IRC-Galleria

|Mariela

|Mariela

on kahden maailman ihanimman rinsessan äiti<3
Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää.

Ikäsi?
10 tai alle Kello kuusi aamuyöllä
11 Keskellä kirkasta päivää
12 Välitunnilla
13 Lounastauolla
14 Keskiyöllä
15 Puoli kahdeksalta illalla
16 Pikkuveljen nukkumaanmeno aikaan
17 Kesällä
18 tai enemmän Jouluna

Etunimesi alkukirjain?
A. nuolin
B.paukuttelin
C. katselin
D. paskoin
E. hakkasin
F. söin
G. muussasin
H.panin
I. kuuntelin
J. kirjoitin
K. maistelin
L. join
M. jahtasin
N. Halailin
O. vakoilin
P. suutelin
R. ajelin
S. Tiskasin
T. Raiskasin
U. Pelasin
V. Ryyppäsin
Y. Yrjösin

Syntymäpäiväsi
1. Kiimaisena
2. Iloisena
3. Rentona
4. Vakavana
5. Hölmönä
6. Hulluna
7. Kauhistuneena
8. Nolona
9. Meikit valuneena
10. Vihaisena
11. Hysteerisenä
12. Surullisena
13. Kännissä
14. Anteliaana
15. Ihan helvetin väsyneenä
16. Pelokkaana
17. Laiskana
18. Masentuneena
19. Voittajana
20. Tyhmänä
21. Puolikuolleena
22. Kipeänä
23. Erakkona
24. Passiivisena
25. Apaattisena
26. Lauhkeana
27. Riemukkaana
28. Rikkaana
29. Hanipöönä
30. Ötökkänä
31.Tarmokkaana

Syntymävuotesi?
1987 tai alle kikattaen
1988 aivastellen
1989 kirkuen
1990 töllöttäen
1991 keimaillen
1992 löyhkäten
1993 Tanssien
1994 Korvat lerpattaen
1995 haistellen
1996 sormia napsutellen

Paras koulunumerosi?
4 Hellästi
5 Mahtavasti
6 Ihkusti
7 Nopeasti
8 Kamalasti
9 Haitallisesti
10 Kiimaisesti

Syntymä kuukautesi?
Tammikuu leijonaa
Helmikuu Taulua
Maaliskuu Veljeäni
Huhtikuu Kaljaa
Toukokuu Fisua
Kesäkuu Karkkia
Heinäkuu Parasta ystävääni
Elokuu Radiota
Syyskuu Tietokonetta
Lokakuu Kuralätäkköä
Marraskuu Vaatekaappia
Joulukuu Äitini pomoa

Hiustesi väri?
Punainen - Uimahallissa
Tummanruskea -kirkossa
Vaaleanruskea - Mahtavalla loma jahdilla
Vaalea -Karhun luolassa
Musta - autotallissa
Kirkuva blondi -roskapöntössä
Maantien väriset - Keittiön pöydällä
jotain muuta? - Puiston kiipeilytelineessä

Missä olet nyt?
Omassa huoneessa -koska se nyt vaan tuntu niin helevetin hyvältä idealta
Oman kodin olohuoneessa - koska mua panetti
oman kodin Keittiössä - Koska äiti käski
Kaverilla - koska mua oksetti
Koulussa - Koska sillä oli paita

Silmiesi väri?
Ruskeat -Mummo on ylpeä musta
Ruskeanvihreät -Että oli ihanaa
Vihreät -Nautin kyllä
Siniset -Muistelen sitä vieläkin kauhulla
Vaaleansiniset -Otetaan uusiks heti huomenna
Sinisenharmaat - Mua pelottaa,käyn nykyisin terapeutilla,traumat... Trau-mat...
Harmaat - Onneks selvisin hengissä!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.04.2007 21:04

- - - - MILLOIN VIIMEKSI - - - -

1) ...halasit kaveriasi?> - perjantaina

2) ...autoit kaverisi pulasta?> - hmmm.. emmää muista :o yleensä ne ainaki koittaa mua auttaa..

3) ...käytit punaista paitaa? > - eilen..

4) ...joit kahvia?> - eilen illalla.

5) ...kirjoitit kirjeen? > - meijjulle joku 3kk sit, mut en oo laittanu sitä postiin :o :/

6) ...soitit kaverillesi?> - tänään, mut vaan hälyn :D

7) ...joku kehui sinua kauniiksi? > - perjantaina..

8)...tupakoit?> - joku puol tuntia sitten..

