• Viime yönä, nukahditko hymy huulillasi? - Ja takamuksessa.
• Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - Olisi hauskaa köllötellä ja tulla rapsutetuksi.
• Puhutko unissasi? - Joskus. Osaan kummallisia kieliä silloin puheksia.
• Muistatko ensimmäisen ihastuksesi? - Mummon ja ukin koira Raiku! Kanssasi olemani aika oli liian hyvää ollakseen totta, ja siksi se loppuikin.
• Oletko päässyt syliin viimeisen 5 päivän aikana? - Olen minä :) Tänäänkin pääsin. Sinä et pääse yhtä sukkelaan.
• Missä olet kahden tunnin päästä? - suihkimassa itseäni letkulla.
• Onko jollakulla romanttisia tunteita sinua kohtaan? - Tuntuu jostain kumman syystä, että kummallisenkin monella tänä kummallisena vuotena.
• Kaunistelitko asioita jonkun/joidenkin kysymysten kohdalla? - No miltäs vaikuttaa viimeisten lukemiesi perusteella? Se, että kerron reilusti nuolaisseeni kengänpohjaa lelun lainaan saamisen perusteella, kussut housuuni vieriessäni mäkeä ja nuolaissut koiran kusaisemaa jääpuikkoa, kertoo ehkä jotakin?
• Minkä unen näit viimeksi? - No se olikin kummallinen uni se. Näin että muutin nuorisokotiin yksikseni ja jouduin melkein naimaan semmoista ihmistä, jota en välittäisi niin kohdella. Hällä oli Pekon ruumis, mutta jonkun toisen miehen pää?
• Kirjoita nimesi väärinpäin - Skim?
• Mitä teet neljän päivän päästä? - Todennäköisesti hoitelen lapsia ansaiten siitä rahaa samalla ja nautin siitä, että olen viimein suorittanut loppuun ja saanut kurssimerkinnän käymästäni kesäyliopisto eglanti-kertauskurssista
• Viimeisin sana, jonka sanoit - Joo joo, niinjust
• Jotain, mitä sinulla on kolme: - Mustatetraa akvaariossani. Käy kattomaan netistä minkä näkösiä, jos kiinnostanee.
• Biisi, jonka viimeksi kuuntelit? - Queen- Show Must Go On AAAHHHAAA!!!
Nyt on vessahätä enkä voi liikkua jalkani puutui!!!
(tämä ei ollut biisi)
• Montako Messenger-kaveria sinulla on? - joku 72, heistäkin osa ihan turhi ja vanhaksi jääneitä osoitteita.
• Viime kesän paras muisto? - Mökkireissu Lauran mökillä naku-uinteineen.
• Omistatko mopoa? - E. Kauheita kapineita ja raivostuttava pärrätys, kuin jollain lentäisi tulista ripulia anuksesta tiellä.
• Lempisuklaa? - Fazerrrr. Nimikin kuulostaa mukavemmalta ja villiltä, kuin jotkut ne Ruotsin tahmeat Malboro- mössöt.
• Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan, mutta tahtoisit? - Noh vaikka keitä! Kaipaan monia. Onneksi tärkeimpiä näkee suhteellisen mukavin välein.
• Mitä teit aamulla ensimmäisenä, kun heräsit? - Laitoin videokameran päälle ja työnsin lasipurkin per...siis oikeasti heräsin jälleen siihen kun rastapäinen mieshenkilö 18-vuotta saapuu pimpottelemaan ovikelloani ja avaan hälle ja hän häiritsee sitten liikaa voidakseni jatkaa untani.
• Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan? - Luin Tolkienin Hobittia. Ovat nyt vuorilla eksyksissä, ja Bilbo muistelee miten alhaalla laaksossa on kesä.
• Onko sinulla joitain outoja pelkoja? - Täiden, syyhypunkkien ja virtsatulehduksen pelko on tuskin outoa, muttaaaa se on outoa pelätä, että niitä mörköjä tulee istumaan saunaamme jos käyn öisin myöhään suihkussa, niin että haen koirani seurakseni pukuhuoneeseen odottelemaan.
• Näytätkö tunteitasi muille ihmisille? - Lähes kaikki, paitsi mustasukkaisuus ja sellainen syvempi ärsyynnys.
• Juotko usein? - Jokapäivä pitää juoda jotakin, ettei keho kuivu, senkin norsunlapsi.
• Mitä söit viimeksi? - Paahtoleipää tomaatilla.
• Napsitko pillereitä? - Heitä sellaisia, jotka varmistaa etten saa jälkikasvua ihan vielä.
• Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi? - Koirani syömällä taas kukkaruukusta ja heittelemällä niitä kukkaruukkulannoitenappuloita ympäri huoneeni mattoa. Tekee sitä jatkuvasti.
• Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - Kertoa jotain tyhmyyksiä itsestäni muille.
• Mitä ajattelet? - Ehkä vähän sitä.
• Onko sinulla joku paikka kipeä? - Ei. Vähän mahaa möljöttelee.
• Milloin viimeksi kaaduit? - En minä kaadu milloinkaan. Pekko kaatui vähän aikaa sitten rotvalliin ja siitä tuli jotenkin hämyinen olo.
• Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen? - Ihastunut olen hyvään kirjallisuuteen, kirjoitteluun, elukoihini, piirtelyyn, hyviin juttuihin ja kavereitteni seuraan, ja vuorottain olen omissa oloissani.
• Monelta heräsit tänään? - Monta oli kello. Ensin 8 ja sitten seuraavalla luomenavauksella 11 ja päälle.
• Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi? - Yhtenä iltana, joka ei mieltäni miellyttänyt.
• Montako lävistystä sinulla on? - Vihaan niitä. En mene lähelle. Vähän sama kuin ampiaiset.
• Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä? - Kyllä, silloin ollaan Jumala mielessä ja housut jalassa.
• Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla? - Vähän liiankin useasti sellaiseen mielentilaan vaivun. Joskus silloinkin, kun joku selittää minulle jotakin tärkeää.
• Laulanut mikrofoniin? - Silja Linellä viimeksi jossakin karaokebaarissa lauloin Maija Vilkkumaan - Ei.
• Itkenyt koulussa? - Kyllä kun tajusin jälleen joutuvani sairaslomalle.
• Kaatunut skootterilla? - En, mutta semmoisella serkun tyhmällä pikkumopolla jönksytin ojaan ja painava oli sen vehkeen keho kun se polveani painoi.