IRC-Galleria

Äälio

Äälio

Loading..███]95%

Rakastan, rakastatko, rakastetaan? Osa.1Keskiviikko 17.12.2008 00:03

(Sisältää tositapahtumiin viittaavaa materiaalia)

Katsahdin taasen taakseni samalla kohdalla, nähden juuri sen saman maiseman kuin aina ennenkin;
Pieni nurkan alla oleva porras, ilman häntä, ilman minua hänen sylissään.
"Aattelitko tulla tämänpäivän aikana?!" Iian ääni havahdutti minut taas todellistuuteen.
Olimme eronneet jo kauan sitten, se oli nyt ohi, hän ei enää välitä minusta, joten voin hyvin unohtaa.
Silti jokin pisti sisälläni, kaipuu entiseen, kaipuu takaisin hänen peittojensa suojaan, turvaan hänen lämpimään kainaloonsa.
Kävelin hiljaa Iian perässä, hän ei koskaan ollut ymmärtänyt mitä minä tunnen, hän ei koskaan vaivautunut miettimään miltä minusta tuntui...

Seuraavana päivänä olin kävelemässä kouluun, en ajatellut, en jaksanut. Olin koko edellisen yön valvonut ja itkenyt jälleen hänen peräänsä. Ihminen muuttuu rakastuessaan ihan idiootiksi, sitä ei tajua jos ei koskaan ole kunnolla rakastunut kehenkään. Sitä tekisi mitä tahansa saadakseen olla rakkaimpansa lähellä, ihan mitä tahansa!
On tietenkin totta että meillä on ikäeroa, mutta eihän kolme vuotta ole edes paha! Isänikin on paljon vanhempi kuin äiti!

Nousin vaivalloisesti ylös koulun jyrkkää mäke- Ei! Ei saatana, ajattelin, siinä hän nyt seisoi mäessä tupakka suussaan!
Hän asui ihan toisessa suunnassa! Mitä hän minun koulureitilläni!? Kaikki hänen kaverinsakin asuvat ihan toisaalla!
En voinut peittää punastumistani, onneksi hän ei ollut vielä huomannut minua... Voisihan punaisen naamani pistää pakkasen piikkiin, kävellessä kasvot punoittavat, se oli tosiasia.

Nyt oli rauhallisesti käveltävä ohi, ja olla ihan normaalisti, punoin nopeasti suunnitelmaa mielessäni.
Niin kävelin katsoin maahan, lähestyin häntä, olin hänen kohdallaan, olin juuri pääsemässä ohi, kun hän tarttui käsivarteeni hän vetäisi minut lähellensä.

Se sama tuoksu, sama huuma valtasi minut, vaikka se oli sekoittunut sätkän pistävään löyhkään, tunnistin sen, tätä olin kaivannut niin kauan...

(jatkuu...)

(c) M-kun
Mitään ei kopsita, joten näpit irti.
Tähän tämä ei muuten lopukkaan! Alussa ollaan vasta!
Kunhan päästään seuraavaan osaan,
saadaan hieman vauhtia tapahtumiin,
odottakaas vain!

Se on mulk...arja.Sunnuntai 30.11.2008 00:19

Arvoitus: Mikä se on?
Tämä näppärä juttu on viitisentoista senttimetriä pitkä.
Sen käytöstä nauttivat niin miehet kuin naisetkin,
ja se tavataan yleensä roikkumasta rennosti,
kuitenkin nopeasti valmiina käytettäväksi.
Sen toisessa päässä on tukko karvaa,
ja toisessa päässä pieni reikä.
Käytettäessä se toteuttaa edestakaisia liikkeitä ja
jättää jälkeensä useimmiten valkoista, tahmeaa ainetta.
Tällaista toimintaa suositellaan toteutettavaksi keskimäärin kaksi kertaa päivässä.
Siis: Mikä se on?
Vastaus: Hammasharja.

Japsi jalmarillaeteenpäin :)Lauantai 29.11.2008 15:27

Kaks pulloa muumilimsaa takana, menee päähän : DD Ja karkkia, lumi pantereita ja fazerin parhaita ~nammm... <3 Maistuu kiitos :33
Eräänä kauniina aamuna huomaat olevasi läski pöllö
[x] Awwww. Minä pöllöistä tykätä, pöllöistä minä tykkään
[x] Oho mitäs sitä tuli eilen juotua?
[ ] yhyy. Varaan ajan kauneusleikkaukseen.

