Karanteeniallas on toiminut paremmin kuin hyvin ja jo 25. päivä siirtyvät leopardimonniset eli Leevit isompaan altaaseen pulikoimaan.
Mietin, että karanteenialtaaseen voisi hankkia taistelukalan kun palaamme Rukan reissulta. Ei tarvitsisi purkaa tuota allasta sitte. Tämä jää harkinnan alle.
Heräsin 12.15 juttelin iskän kaa sikaloiden oloista sekä hirveistä digitaalisien tavaroiden muodostamista jäteongelmista paikoissa, minne Euroopan maat raijaavat romunsa. Kannattaisi satsata kestävään kehitykseen, valmistaa kestäviä tuotteita ja kierrättää ja korjauttaa vanhaa. Sillä ratkaistaisi moni jätepulma.
Sitten pidin marsuja lattialla niin kauan kuin lystäsivät olla. Usein heitä pitää maanitella jäämään vielä hetkeksi lattialle levittelemällä porkkanoita sinne tänne ja kaikenmaailman pahvitunneleita. Vilma tietysti pissasi alleen lopuksi osoittaakseen mielensä moiselle liikunnalle. Veenus kävi haistamassa iskän sukkaa ja pakeni sitten.
Tämän jälkeen oli vuorossa akvaarioiden puhdistus. Aina siivouksen jälkeen kalat ovat mielissään ja villeinä.