9) ...imuroit? - toissapäivänä

10) ...nauroit kunnolla? - toissapäivänä hannan kans oli vähä hauskaa :DD

11) muutit? > - öö.. jtn 7-8 vuotta sitten, ja koht uuelleen :>

13) ...söit suklaata? - toissapäivänä :D

14) ...kävit lenkillä? - eilen

16) ...katsoit Kauniit ja Rohkeat? - pari kk sitten..


PERUSTIETOA
>

Päivämäärä: 25.4.2007

Syntymäpäivä: 07.09.1990

silmien väri: vihreet

Hiusten väri: tummanruskeet

Lempiväri: Musta, punanen, vihree, valkonen


OLETKO KOSKAAN
>

Ollut auto-onnettomuudessa: pienessä

Potenut sydänsuruja: no jaa..

Omistanut mielikuvitusystävää: ju

Rakastunut opettajaasi: no e

Ihastunut piirroshahmoon: noup

Ollut latotansseissa: no en :D

Leikannut hiuksiasi: oon joo

Missä olet koulussa/töissä?: en missää tällähetkellä


LEMPI
>

Bändi tai artisti: cheek, skandaali,ezkimo,eminem,mariska,apulanta ja onhan niitä..

Elokuvat: kauhut

Jäätelö: minttu

Mieliaine koulussa:eepä oo..

Lempikaupunki: JOENSUU!!<3

Juoma: kalijaaa!.. ne ei kai.. vesi ;D

Lempiammatti: kultaseppä tai lävistäjä :>

JUURI--NYT
>

Mitä on päälläsi: vaatteet

Hiuksesi ovat: sekasin :D

Mitä kuuntelet: mariskaa

OLETKO VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA
>

Koskettanut hametta (omaa tai muun): en

Laulanut: jju

Tavannut uuden ihmisen: en kai..

Siivonnut: En.

Tiskannut: En.

Ajanut autoa: En.

USKOTKO
>

Itseesi: emt

Ystäviisi:juu uskon..

Kohtaloon: emmää

Enkeleihin: juu u


YSTÄVÄT JA ELÄMÄ
>

Oletko ihastunut johonkuhun: no empä oikeen..

Kenet ystävistäsi olet tuntenut kauimmin?: janinan.. jennyn<3

Montako hyvää ystävää sinulla on?: paljon

Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: oon :/

Ovatko ystäväsi ikinä pettäneet sinua: on

Kamalin tunne: ku skitsahtaa :o

Paras tunne: sellaa kunnon fiilis päällä, et pitää koko aika olla menossa :>

TULEVAISUUS
>

Mitä aiot tehdä tänään?: - pitää imuroida, ja sitten lenkille.. ja jottai

Haluaisitko muuttaa tulevaisuudessasi jotain?: - emmä tiä..

mitä?: en tiä
Sinä kysyit: vitun apina!
Oraakkeli vastasi: Säkkipilli! Sietämätön hulu! Kapusiini! Ihrassa keitetty pelle!


Sinä kysyit: homo
Oraakkeli vastasi: Zulu! Saatanan papiaani! Lanttuvikainen ruotsalainen! Julma maantiekiitäjä! Siskos on kyyhkynen!
Sinä kysyit: ei se voi olla karvanen!
Oraakkeli vastasi: Jaa.
Sinä kysyit: mikä muu on karvainen?
Oraakkeli vastasi: Kumikana.
Sinä kysyit: ok
Oraakkeli vastasi: OK.
Sinä kysyit: onko mälli karvainen?
Oraakkeli vastasi: On ja ei ole - homma vaihtelee niin usein etten pysy kärryillä.
Sinä kysyit: onko hanna karvainen
Oraakkeli vastasi: Tietenkin on!
Sinä kysyit: mikä on karvaista?
Oraakkeli vastasi: Irkki.
Sinä kysyit: mitä sitä vielä keksis?
Oraakkeli vastasi: Arvelisin että jotain karvaista
Sinä kysyit: haista vittu!
Oraakkeli vastasi: Harlekiini! Tylsämielinen planeettainvälinen taivaanrannanmaalari! Putkisierainlepakko! Harhaoppinen makaki! Kapakkaruusu!
Sinä kysyit: no hyvä! :>
Oraakkeli vastasi: Kiitos punastuu
Sinä kysyit: onko jasmine vielä elossa?
Oraakkeli vastasi: On on on, montako kertaa pitää toistaa?
Sinä kysyit: onko erkka kidnapannu jasminen sinne peräkonttiin?
Oraakkeli vastasi: Kaikkihan sen tietää, että on.
Sinä kysyit: missä jasmine?
Oraakkeli vastasi: Erkan Saabissa..peräkontissa
Sinä kysyit: miksi janina on keskellä katua?
Oraakkeli vastasi: Koska, sille ei voi mitään. Asioita tapahtuu ja lakkaa tapahtumasta. Teetä ja sympatiaa.
Sinä kysyit: missä janina?
Oraakkeli vastasi: Keskellä katua
Sinä kysyit: miksi miiku on siellä minne aurinko ei paista?
Oraakkeli vastasi: Jotta elämässä riittäsi ihmeteltävää.
Sinä kysyit: missä miiku?
Oraakkeli vastasi: Siellä, minne aurinko ei paista.
Sinä kysyit: miksi hanna menee makaamaan keltaisessa rakennuksessa?
Oraakkeli vastasi: Onhan se joulukin kerran vuodessa, vaikkei tästä julkisesti usein puhutakaan.
Sinä kysyit: mitä hanna tekee keltaisessarakennuksessa?
Oraakkeli vastasi: Menee makaamaan.
Sinä kysyit: missä hanna?
Oraakkeli vastasi: Keltaisessa rakennuksessa..