Luet Seiskasta että Energiajuomien valmistus lopetaan sukupuuttoon kuoleen kofeiinikasvin vuoksi.
[ ] ZOMG! Sehän tarkoittaa myös ettei kahviakaan enää valmisteta o____o
[x] YYÄÄÄÄÄÄÄÄ MEEN ETSII KOFEIINIKASVEJA LINNUNRADAN TOISELTA PUOLELTA! Ehkä Plutosta voisi löytyä?
[x] Mikä vitun kofeiinikasvi?

Alex Evans koputtaa huoneesi oveen seuranaan Juice Leskinen.
[x] AAAEEAEEEAEA PEDOFIILEJÄ!
[ ] ohlalallalalal Allu<3333333 * heittäytyy Alexin syliin*
[x] Heeeetkonen... eikös Juice Leskinen ole kuollut? O______o

Mutsis kertoo sulle että muutatte ensi viikolla Kyrgystaniin
[ ] wuhuuu olen aina halunnut muuttaa Kyrgystaniin<3
[x] täh? siis mikä vitun kyrpä ?
[ ] *tekee itsarin*

Kuulet että Big Brotherin tuottaminen lopetetaan koska Johan voittaa aina kaikki palkinnot.
[x] Ei mua kosketa. hyvä vain
[ ] ÄÄÄÄÄÄ MUN ELÄMÄ MENI SIINÄ VITUN JOHAN SAATANA MULKKUPÄÄ *menee tappamaan Johanin*
[x] oh shit!

Vakiokysymys, mitä teet tällä hetkellä
[x] Dataan
[x] Dataan
[x] Dataan
YLLÄRIBOONUS VAIHTOEHTO : [] Runkkaan

Kyrsiikö eli vituttaako?
[x] Joo
[x] Kai
[x] Joo

Jättekiva. Tiesitkös muutes että Björn Wahlroos lopettaa sokerijuurikkaan viljelyn?
[ ] Tottakai, luen urheilu-uutiset joka päivä
[x] Mikä vitun sokerijuurikas
[x] emt.

Olet lomalla Pariisissa ja huomaat ikäväksesi että Eiffel-torni olikin rakennettu Battery-tölkeistä,eikä takoraudasta.
[x] OMG tostaha sais aikamoiset pantit jos veisin noi kaikki tölkit lähi alepaan
[ ] No höh, toinen kerta sitten
[x] Jollaki ollu kova jano

Cooool:oMaanantai 24.11.2008 23:20

Loading.. ████████] 98%


Mut mähän oon :)

Ma kuolla. Sa elaa.Tiistai 18.11.2008 22:47

Jalasa kiva rantu ;_____________; Saattaa olla verenmyrkytyksen poikanen! 30% verenmyrkytyksen saaneista kuolee!!!

Ihmiset on luvannu:
Noora: Kusta mun arkkuun
Hellu: Kusta mun haualle
Ida: Tanssia mun haualla
Laura: Tua mun haualle kynttilän
Markus: Tua mun haualle ison kukkapuskan
Aleksi: Tua mun haualle rikkaruohon
Joonas: Kaataa mun hautakiven


Kiitos kaikille! Te ootte aina mulle nii ystävällisiä! Miten mää voin korvata tän? ;_________________;

Mä nauran mulle, mä nauran sulle :)Maanantai 17.11.2008 20:08

Nolot jutut
[x] Olen sanonut oikeassa keskustelussa "lol"
[x] Disney-elokuvat saavat minut itkemään
[ ] Olen röhkinyt nauraessani
[x] Olen nauranut niin paljon että olen alkanut itkemään
[x] Olen liimannut käteni johonkin
[x] Housuni ovat revenneet julkisella paikalla

Terveys
[ ] Olen saanut tikkejä
[x] Olen murtanut luuni
[ ] Kitarisani on leikattu
[ ] Olen istunut lääkärin vastaanottohuoneessa kaverini kanssa
[ ] Viisaudenhampaani on poistettu
[ ] Olen joutunut vakavaan leikkaukseen
[x] Minulla on ollut vesirokko

Matkustus
[x] Olen ajanut yli 100km päivän aikana
[x] Olen ollut lentokoneessa
[ ] Olen ollut Kanadassa
[ ] Olen ollut Mexicossa
[ ] Olen ollut Niagaran Putouksilla
[ ] Olen ollut Japanissa
[ ] Olen ollut Amerikassa
[ ] Olen ollut Afrikassa

