Tytön vanhempia kiinnosti kovasti, mitä heidän murkkuikäinen tyttärensä puuhastelee poikakaverin kanssa huoneessaa, kun he ovat siellä kahdestaan.
Niinpä he päättivät lahjoa tytön pikkuveljen vakoilemaan.
Sovittiin, että pikkuveli piiloutuu tytön huoneeseen ikkunaverhon taakse ja kertoo sitten kaiken mitä näkee.
Seuraavana päivänä poika raportoi vanhemmille:
- Aluksi Masa ja sisko istuivat sängyllä lähekkäin ja sisko vissiin pyörtyi, koska Masa kokeili pulssia. Ainakin se työnsi kätensä siskon puseron alle ja hieroi.
Sitten se rupesi antamaan tekohengitystä suusta suuhun menetelmällä.
Silloin sisko heräsi ja sen käsi osui vahingossa Masan housun vetoketjuun. Vetoketju aukesi ja sieltä pomppasi ihan ankeriaan näköinen otus, jota sisko pelästyi ja otti siitä sellaisen kuristusotteen. Mutta ei se siitä lannistunut, ja niinpä sisko yritti purra siltä pään pois. Se vissiin puri takaisin, ainakin sisko kirkaisi ja laski sen pään irti ja ankerias oksensi. Se ei kuitenkaan kuollut vaan alkoi elää uudelleen.
Silloin sisko laittoi sen jalkojensa väliin, ja he yrittivät murskata sen hengiltä.
Kai ne siinä onnistuivatkin, koska se oli kuollut, kun se tuli pois sieltä jalkovälistä. Sitten ne vielä ottivat siltä nahkan pois...