IRC-Galleria

Olin eilen taas pitkästä aikaa tosi onnellinen hetkellisesti. Oltiin Markon, Apin ja Nogen kans ensin ajelemassa. Lähdettiin sit ihan spontaanisti vaan ajaa porvooseen joskus yhden aikaan yöllä. Kuunneltiin musaa täysillä ja fiilisteltiin. Ja mä nautin ihan hemmetisti siitä olotilasta.
Marko alko sit pelottelee mua ja nogee, että siihen tielle ilmestyy yhtäkkiä joku nainen jonka hiukset roikkuu kasvojen edessä. Niin siis ajettiin sitä vanhaa porvoontietä niin siellä oli pikkasen pimeetä välillä kun ei ollu valoja.

No mut jee, päästiin sit sinne porvooseen ja käveltiin niitä katuja pitkin. Oli ihan hiljasta, ei ollu ihmisiä missään ja käveltiin vaan ympäri niitä pieniä vanhoja katuja. Oli ihan törkeen siistiä ja nautin jokaisesta hetkestä. Nous vaan heti mieleen yläaste ajat kun kaikki mitä tein oli niin spontaanista. Varsinki vantaan silta heräs vahvasti mieleen ouuu.

Nautin niin paljon tälläsistä hetkistä, sais kestää ikuisuuden. Näissä hetkissä mun ei tarvii ajatella mitään muuta kuin sitä, mitä just sillä hetkellä tapahtuu. Ehkä sen takia kaikki mun spontaaniset päähän pistot on voinu olla niin rajuja, kun en ole tahtonut miettiä juuri sillä hetkellä seurauksia. Ja seuraavana päivänä kaikki paska on taas siinä käsinkosketeltavana. Jos omistaisin auton niin tekisin luultavasti enemmän kaikkea spontaanista, omia retkiä. Ja jos mulla ei olis noita kahta kissaa ja tätä kämppää niin saattaisin hyvinkin lähteä jollain äkkilähdöllä vaan kiertää maailmaa. huoh

Vihaan kaavoihin kangistumista. Nautin elämän pienistä hetkistä.



Kun tänään lähden otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa





Ja nyt sit ollaan taas näissä arjen murheissa. Päähän sattuu koska asiat mutkistuu entistä enemmän ja ahdistaa niin helvetisti. Jos asiat käy liian ahdistaviks, niin turvaudun suunnitelmaan B; lähden vittuun helsingistä.