää kyytii :D
~ Kuinka kauan olette tunteneet - joku 8 kk ?
~ Olisiko parempi, ettei hän olisi elämässäsi? - no eijj
~ Oletteko ikinä seurustelleet - tavallaa..
~ Minkä ikäinen hän on - 21.

TOSI LUOTETTAVA
~ Miksi luotat häneen - koska se oikeesti on hiljaa.. :D
~ Luottaakos hän sinuun - juuh
~ Oletteko hyviä ystäviä - juuh :)
~ Voitko kertoa hänelle aivan kaiken - voin!
~ Onko hän kertonut sinulle jotain luottamuksellista - On.!
~ Onko hän tyttö vai poika - Poika.

PERHEENJÄSEN
~ Minkä ikäinen hän on - 22? :D
~ Vanhempi vai nuorempi sinua - vanhempi.
~ Vietätkö miten paljon aikaa hänen kanssaan - en :(
~ Milloin viimeksi riitelitte (vai riitelettekö edes koskaan) - no en kyl muista :D
~ Asuuko hän vielä kanssasi saman katon alla - ei :/
~ Yksi muisto teistä - se heitti mau haarukal :D

62.Maanantai 26.03.2012 00:56

» Tee nämä 14 kysymystä niin seuraavat kaksi viikkoa ovat elämäsi onnellisimmat.

★ Koko nimesi? - Suvi Pauliina Rauno
○ Missä asut? - pyhäsaalmi
҂ Mitä tänään suunnitelmissa? - Nukkuu.<3
♫ Mikä soi? - stella-häävalssi
√ Kuinka onnellinen olet asteikoilla 0-100? - 80.
♣ Mikä saa sinut iloiseksi? - Ystävät.:3
☼ Milloin viimeeksi nauroit? - tänää
♥ Oletko ihastunut? - enemmän -->
● Lempivärisi? - vaaleenpunanen :D
◘ Viimeisin uni jonka muistat? - janika oli kahesti pulkkaturmassa ja lähti ambulanssil sairaalaa:D
♦ Mitä teet huomenna? - autossa istumistaa
☺ Mikä nyt soi? - stella-häävalssi
↓ Viimeinen kysymys, odotatko kesää? - Tottakai.

61.Maanantai 26.03.2012 00:50

*HENKILÖ JOKA PUHUI SINULLE VIIMEKSI FACEBOOKISSA*
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10? - 10.
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - koko ikäni :)
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? - tavallinen ?
Mitä tekisit jos hän kuolisi? - itkisin.!!
Onko hän kaunis/komea? - kaunis!
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? - oon.
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - on.
Aiotko viettää aikaa hänen kanssaan ensi kesänä? - toivottavasti.

*HENKILÖ JOKA LÄHETTI SINULLE TEKSTIVIESTIN VIIMEKSI*
Mitä viestissä luki? - en jaksa kirjottaa.
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? - joo
Kuinka kaukana hän asuu sinusta? - ehkä 3 km
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? - oon.:D
Paras muistosi hänestä? - varmaan nyt tämä hetki
Onko hänellä hyvä lauluääni? - onhan sillä
Yksi adjektiivi hänestä? - ihana <3
Onko hän varattu vai vapaa? - ööö en tiijä :D siitä väliltä -:D

*HENKILÖ JOKA ON SINULLE TÄRKEÄ*
Jos hän kuolisi, menisitkö hautajaisiin? - jos pystyisin
Mitä hän merkitsee sinulle? - paljon.!!
Miten olet saanut hänen numeronsa? - öö..siltä iteltää
Oletteko tekstailleet joskus? - ollaan.!!!
Mitä hän harrastaa? - keöö no käy salil
Onko hän kaunis/komea? - on :)
Kauneinta mitä hän on sanonut sinulle? - en viitihe sanoo :)

*HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN*
Miksi juuri hän? - koska tyksin ♥
Milloin näitte viimeksi? - eilen...
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? - 10!
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? - en :D
Onko hän sanonut rakastavansa sinua? - on :)
Onko hän enemmän villi vai rauhallinen? - villi !! :)