purrrrrLauantai 21.04.2007 18:44

mälli: käärippä akka sätkä!
nanna:vittu sulle mittää pettäjä
mälli:oohan akka hilijaa ja ala kääriä
nanna: emmä oo akka vaa ukko :DD

dodiihLauantai 21.04.2007 14:55

no olipas taas ilta :D vittu kunnon jutut taas oli :D me oltiin nelosia, hanna,mä,aki ja jasmine :DD miikuki oli kyllä päissään, ja akiki, oli kyllä semmosessa tuiskeessa, että..
aamu ollaan vaan jauhettu paskaa ja naurettu kunnolla, en kyllä muista millo ois näin paljo nauranu :D kiitokset porukalle taas mukavasta illasta<3 :>
nii ja täällähän kävi kytätki yöllä :D ahti soitti, ku muka kuulu musiikki liian kovalla, painuttii vaa mä,hanna,aki ja jasmine meijjän huoneeseen "nukkuun" haahaa :DD ai läppä :D
pilikka mulukkua :D
pienenä oltiin kyllä tyhmiä, mut isompana vielä tyhmempiä :D
hyvät oli joelin läksiäiset, ilman porno jokkea :'<
kipparikalle on tänään \o/ "pinaatti tepsii taas" mälli:vois kyllä rueta timantteja syömään.. huuhhuhh
"anna mun uida sun mekkoon,saanko nyt koskettaa ihan mihin vaan, olet niin kaunis, mua helvetisti haluttaa"
cheek:avaimet mun kiesiin.. :D
pumppaa mua peppuun...
kiihkeetä on ollu..
hanna strippaa, ja sillä on tisseissä fritsuja :DD haahaa
huorakangät..
BLING BLING VITUN KÖYHÄT! hannlla oli eilen kylällä bling bling koru :DD oli kyllä masee :D
makkaraperunat :D " kato, ku tolla on hyvä perse, et uskalla kysyy tolta kaljaa"
hilijaa hullu!m ylös sieltä siat, gorilla nyt ylös!!
"ketä siellä on, oikeesti ketä siellä puhelimessa on?!":o hääh hööh
kissaki ihan rapuloissaan täällä makaa..
"vittu ku nykkii jo silimätki ja jalat nykyy koko aika"
hmmph.. mitähän viä? :o hööhööh
DODIIH..
rapulaisia täällä on kaikki haahaa:D ei ees oo paha rapula mulla :D ja jasmine perkele poltti eilen rössiäki hyihyhhyhyhyh..
verivala
jasmine:"sinä oot vieläki ihan päissään!"
selittäkää pliis pääs mielentila haikee..
meillä on tuolla hyviä kokkeja nytten ku koko aika kuuluu että "PERKELE" mut juuh dodiih..
no on kyllä juttuja joo, mut nytten meen suihkuun
>

riikalta :>Perjantai 20.04.2007 13:06

Nimesi kertoo millainen olet

A = seksikäs
B = yllätyksellinen
C = asioitaan jakava ihminen
D = varma
E = kekseliäs
F = cool
G = hauska
H = on aina siellä
I = enkeli
J = kaunis
K = saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L = itsepäinen
M = pahis
N = fantisoiva
O = suojelee kavereitaan
P = pehmeä
Q = ei valehtele melkein koskaan
R = saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S = ylläpitää yhteyden hyvin
T = kiusallinen
U = mukava
V = ei valehtele koskaan
W = paljon kärsvällisyyttä
X = hassu
Y = äänekäs
Z = hyvä kuuntelemaan
Ã… = kohtelias
Ä = ei mene selän taakke
Ö = kiva


