IRC-Galleria

Missä mennään, mikä maa, mikä planeetta?
Kuka tulee, luokka, opettaja?
Antakaa lääkkeitä, pinkkejä, sinisiä, vihreitä.
Voi halvattu! Nämä onkin vitamiineja ..kele!
Syödään jäätelöä
ja käydään pöntöllä puklaamassa.
Kahvia! En halua nukkua,
silloin ei tule aamuakaan.
Hah, ha, ha, ha, haa!!!
Ilkeästi nauran täällä,
yksin..
Ehei..
Minulla on kaveri,
tuossa olkapäällä,
siltä irtoaa hauskoja tarinoita.

Eilinen meni sekavissa tunnetiloissa. sitä on vaikea selittää mitä on katsella, kun joku joka on perheenjäsen, nukkuu pois... En kupsahtanut pyörtyen, enkä syöksynyt hautakuoppaan, vaikka kävi mielessä ja huutaa. Ei Pera ole poissa, ei voi olla!
Kyynelien vuodatusta, teki pahaa nähdä toistenkin itkemistä. Tämä on vaikeaa. Helpottaa kyllä. ajan kanssa. Nyt tulen itkemään viikkoja, kuukausia ja sitten, kyyneleet loppuvat ja saan rauhan.
Tiedän Peran voivan hyvin, enkelikoira. En ole kristillinen mutta uskon enkeleihin, ne ovat jotain kaunista..

Ilmoitan siis, etten ole tasapainoinen ja vielä enemmän vaaka heilahtaa puolin ja toisin, tässä hetkessä, kunnes tasoittuu.

Nyt muistamme hyvät hetket,
kaunis ystävämme.
Talo on hiljainen,
kun et ole enää luonamme,
turvaamassa kotimme...

Hyvää matkaa
kauas sateenkaarimaahan.
Pois tuskistasi pääset.

Tiedämme,
jälleen näemme.




Pera 11v.

Miten sitä aina jostain löytyy voimia ja voi olla ihania ystäviä, tai edes tuntemattomatkin voivat sanoa jotain kaunista. Annan sille todella paljon arvoa, pakahdun niin että pyörryttää.


Katson ja näen peilistä häpeän kasvot.
Itken tyynyn kyynelistä märäksi (ja kärsin päänsärystä) nukahtaen uupuneena.
Toivoen eilisen, tämän päivän ja huomisen katoavan.
Tehtyä ei saa hävitettyä, varjonasi seuraa.
Haluan polvistua eteenne ja huutaa ANTEEKSI!
Se ei auta, tyhmää sananhelinää.

Jos jotenkin voisin korvata, vaikkapa pitämällä viiriä kädessä jossa lukee ''olen idiootti.''

Pyyhin kyyneleet, silmien turvotus laskee. Puen sotavarustukseni, täältä tullaan elämä.
Jos lähdette kostoretkelle, antakaa minulle aikaa valmistautua.

Tässä ei voi paljon huutaa vaikka aihetta olisi. Väsynyt ja kiukkuinen yökukkuja, kohta lennän puuta päin ja sanon hyvää yötä. Huomisesta ei tiedä, pilaan taas kaikenlaista, sitten itketään ja otetaan itsesäälikylpy.
Anteeksi, huono viikko takaraivossa. Nukkumista vain, en kestä tätä ilman puudutusta. Kipu ei lakkaa, vain hetkeksi katoaa ja herättyäni tunnen sen taas. Ei voi päättää onko se läsnä, vai tuleeko takaisin parissa päivässä? Ei voi niellä mitään, ilman että sattuu kurkkuun. Jäätelölläkö on elettävä?

Loma ja vilustunut. Tekee kipeää niellä ja kävelen kuumeisena asunnossa (tai huumeissa, ei noista elintarvikkeista tiedä mitä niihin laittavat).
Katsotaan perjantaina miten kunto kestää, siihen asti en halua lähteä mihinkään, en tavata ketään. Paitsi jos lykkäätte pyörätuolissa..

paholaisen äpärälapsi tuhoaa elämää

siitä se saa voimansa

kirous raskas harteilla

pysähtyy hän joskus miettimään


miksi jokainen vihan syntymä

ei enää tyydytä?

ja mitä on

tämä outo pisto sydämmessä?

Jepulis huomenna kouluun (onneksi 2 tuntia vain, psykologi klo 15), olen vältellyt kiusaukset alkoholiin ja pakottanut unohtamaan koulun, eli itsekkäästi laiskottelemaan.
Psykiatri ymmärsi ja voin saada kesän vapaaksi sairaslomana. Sanokoot apulaisrehtori mitä vain mutta terveydestänihän tässä pidetään huolta, toisaalta lööppilehdet saisivat hyvän otsikon ja koulu mainetta siitä miten oppilaista tulee ilmaista työvoimaa.
Tämä kuulostaa huvittavalta myönnän sen itsekin, mutta tuskimpa suomi kaipaa enää seonneita opiskelija/työntekijä otsikoita, vaikka väkivalta se rahan tuo. Ei kiinnosta tuhlata aikaa massamurhaan, sori vain..

Lepäilen tämän viikon, enkä ilmesty kouluun. Olo oli tänään sekava ja pyörrytti, ei edes tupakka maistunut. Kerran ryntäsin vessaan ja olin jo varma, että nyt oksennan.
En tiedä kumpi on parempi se, että olisin vain fyysisesti sairas vai.. Heti kun olen hereillä ja todellisuus tiedostuu voin pahoin. En ole kokenut koskaan loppuunpalamista, onko tämä sitä?
Pahoitteluni kirjeiden viivästyksestä ollessani nyt itsekäs ja keskityn vain omaan itseeni. Alkoholin tiedän pahentavan, joten joku vielä toimii päässäni ja yritän vältellä, jos en lähtemistä niin ainakin vesilinjalla pysymistä.
Saa nähdä uskallanko edes poistua yksin ihmisten joukkoon, kun haluaisin niin ne pari levyä.. Ajatus pelottaa paniikkihäiriöstä. Saatatte nähdä vapisevan hyypiön kadulla, se olen minä!

Älkää uskoko minua, olen vain puoliksi tosissani.
Ehkä, lopetan koulun, tai haen varmaan sairaslomaa Pitkästäniemestä?
Tarkoitan siis...eilisyöllä menin nukkumaan itkien, aamulla itkin ja nukahdin, nyt heräillessäni haluan itkeä.
En voi hyvin, koska jokainen askel huojuu ja pääni, aivan kuin joku koko ajan huitoisi, ensin toinen poski ja sitten...

Minä...(sanon tämän hampaita kiristellen, liian vaikeaa) tarvitsen...apua!

Jos nyt en ilmestyisi maanantaina kouluun ja otan itseäni niskasta kiinni, yritän tavoitella lääkäriäni ja jos voimia on, kirjoitan koululle, opo tai apulaisrehtori, kenelle tahansa sekavan kirjeen kuvastaen tätä uupumusta, turhautumista. Ehkä Petri voisi kuunnella? MEKUa ikävä..