IRC-Galleria

Tänään käytiin hakee mitsu kotia! <3

Päivin ja öin sun kuvas mieleen palaa

Vaikka se sattuu silti mietin mä sua salaa

Kynän kautta kyyneleeni sulle vuodatan

jos saan sut ikuisesti pitää ootan vaik vuosisadan

Jos nyt oves taakse astuisin niin avaisitko?

Jos soittaisin sulle niin vastaisitko?

Jos kaikesta pyytäsin anteeks niin antaisitko?

Jos antaisin sulle kaiken niin ottaisitko?

Jos oisin surullinen niin huomaisitko?

Ja jos huomaisit niin lohduttaisitko?

Jos nyt takaisin tulisin niin halaisitko?

Jos kokonaan pois lähtisin niin unohtaisitko?

Tää kaipuu saa mut voimattomaksi

Kaikki on hyvin aina kun me ollaan kaksin

Oot liian kaukana vaik kätes kädessäni tunnen

Oispa kaikki niinkuin joskus silloin ennen

Olenpas nyt herkällä tuulella <3 olette rakkaita ystävät

Emppu sanoo:
oletko edes alasti?
Petteri sanoo:
itse asiassa!
Petteri sanoo:
olen melkein
Petteri sanoo:

Emppu sanoo:
minä olin äsken ihan totally naked
Petteri sanoo:
UUH!
Emppu sanoo:
mutta nyt olen jo pukeutunut
Petteri sanoo:
oisit ottanu itestäs kuvan ja lähettäny mulle
Emppu sanoo:
ei ole hyvä se kuva missä alasti olen kivasti, tissit kivasti roikkuu polvissa
Petteri sanoo:
no se kivasti olis
Emppu sanoo:
ei ole hyvät ne tissit, kivasti niitä pitää aina kannella ja suihkussa olkapäiden päälle nostella kivasti
Petteri sanoo:
ei ole hyvät ne tissit sitten
Petteri sanoo:

Emppu sanoo:
ei ole, huonot tissit. pois ne pitäis kivasti leikellä
Emppu sanoo:
vittu

Petteri sanoo:
millos sie näät minusta unta
Petteri sanoo:
ens yönä?
maiju sanoo:
JOOO
Petteri sanoo:
varmaa siitä et jään junan alle
maiju sanoo:
eiku et juokset tonttulakki päässä ovea päin
Petteri sanoo:
ei ole hauskaa jäädä junan alle
maiju sanoo:
tai sit ku matso pyllistää ja sie piet sytkärii siinä perseen eess ja sit tulee kauhee pieru ja kunnon liekki
Petteri sanoo:
hyi sie oot sairas
maiju sanoo:

maiju sanoo:
tai sit ku sie, matso ja erkko nauratte.

Ja nyt taas, päivien jahdattua toisiaan, seison taas tällä kukkulalla. Tuuli puhaltaa niin kuin ennenkin ja aurinko laskee keskikesän yönä kohti horisonttiaan.
Mutta nyt olen erilainen. Mekkoni on kermanvalkea, mutta silti se hulmuaa samalla tavalla. Selkääni on puhjennut puhtaan valkoiset enkelsiivet, ne kertovat maailmalle etten ole täällä enää aidosti. Odotan sinua, sillä nyt on se ilta jolloin lupasimme, että tapaisimme viimmeisen kerran.
Ja kuten odotinkin, kuulin taas askeleet nurmea vasten. Käännyin katsomaan sinua ja siinä sinä olit, yhtä komeana kuin aina ennenkin. Kasvosi olivat ilmeettömät, kuin olisit salannut minulta jotain, sanoin: ”Tiesin sinun tulevan, rakkaani”. Tuijotit minua ja sanoit:”Miksi teit sen kertomatta minulle?” ”En voinut antaa maailman viedä sinua minulta, joten tein Jumalan kanssa sopimuksen, että saisit päiväni jos menettäisit omasi”, vastasin hymyillen.
Kävelit viereeni ilmeettömästi, et katsonut minua, tuijotit vain päättymätöntä merta. Katselin sinua ja sanoin:”Elä rauhassa, rakkaani. Vaikka en ole enää täällä ei se tarkoita ettetkö voisi löytää toista jota rakastaisit”. Huulillesi kohosi hymy, hymy jota olin odottanut kauan. Käänsit kasvosi minulle ja sanoit:”Sinun ei tarvitse enää odottaa minua sillä tulen olemaan aina luonasi”.
Auringon hipaistessa vihdoin merenpintaa valo taittui siitä suoraa sinuun. Vaatteesi muuttuivat kerman vaaleiksi ja selkääsi puhkesivat puhtaan valkeat siivet kuten minulla. ”Tein minäkin sopimuksen, sopimuksen jossa olisimme ikuisesti yhdessä”, sanoit hiljaa ja kyynel valajhti silmästäsi jalkojeni juureen. Siihen kasvoi valkoinen, enkelten ruusu.
Tartuit käteeni, tällä kertaa ikinä enää irroittamatta. Ja minä muistin, muistin sen kosketuksen, se oli tarkoitettu vain minulle. ”Odotin, odotin näin kauan vain että saisit nähdä kuinka paljon sinua rakastan, nyt ja ikuisesti”, kuiskasit korvaani. Halasin sua lujempaa kuin koskaan ennen:”Tämä maailma ehkä halkeaa, mutta me vasta yhdistymme”. Ja kun auringon viimmeinenkin säde oli sukeltanut pinnan alle, tuuli puhalsi nämä kehot maailman tomuksi, mutta yksi suuri sielu nousi siivillään ylös taivaisiin.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5-vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä vaivautuneeksi muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään saamaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi
tai
2. Ole niin kuin tämä ei koskettaisi sinua

HYVÄÄ JOULUA JA KOSTEAA UUTTAVUOTTAA KAIKILLE RAKKAILLE <33

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.