Ruusendaal oli mukava paikka ja mukava juttu oli Mr Manaatin kanssa kontata hiekalla hakemassa vieraan ihmisen maitopurkkia, sitten hän nostaa kepin ilmaan ja sanoo "katso keppi". Minä sanon "älä valehtele se on teidän peniksenne".
Minna - no voi hyvä tavaton, no voi hyvänen aika KARA KARA sanoo:
Näin tänään oudon linnun sorsien joukossa. Sen naamasta näki että seki halus olla paljon sorsaki.
Se oli haapana
Voi ei
Katsoin lintukirjasta kotona.
Aku sanoo:
Tuttu näky Akulle. Kerran laitoin yhteen haapanaan vauhtia kun kiljuin kunnolla.
Se lähti juoksemaan karkuun vettä pitkin kiljuen kamalasti.
Kylä kyllä. Hauskuus on tärkeää, mutta tärkeämpää on opiskelu ja työ eiks niin? Teetin siksi tämän kyselyn.
Onko tällä hetkellä ketään kiikarissa?
- Kyllä eräs lintulaji nimeltä Haapana. Näin Nekalan rehevässä lammessa.
Uskotko oikeaan rakkauteen?
- Leikisti vemmelsäärellä nojaten
Jos saisit palata ajassa taaksepäin mihin aikaan palaisit ja miksi?
- Tekemään tietysti kaikki matematiikan ja englanninkokeet uudelleen peräkkäin. Ne ovat niin jollakin ihmeellisellä tavalla mieltä nostattavia ja uraa uurtavia tulevaisuuteen nähden.
Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta?
- Ymmärrän vain sukukokonaisia ihmisiä.
Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
- Lällätellä lauteilla
Onko ulkonäöllä väliä?
- Peräreiän värin pitää vastata haluamaani
Oletko pitkävihainen?
- En yleensä mutta harjoitellen kyllä
Tahtoisitko asua muualla kuin nykyisellä paikkakunnallasi?
- E
Onko sinulla ollut viimeaikoina huono omatunto?
- Kun tekee paljon sitä sattuu.
Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Ruisrockia nähmä.
Jos joku omistaisi sinulle kappaleen minkä kappaleen hän todennäköisesti omistaisi sinulle?
- Minna Bluess (Made by: Aku Seppänen, Lasiomena production)
Pelastaako hymy todella päivän?
- No mielummin hyvä ruoka vaikka. Olen nimittäin henkisesti lihava.
Annatko helposti periksi?
- Lähentelettekö te MINUA! AAAA PELASTAKAAAA ILMOTTTAKAAAA!!! MINÄ EN ANNA TEILLE MITÄÄN!
Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
- No se tais olla se kun hän itse Väinämöinen lennätti Ilmarisen kuusella Pohjolaan.
Onko maailmassa paikkaa jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
- YLÖJÄRVI !!!!!!!! (mustat takit, karmeat-vitsit, pimeä kansa)
Mikä kokemus on muuttanut sinua elämäsi aikana eniten?
- Se syntymine oli aika ihme
Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
- Voi kuule ;)
Onko sinulla tapana katua tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi?
- Eipä juuri. Kaiketi se olisi kyllä hyväksi minulle.
Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
- No minua vähän pelottaa se, jos esimerkiksi joku profeetta tulisi lyömään kipeästi tuolilla ;.(
Luopuisitko mieluummin alkoholista vai makeisista?
- EEEEMMM MINÄ MAKSA MITÄÄ!
Onko maailmassa ihmistä jolle voit soittaa milloin tahansa?
- Kaikille ihmisille voi soittaa jos lystää. Näppäilee vaan numeron vaikka hatusta ja painaa luurinkuvaa.
Uskotko että ihminen pystyy muuttumaan?
- Ihminen muuttuu joka hetki, joka sekunti, kaikesta mitä hän tekee, sanoo ja miten muut ihmiset häneen vaikuttavat. Tietty ihminen tänään ei ole täysin samanlainen enää huomenna.
Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa ketä ajattelit ensimmäisenä?
- Ajattelin juuri Taru Sormusten Herran Gandalfia. Mutta kaiketi hänen partansa on minulle kyllin viehko. Mukavasti sen varjo niin keikkuu seinällä takkatulen loisteessa.
Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän arven sinuun?
- Ei ihminen, mutta olohuoneen entinen pyöreä pöytä on sen tehnyt.
Ihminen, johon haluaisit tutustua paremmin tällä hetkellä?
- Mufasan ääninäyttelijä, Peter Jackson ja vaikka Normanni.
Löisitkö henkilöä jonka takia viimeksi itkit?
- En. En vain jotenkin pystyisi lyömään Minnaa, kun hän on jotenkin niin säälittävä, kun kuolakin valuu suusta.
Haluaisitko olla mieluummin 165cm vai 175cm pitkä?
- Onko sinulle sen kokoinen vehje!? Lähde tulemaan tänne.
Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi?
- Kuuntelen minä joskus. Biisi tarkoittaa jotakin tiettyä musiikkikappaletta.
Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
- Ei ärsytä. Olen kotona rauhassa tohveleilla. Kaikki on kivoja :)
Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän kun tiedät ettei kukaan kuitenkaan lue vastauksiasi?
- Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, mitä minun hento käteni ei torjuisi.
Mitä kysymystä vihaat gallupeissa kaikista eniten?
- Juuri tätä.
Miksi Suomi on hyvä maa?
- Koska kaikilla ei ole täällä kaikki muumit laaksossa.
Miksi taas huono?
- Kuka? Minäkö? Mitä taas olen tehnyt?!
Milloin joit viimeksi alkoholia?
- No se taisi olla sinä seepiansävyisenä päivänä, jolloin Sputnik laukaistiin.
Minkä nimen antaisit pojallesi?
- Kaikki pojat ovat Iiroja tai Niiloja.
Tykkäätkö kävellä sateessa?
- Alasti.
Paleletko helposti?
- Näennä.
Kummat jäätyy pakkasella ennemmin, kätesi vai jalkasi?
- Oikeastaan ensin Hengen linkoni munuaisissa, sekä Golgin laitteeni joissakin soluissa. Ai nyt olikin kyse raajoista. Enpä ole tarkkaan mitannut.
Mistä löydät kivoimmat housut?
- Tapailen ihmisiä, en housuja.
Mitä tapoja sinun täytyisi parantaa?
- Suuta soukemmalle voisin joskuspa vääntää(kö)
Milloin viimeksi halasit jotain poikaa?
- Kuka tämä Jotain poika on? Jos tapaisin voisin halatakin.