IRC-Galleria

En tahdo huomenna kouluun, tahdon ostamaan konserttiliput Marilyn Mansonin konserttiin. Ei kentältä, olen liian lyhyt ja hidas juoksemaan tavoiteltuun eturiviin.
Tulee muutenkin valvottua, ei muutama poissaolo maailmanloppu ole. V****n opon mielestä pitäisi läpäistä viime kevään peruskoulun kertaukset.
Joo..hylättyä tuli mm. matematiikasta, yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedosta, äidinkielestä..
Mikä virka näissä on? Unohdettu jo, kiitos lyhyen muistini.
Ei riitä motivaatio "todellisuudessanne" elämiseen.

Katkera, petetty luottamus..
Kuka jaksaa olla hymyilevä ja mukava? Mielummin lauon ajattelematta kaiken suustani. Kun ei kerta minullekaan olla mukavaa, vältellään katseita taas arkena kansalaiset.

Jos/kun/ehkä innostun huomenna vaihtamaan vettä akvaarioon, että piipahtaan kirjastossa palautuksia. Vapaata saatiin ja nyt valvotaan!
Ei viime yön 4 tuntia unta tunnu vielä missään, saanko univelat kuitattua? Hmm..se nähdään ensi viikolla. Veikkaukset kehiin.
Aamulla kyllä teki mieli hakata entistä lujempaa päätä pöytään ja varmasti olisi taju mennyt.
Ei niistä omenista jaksa opiskella ja pirulauta edes kynä tahtonut pysyä vapisevassa kädessä. Siinä sitten hihitän keskipäivään asti, kunnes puutarhalla poimittiin omenia ja katkoin muutaman marjapensaan oksan. Mikä määrä niissä lehdissä olikaan kotiloita! Varmasti tulin talloneeksi muutaman, sellaista se on sadekelillä. *snif*
Kaveri perhana otti kuvia kyykistelevästä meikäläisestä oksasakset kädessä ja ties mikä ilme kasvoilla.
Niin, jos luet tätä, saat laittaa s-postissa kuvat. *virn*
Pitäisi poistua koneen äärestä ihan kirjamaailmaan. Lemmyn elämästä luen ja seuraavaksi SE!

Aamulla kello herättää 6:15 mutta mitä siitä tulee, keskipäivällä iskee kuukahdus?

Piirrän, annan väriä piirroksille. Kuinka ne eloon heräävätkään ja niitä rakastan, ovat kanssani, kun ei ole ketään todellisuuden ulottuvuudessa.
Omistaudun heidän elämänsä luomiseen, edes jotain voin tehdä.
Annan rakkautta, kärsimystä, oikeutta.. Mitä tämä maailma ei jaa, paitsi jos olet rikas ja materia tuo onnea?

Elämää väärinpäin

Parannusehdotus vallitsevaan käytäntöön:
Hoidetaan pahin tälli, eli kuolema, pois alta heti alkuun. Tämän jälkeen siirrytään vanhainkotiin, josta sinut passitetaan pihalle koska olet liian nuori ja hyväkuntoinen.
Saat kultakellon ja aloitat työelämäsi korkeimmalta pallilta. Teet töitä 40 vuotta, kokoajan alentuen ja "menettäen" vastuuta, kunnes aloitat riemukkaan opiskeluelämän. Kuntosi paranee koko ajan ja näytät päivä päivältä paremmalta. Ryyppäät ja riehut ja seksielämäsi on yhtä sekoilua valmistuessasi yläasteelle menemiseen.
Käyt läpi ylä- ja ala-asteet, jossa koulutehtävät helpottuvat vuosi vuodelta. Lopussa saat kultaisen tähden vihkoosi kun lasket 1+2 oikein.
Olet lapsi ja elät viimeiset vuotesi ilman vastuuta leikkien, syöden ja nukkuen. Lopuksi kellut äidin vatsassa 9 kuukautta, minkä jälkeen päätät elämäsi orgasmiin!

..ja pitäisikö olla ylpeä? Ehkä, enemmän ärripurri olen kasvioppitunneista, ei vain kiinnosta. Motivaation puutetta. *huokaus*
Aika kuluu korvaan kantautuvasta plaa plaasta ja minä se keskityn samalla piirtämään lisää teoksia, kansio pullottaa nipusta kuvia vampyyrista ja hirviönaisesta.
Jes, olen ylpeä itsestäni.
Ja mitäs sitä keskeyttämään, eihän luokassa olisi enää häirikköä kierolla huumorintajulla? Voi ei, en voisi jättää luokkalaisiani yksin.
Laitos (koulu) on inspiraationi, kärsimyksen lähde ja taiteilijathan ovat siitä tunnettuja? Maailma on julma ja kaikki on minua vastaan. *nauraa*
Tässä sitä vain odotellaan arvosteluja piirroksista ja joku ohjaamaan elokuva elämästäni, voisi olla vielä menestyneempi kuin Plan 9 from outer space?