M-pahis
A-seksikäs :DD
R-saa tarpeekseen pojista/tytöistä
I-enkeli :o
E-kekseliäs
L-itsepäinen
A-seksikäs :D

tussustiinalta :pPerjantai 20.04.2007 12:59

Mitä näistä jaksat katsoa pisimpään?
[] Nukkuva lapsi
[x] Palava tuli
[] Virtaava vesi
[] En osaa sanoa

Kannattaako rikos?
[] Kyllä
[] Riippuu tilanteesta
[] Ei
[x] En osaa sanoa

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[x] Kyllä, vaikka heti
[] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[] En osaa sanoa

Mistä olet riippuvainen?
[ /] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[x] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[] Suklaasta/karkeista
[x] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[x] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[x] Selviytyjät
[x] Suomen Robinson
[x] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[x ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[x] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Hyväksytkö turkistarhauksen?
[] En
[ ] Kyllä
[x] En välitä
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[] Janoinen
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ x] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet elämääsi tällä hetkellä? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[x] 5
[] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan

Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[ ] En halua mennä naimisiin
[x] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[ ] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitään hääjuhlia tms.
[ ] En osaa sanoa

Mihin rusinat kuuluvat?
[ ] Maksalaatikkoon
[x ] Simaan
[ ] Pullaan
[ ] Siltänään syötäviksi
[] Yäk, ei mihinkään!

Kannatatko kuolemantuomiota?
[] En
[x] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[x] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[x] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[x] Vaihtelee
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa

marjolta..Keskiviikko 18.04.2007 21:48

Millaisena kaverini näkevät minut?
- adrima - rainbowland
> ha

Seuraava uneni?
- mange schmidt - glassigt
>öö

Todennäköisin kuolinsyyni?
- sentenced - drain me
> ..

Tulevan puolisoni luonne?
- colonia - kisa
> ha

Puolisoni todennäköisin kuolinsyy?
-intermission - piece of my heart
> :o

Mikä on syy seuraavaan ristiriitaani kavereitten kanssa?
-pikku-oravat - taivas lyö tulta
> juuh

Todellinen mielipiteeni Raamatusta ja Jumalasta?
-connie nice - dancing in the night
> :o

Miten pääsisin Taivaalliseen paratiisiin?
-mega 'lo mania - emotion
>

Unelma - ammattini?
- sunrise avanue - fairytale gone bad
>

Naapurin ensivaikutelma minusta?
- matti&teppo - tulisitko elämääni
>:D

Mikä on elämäni tarkoitus?
-antti huovila - suurin pala sydämest
> juu u :D

Millainen seurustelija olen?
-kari ja karvattomat - hirvimettällä
> huuh :D

Koska saan seuraavan halauksen?
-brooklyn bounce - dreandance
> ookoo

Mikä on elämän tarkoitus?
- groove garage - run away
> just :D

Millainen rakkauselämäni tulee olemaan seuraavan kahden vuoden aikana?
-absolute move your body - a walk in the park
>juu

Millainen ensi yöstä tulee?
-nylon beat - syntinen
> hahahaha :DD

Millainen kaveri olen?
-teräsvilla - teräsvilla metalliarmeija
> juuh

Millainen ensi talvi tulee olemaan?
- popeda - kellot lyö
> öö..

Millainen vaikutelma muilla on minusta?
- groove garage - 7 years and 50 days
>:o

Rakastaako joku minua?
-colonia - oduzimas mi dah
> täh?

Saanko joskus lapsia?
-janne hurme - jade
> ..

Mitä mieltä olen Dr. Philistä?
- matti&teppo - idän pikajuna
> hmmph..

Mitä seuraavassa unessani tapahtuu?
- janne hurme - yksi yö
>:o

Olenko hyvä sängyssä?
- kilpi - laske kuolleet ja rukoile
>hahaha

Mitä haluaisit tehdä Darinin kanssa?
- sentenced - may today become the day
> sfhj

Kuka oikeasti olen?
- masterboy - generation of love
>ööh..

