Kiipeän alati vuorten ylitse
kunnes lokero selässäni on tyhjä
ja nukahdan sen sisälle
Minä kun kuvittelin
seinien kaatuvan päälleni
mutta sitten huomasin
että vain nojaan, itse
olla kuin hiljaisuus
ei pyydä vastausta
eikä kerro kun pyydetään
olla vasta kun on tyyntä
aivan kuin viiva tyhjälle kankaalle
olen peililasia
jonka sisältä heijastus koskettaa