6 päivää kouluun, pyörin yöt levottomana ei tule uni, tai kyllä yöllä oli kiehtova uni muskeliäijä vampyyrista lepakko siipineen. huu.. myös joku nainen ja sen siivet oli metallia hmm... Mitä lie tarkoitus, vai onko tuollaiselle selitystä? *kihih*

Liityinpä facebookkiin, mutta sanon vain, että opettelen vasta naamakirjan käyttöä ja kirjaudun joskus sinne. Katsos, olen vanha akka ja netti käy yhä enemmän ja vähemmän mysteeriksi minulle.
Saisi vain koulukin oppia, että toisilla rahatilanne tiukempi pitääkseen nettiliittymiä.

Piiroksia taas tuhrittu paljon, kutsuja satelee kyllä näyttelyyni (nimenkin keksin ''Diagnoosi: mielikuvitus'') joka toivon mukaan toteutuu ens talvi/kevään aikana.
Kehtaisinko fanfichavenista siinä kertoa, missä tämä romanttinen draama Fredrika ja Jason tarina etenee?

Katselin sitten lukkaria mitä koulu tarjoaa elämälleni 2 viikon päästä. (ja en todellakaan pääse lukemaan koulun s-postia, pitää sekin vääntää rautalangasta?!) niin keittiössä pari viikkoa.
Minkä helvetin takia, miten se liittyy eläintenhoitoon?! Tuskin siellä lemmikeille kokataan, kunhan orjia ruan laittajiksi laitetaan.
Täytyy heti alkaa puhumaan veitsien kauneudesta ja mitä jälkeä niillä saa aikaan, kauniimpaa kuin konekiväärillä.
Jos ne silti haluavat pitää minut ja yrittää pompotella, niin kai sitten piereskelen ja yökin, tai yksinkertaisesti lintsaan viikot. Suljen kommunikointi tekniikan ja katoan huitsin nevadaan.

Taas uneton viikonloppu?
Ei pää kestä, mätänevää lihaa ja homehtuu.
Pitäisi lääke ottaa illalla kirottua, jos tästä tulee tapa, riippuvuus.
Stressaan jo nyt koulua, vaikka kaiken järkevästi ajateltavan mukaan, ei minua liikuta koko syksy. Ajatukset kiertää kehää, en saa rauhaa edes yksinäisyydessä.
Kaipaan kai seuraa, halausta ja kauniita sanoja. Diagnoosi=läheisriippuvuus.
Pakenemista ja ikävä, vaikea päättää.
Elämäni ihanimman kesän elämisestä on maksettava hintansa joskus tylsistymisellä, miksi siis valitan?
Pakko johonkin purkautua, henk. koht. asiat sitten siihen oikeaan päiväkirjaan.

Luulen olevani huono vitsien kertoja, mutta kun elämäni filosofiaa höpötän kaveri alkaa nauraa pihiseen silmät kyynelissä.
Silloin mieltä ylentää ja tunnen olevani eloisa ja hyvä ämmä.
''Partaterä on paras ystävä.''

Koko päivä heräämisestä asti olen istunut koneen äärellä kuin Death Noten L. Polvet rintakehää vasten ja se tuntuu jo silmissä, kun tuijottaa koneen ruutua. Menee se kesäloma näinkin..
Ja voipi olla, etten pidä nettiyhteyttä talveen mennessä. Kaikki riippuu rahasta, miten paljon lopulta kela kuntoutustukea antaa elättääkseen yhden yhteiskunnan luuseriangstaajan.
Mutta onko tämä sitten niin tärkeää? Siis kirjautua tänne galleriaa ja kirjoittaa turhia ajatuksia?
Onko muuta elämää?
Vastaus on kyllä. Silloin viimeistään nähdään, kuinka moni vaivautuu kirjeillä muistamaan minua.
Ja kuinka usein jaksan vartiksi kirjaston koneelle mennä tarkastamaan s-postin roskat. Ainahan on koulun koneet, mutta sitten on enemmän syytä ryhtyä sosiaalisemmaksi, tai vetäytyä asunnolle piirtämisen ja elokuvien katselun pariin.
Onneksi vielä asun Tampereen kaltaisessa paikassa, jossa elämä ei ole aina niin pitkäveteistä ja ihmiset ovat erillaisia!
Kumpa vain voittaisi sosiaaliset pelot ja lakkaisin vapisemasta seurueessa selvinpäin...