60.Keskiviikko 14.03.2012 17:48

henkilö joka viimeksi:
♦ ..pussasi sinua

Rakastatko häntä? - meiby ;)
Seurusteletteko? - ei.
Jos ette, niin miksi ? - ei vielä :)
Jos saisit soittaa 5 ihmiselle ennen kuolemaasi, olisiko hän yksi niistä? - tietenkin!!
Milloin viimeksi olet puhunut hänen kanssaan kasvotusten? - tänää :)
Pidätkö hänen vaatetyylistään? - joo sillai :)
Jos hän soittaisi sinulle kolmelta yöllä ja tarvisi apua, auttaisitko? - todellakin.!!
Pidätkö hänen nimestään? - juu.
Ihanin asia hänessä? -luonne <3

♦ ..puhui sinulle
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10? - 10.
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - aina :D
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? - erikoinen :)
Mitä tekisit jos hän kuolisi? - itkisin :(
Onko hän kaunis/komea? - nuorena ainaki ollu :)
Mikä hänen nimensä on? - Merja :)
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? - kaippa.
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - joskus
Aiotko viettää aikaa hänen kanssaan ensi kesänä? - pakko :D

♦ ..herätti sinussa vihaa
Inhoatko häntä? - en.
Oletko/oletko ollut ihastunut häneen? - olen
Paljon teillä on ikäeroa? - joku vuos ?
Paras asia hänen ulkonäössään? - se virne aina :D
Huonoin asia hänen ulkonäössään? - nenä :D
Oletteko/oletteko olleet ystäviä? - no ollaan kai me..
Viimeiset sanasi hänelle olisivat? - vaikka ootkin aika rasittava kaksnaamanen pelle niin silti tärkee ja ihana ihminen :)):)
Luotatko häneen? - tavallaa

♦ ..lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi
Mitä viestissä luki? - olen nyt mummulla, soitan kun pääsen tulee..
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? - todellaki!!
Kuinka kaukana hän asuu sinusta? - ehkä 2-3 km
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? - tavalaa :D
Minkä ikäinen hän on? - 16v
Paras muistosi hänestä? - kaikki :D
Onko hänellä hyvä lauluääni? - itseasiassa on :D
Yksi adjektiivi hänestä - ihana :) ♥
Onko hän varattu vai vapaa? - vapaa!

♦ ..on puhelinmuistiossa seitsemäntenä
Jos hän kuolisi, menisitkö hautajaisiin? - todellaki !
Mitä hän merkitsee sinulle? - ystävä :)
Mies vai nainen? - mies :)
Miten olet saanut hänen numeronsa? - siltä iteltää :)
Oletteko tekstailleet joskus? - ollaan.
Entä soitelleet? - joo :)
Mitä hän harrastaa? - jäkist ainaki :)
Onko hän kaunis/komea? - on se ihan sulonen :)
Kauneinta mitä hän on sanonut sinulle? - enpä tiiä.

♦ ..tulee ensimmäisenä mieleen
Miksi juuri hän? - ihana <3
Milloin näitte viimeksi? - tänää :D
Kuinka tärkeä hän on asteikolla 1-10? - 10!!
Oletko ollut ihastunut häneen? - olen :)
Tykkäätkö hänen musiikkimaustaan? - EN :D
Onko hän sanonut rakastavansa sinua? - on :)
Mikä hänen toinen nimensä on? - ;))
Onko hän enemmän villi vai rauhallinen? - no molempia, osaa olla kyllä villikin :-D

59.Keskiviikko 14.03.2012 00:13

ihanaa ihanaa ihanaa <3

58Lauantai 10.03.2012 15:39

Eli vastatkaa VAIN yhdellä sanalla, ei mitään selittelyjä!
. Missä kännykkäsi on? – lattialla
. Kumppanisi? - emt.
. Hiuksesi? - märät
. Äitisi? - paras!
. Isäsi? - paras!
. Unesi viime yönä? - scaryy..
. Mielijuomasi? – limukka
. Unelmasi/tavoitteesi? - muutto
. Missä huoneessa olet? - olkkarissa
. Harrastuksesi? - rtanssi
. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - kaaaukana!!
. Missä olit viime yönä? - sinillä
. Jotain, mitä sinä et ole? - juoppo
. Muffinssit? – namiii
. toivelistalla? - tatuointi
. Paikka, missä synnyit? – lohja
. Mitä teit viimeksi? – telkku
. Mitä sinulla on ylläsi? - vaatteet
. Lemmikkisi? - kissa
. Ystävät? - parhaita!
. Elämäsi? - tylsä
. Mielialasi? - tylsä
. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - farkut
. Lempikauppasi? - seppälä
. Lempivärisi? - vaaleat
. Milloin nauroit viimeksi? - eilen..