miksei elämä voi olla edes lähestulkoon täyttä hymyä? miks joka puolel pitää olla tuskaa ja kärsimystä, sitten maristaan n. 10 vuotiaina että poikaystävä jätti ja en kestä? miks nekää ihmiset ei vois tajuta että joihinkin oikeasti sattuu? miks pitää itkeä ensimmäistä poikaystävää, kun tietää ettei se ole viimeinen? miks ylipäänsä pitää alkaa seurustella, jos tietää ettei suhde kestä pitkään ja että joutuu vielä pettymään?
Voin sanoo, mä seurustelen rakkaudesta, menettämisen pelko on ainut asia mitä pelkään. Tää suhde kestää, mutta jos tää katkeaa mun takia, niin nauran itselleni. Nauran sille etten saa rakkaitani pysymään lähellä, vaikka yrittäisin.
pitäkää angstipellenä, anti mennä vaan. Mutta sanon sen, tää päivä ei oo viimeinen. Luultavasti elän yhtä pitkään kuin hän, kuolen joko ennemmin tai heti hänen jälkeen.
Naura, sitähän sä haluat?
Uusimmat blogimerkinnät
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2011 (1)
-
▼
2010 (42)
- ▶ joulukuu 2010 (1)
- ▶ syyskuu 2010 (1)
- ▶ elokuu 2010 (6)
- ▶ heinäkuu 2010 (2)
- ▶ kesäkuu 2010 (2)
- ▶ toukokuu 2010 (1)
- ▶ huhtikuu 2010 (24)
- ▶ maaliskuu 2010 (4)
- ▶ helmikuu 2010 (1)