Millainen on unelmamieheni/naiseni (voit myös vastata molempiin)?
- esa pakarinen - severi suhosen jenkka
> :D

Mitä seurustelukumppanini/ihastukseni ajattelee minusta?
- kake randelin - hei vaan heilani suloinen
> haha

Kuinka haluttava olen?
- alex butcher - more and more
> hah :D

anulta :DKeskiviikko 18.04.2007 18:17

1) Mitkä ovat nimikirjaimesi? MJSS
2) Montako kevättä olet elänyt? - 17
3) Minä viikonpäivänä synnyit? - perjantaina
4) Opiskeletko jotain? - no tavallaan en..
5) Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa? - e

M I E L I P I T E E T
1) Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? - Lumi
2) Mistä/millaisesta musiikista pidät? - hiphop/rap enimmäkseen, mut sit kans roc ja muuta sellasta
3) Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on mieleisin? -kesä ku on lämmintä<3 :>
4) Minkälaiset elokuvat ovat mieleesi? -kahut ja jotkut draamat

U L K O N Ä K Ö
1) Kuinka pitkä olet? - 166cm kai:D
2) Oletko tyytyväinen hymyysi? - emt :D
3) Mistä et pidä ja pidät ulkonäössäsi? - PERSE :DDD silmät..
4) Jos saisit muutta ulkonäössäsi yhden asian, mikä se olisi? - kaikkee :D

S U H T E E T
1) Ketä perheeseesi kuuluu? iskä,äiti ja miiku
2) Kuka on sinulle tärkein ihminen? emmä tiä :o kai mummu , ja ehkä janina nykyään :)
3) Minkälaisessa seurassa viihdyt? hullussa :D
4) Tunnetko paljon ihmisiä? tunnen juu
5) Kuka määrää kotonasi? vähä kaikki :D
6) Kuka on merkittävin henkilö, jonka olet tavannut? onhan niitä
7) Kenet julkisuudenhenkilön haluaisin ehdottomasti tavata? marilyn manson ja EMINEM!!<3

R U O K A
1) Mikä on eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? eipä oikee oo :)
2) Mistä juomista pidät? appelsiinimehu<3 ja muita en paljastakkaa :D
3) Onko sinulla erikoisruokavalio? eo
4) Mitä ajattelit syödä tänään? just söin :D
5 Pidätkö ruuanlaitosta? joskus
6) Minkä ruuan laittamisesta pidät eniten? jotkut helpot :D
7) Mitä ruokaa syöt tavallisimmin? kotiruokaa..


V A P A A - A I K A
1) Pidätkö piirtämisestä? empä oikee..
2) Pyöräiletkö usein? sillontällön.. kesällä
3) Mitä musiikki merkitsee sinulle? no melkeempä kaikkee :D
4) Harrastatko mitään vakituisesti? no en :D
5) Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? onkait niitä :D
6.) Liikutko tarpeeksi? joo

K O T I
1) Asutko vanhempiesi luona? äitin
2) Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? joo :D
3) Mitä muuttaisit kodissasi? öö.. onhan niitäki juttuja, mitä vois muuttaa )
4) Onko kotisi kodikas? no onkai tää ihan..
5) Millaisessa talossa asut? paritalo
6) Mikä on mieluisin huone kotonasi? omahuone

H A A V E E T
1) Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? 59sekunttia!!
2) Mihin suurin haaveesi liittyy? onnellisuuteen
3) Kerro jokin pieni mukava toiveesi? et sais töitä, ja äkkiä :D
4) Uskotko horoskooppeihin? joskus joo

M U U T
1) Onko sinulla hyvä ryhti? ei oo huono eikä kyllä hyväkää :D
2) Oletko onnellinen tällä hetkellä? enpä oikeen..
3) Nautitko elämästäsi? sillontällön..
4) Tykkäätkö olla yksin? joskus
5) Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? VALOSASTA!!

OLEN..
[x] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[x] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[] Ratsastanut
[] Ollut putkassa
[] Nukkunut roskiksessa
[] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[x] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[x miiku juotti mulle, ku olin ihan pieni ja oon sille aina siitä katkera :D] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[x(kokellu :()] Käyttänyt huumeita
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[xx] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseerannut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x ]Yöpynyt hotellissa
[ x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[ x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[x] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[] Pudonnut hevosen selästä
[] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiasi
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[x] Seurustellut 20-vuotiaan kanssa
[x] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[] Nähnyt teurastettuja sikoja
[] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[xxxx] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x(elinan kans pentuna :D)] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[] Ratsastanut aasilla
[x] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[x] Katkaissut luita
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[] Ostanut huumeita
[] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[x] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[ ]Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Juonut venäläistä valkoviiniä
[] Ollut tuhkarokossa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[] Astunut lehmän paskaan
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta