Yhteinen tiemme
ei aina ollut helppo.
Sinua ei niin vain taivutettu,
sillä sinä olit niin ylväs.
Mutta lopulta kuitenkin,
voitin luottamuksesi,
kun oli sen aika.
Niin monet itkut,
olen kaulaasi vasten itkenyt.
Niin monet ilot
olen korvaasi kuiskannut.
Enkä koskaan olisi voinut
löytää parempaa ystävää.
Olen ennenkin luopunut
monesta minulle tärkeästä.
Ja kun on aika,
joudun luopumaan jälleen,
mutta minä ymmärrän,
että on sinun aikasi mennä.
Katsoessani peilin pintaan,
heijastuu katseestani suru,
mutta silti minua lohduttaa,
että syvällä silmissäni
näen myös sinun kuvasi,
ja se kuva säilyy mielessäni, aina.
Vielä kerran itken harjaasi vasten,
surun ja jonain päivänä ilon kyyneleet.
Ja rakkauteni tulee seuraamaan sinua
matkallasi ikuisesti, kaikkialle.
Mutta me tapaamme vielä...
kun on aika.
-Laila Nikkanen-