Kokemukset
[x] Olen eksynyt omassa kaupungissani
[x] Olen nähnyt tähdenlennon
[x] Olen toivonut tähdenlennon aikana
[x] Olen ollut yökkäreissä julkisilla paikoilla
[x] Olen painanut kaikkia nappuloita hississä
[ ] Olen ollut kasinossa
[ ] Olen ollut laskuvarjohyppäämässä
[x] Olen pelannut pullon pyöritystä
[x] Olen juonut yhden tölkin maitoa tunnin sisällä
[ ] Olen ajanut kolarin autolla
[x] Olen ollut hiihtämässä
[x] Olen ollut näytelmässä
[x] Olen ottanut lumihiutaleita kiinni suullani
[ ] Olen nähnyt revontulet
[x] Olen istunut talon katolla
[x] Olen esittänyt kanaa
[x] Olen huijannut jotakuta
[x] Olen ollut taxissa
[ ] Olen syönyt sushia
[x] Olen ollut lumilautailemassa

Ihmissuhteet
[ ] Olen sinkku
[x] Olen varattu
[ ] Olen kihloissa
[ ] Olen naimisissa
[x] Olen ollut sokkotreffeillä
[ ] Minut on jätetty enemmän kuin olen jättänyt
[x] Minulla on nyt ikävä jotakuta
[ ] Olen ollut naimisissa ja eronnut
[x] Minulla on ollut tunteita jotain ihmistä kohden joka ei tuntenut samoin
[ ] Olen sanonut jollekin että rakastan häntä vaikken oikeasti rakastanut
[ ]Olen sanonut jollekin etten rakasta häntä vaikka oikeasti rakastan
[ ]Minulla on jotain edellisestä ihmissuhteesta
[ ]En ole ihastunut / rakastunut tällä hetkellä

Rikollisuus / Rehellisyys
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut jollekin toiselle olla tekemättä
[x] Olen tehnyt jotain mitä olen luvannut itselleni olla tekemättä
[x] Olen livahtanut kotoa ilman lupaa
[x] Olen valehdellut vanhemmilleni olinpaikastani
[x] Minulla on salaisuus mitä en ole kertonut kellekkään
[x] Olen huijannut pelissä
[x] Olen huijannut kokeessa
[x] Olen kävellyt punaisia päin
[ ] Minut on erotettu koulusta
[x] Olen ollut nyrkkitappelussa
[ ]Minut on pidätetty

Huumeet / Alkoholi
[x] Olen juonut alkoholipitoista juomaa
[ ] Juon säännöllisesti
[ ]Olen sammunut
[ ]Olen sammunut viimeisen kuuden kuukauden aikana
[x] Olen ottanut särkylääkkeitä vaikka en tarvitsisi niitä
[x] Olen ottanut yskänlääkettä vaikken olisi tarvinnut
[ ]En pysty nielaisemaan pillereitä
[x] Minulla on todettu masennus
[x] Minulla on paniikkihäiriöitä
[x] Olen masentuessani sulkeutunut
[x] Käytän masennuslääkkeitä
[ ] Minulla on anoreksia tai bulimia
[ ] Olen nukkunut koko päivän
[x]Olen satuttanut itseäni tahallisesti
[x] Olen herännyt omaan itkuuni

Kuolema
[ ] Pelkään kuolemaa
[x] Inhoan hautajaisia
[ ] Olen nähnyt jonkun kuolevan
[x] Olen suunnitellut itsemurhaa
[ ] Olen yrittänyt itsemurhaa
[x] Olen kirjoittanut itselleni muistopuheen

Materialismi
[x] Minulla on yli 5 levyä
[x] Minulla on iPod tai MP3-soitin
[x] Olen addiktoinut mangaan / animeen
[ ] Minulla on lukuisia merkkikäsilaukkuja
[x] Omistan jotain H&M'ltä
[x] Omistan jotain Onlysta
[x] Kerään mangaa
[ ] Omistan jotain GAPilta
[ ] Olen ostanut jotain eBaysta.

Random
[ ] Laulan hyvin
[ ] Olen varastanut tarjottimen pikaravintolasta
[ ] Katson uutiset säännöllisesti
[ ] En tapa ötököitä
[x] Kiroilen säännöllisesti
[x] Laulan suihkussa
[ ] Olen aamuhenkilö
[ ] Maksoin kännykkäni soittoäänestä
[ ] Olen äidinkieliperfektionisti
[ ] Rakastan urheilua
[ ] Kiharran hiuksiani
[ ] Käyttäjätunnuksessani on "x"
[ ] Rakastan roskapostia
[ ] Olen kopioinut yli 30 levyä yhdessä päivässä
[ ] Kokkaan hyvin
[ ] Lempivärini on joko valkoinen, vaaleanpunainen tai sininen
[x] Olen ollut yökkäreissä koulussa
[ ] Osaan ampua aseella
[x] Olen rakastunut rakkauteen
[ ] KiRjOiTaN tÄlLä TaVaLlA
[x] Nauran omille vitseilleni
[ ] Syön pikaruokaa joka viikko
[x] Uskon kummituksiin
[x] Olen internetissä 24/7
[x]En ole tehnyt jonkin kouluaineen eteen melkein mitään ja silti minulla on siinä aineessa 8 tai parempi
[x] En pysty nukkumaan jos huoneessa on hämähäkki
[ ] Kutian erittäin helposti
[x] Rakastan valkosuklaata
[ ] Pureskelen kynsiäni
[x] Pelaan konsolipelejä
[ ] Minulla on hyvä kasvomuisti
[ ] Minulla on hyvä nimimuisti
[ ] Olen hyvä muistamaan päivämääriä
[x] Minulla ei ole mitään ideaa mitä haluan tehdä loppuelämällä



Sinkkuelämää elokuvaSunnuntai 16.11.2008 01:48

K 13 paremminkin K 18 =__='

<<<-O___O->>>Lauantai 15.11.2008 19:40

OLETKO KOSKAAN

Istunut poliisiautossa ?
- Olen :)

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- En.

Kontannut koulun lattialla ?
- Olen!

Poiminut sieniä ?
- Jooo!

Juossut todella henkesi edestä ?
- Joo!

Murtautunut autoon ?
- en ;_;

Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- En :o

Pussannut serkkuasi ?
- ://D

Kaatunut kenkien takia ?
- Olenn-.

Polskutellut Serenassa ?
- E :<

Uinut vaatteet päällä ?
- Joo :D

Laulanut mikrofoniin ?
- Khyl;D

Itkenyt koulussa ?
- Oon.

Ollut masentunut ?
- Kylla.

Oksentanut ihmisen päälle?
- En : <

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- Joo :'D

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- Joo >D

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- Kyll.

Liukastunut banaanin kuoreen?
- Joo >D

Pessyt ikkunoita ?
- Khyl.

Maistanut mustekalaa ?
- E.

Ollut ambulanssissa ?
- En :o

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- Enkerro u_u

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- Ju.

Rakastatko ketään juuri nyt?
- Kylla

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- Enmäätiiä : <

Oletko mustasukkainen?
- Olen.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- että joku vastais mulle mesessä :o

Mitä teet v-loppuisin?
- Nukun.

Oletko hyvä koulussa?
- en

Mitä kouluaineita vihaat?
- Melkee kaikkia

Oletko rakastunut ensisilmäyksellä?
- En rakastunut, mutta ihastunut.

Onko sinulla webkamera?
- Nei.

Kuinka pitkä olet?
- 176? =_=

Mitä vihaat itsessäsi?
- Kaikkea.

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- Möö. Emmätiä.

Lempinumerosi?
- emt

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- On.

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- <<22>>

Horoskooppisi?
- Jousimies

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- On!

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- Mesetän. ja kaikkee muuta :D

Onko sinulla meseä?
- meraldgute@hotmail.com

Mitä ajattelet juuri nyt?
- Aleksia


.oMg. Orgasmi make greippi.Torstai 13.11.2008 22:34

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä.
Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä,
tee se silti! Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

1) Nimet, joilla sinut tunnetaan:
- M, Vilma, Meraldgute, Merald, Mera

2) Neljä asiaa ylläsi?
- Sienihousut, paita, pokserit, sukat..

3) Seurusteletko?
- Joo

4) Oletko ikinä saanut ruusua?
- Oonmä.

5) Oletko ikinä nuollut jalkaasi?
- Jooo : D

6) Oletko ollut rakastunut?
- Olenn.<3

7) Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani?
- Mikä se on : D

8) Ongelmasi juuri nyt?
- Emmääjaksa selittääää..

9) Onko sydämesi ollut särkynyt?
- Ohan se.

10) Mitä mieltä olet etäsuhteista?
- Njoh... ööh,... niin.. tjaa..

12) Kuinka monta lasta haluat?
- Mää ne joujun synnyttämmää ;__;

13) Lempivärisi?
- Black.

14) Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran?
- Enmäätiiiää!

15) Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä?
- Riippuu immeesestä.

16) Kuvittele olevasi 40-vuotias ja puolisosi kuolisi. Menisitkö uudelleen naimisiin?
- Enmäätiiä ;_;

17) Missä iässä aloit huomata toisen sukupuolen?
- Sitte ku ne otti housut pois.

18) Minkä laulun haluaisit soivan häissäsi?
- joulupuu on rakennettu

19) Tykkäätkö kenestäkään erityisesti?
- JOO!

20) Luuletko, että hänkin tykkää sinusta?
- Kysy siltä :o

21) Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle?
- Mielellään :)