IRC-Galleria

Kiipeän alati vuorten ylitse
kunnes lokero selässäni on tyhjä
ja nukahdan sen sisälle

Minä kun kuvittelin
seinien kaatuvan päälleni
mutta sitten huomasin
että vain nojaan, itse

olla kuin hiljaisuus
ei pyydä vastausta
eikä kerro kun pyydetään

olla vasta kun on tyyntä

aivan kuin viiva tyhjälle kankaalle

olen peililasia
jonka sisältä heijastus koskettaa

Jalat pöydän jaloilla
Aurinko paistaa, on vähän pakkasta
Jos ulkona hengittää niin kai se näkyy
En nyt vastaa puhelimeen

Minulla on pari juttua pöydällä. Keittiössä tuoksuu pahalta
Siivoaminen on mukavaa toisinaan
En tiedä menenkö ulos

En ole väsynyt kuin ennen olin
En ennen ollut tämä

Hiukset on pörrössä Katsoin peiliin
Jokin pelottaa Jokin on samalla hyvin kohdallaan

Ehkä pelkään ihmisiä

Siellä sun täällä on kaikkea

Joskus aurinko värjäsi kaiken kultaiseksi

Olisipa on
Olen

Älykkyyden yhdyntä elämän kanssa olemassaolon toimintamaratoonin kolmannella tasolla,

eli

opastettu kierros matkallesi toiselle puolelle, jolta et ole palannut vieläkään.

I.

Räjäytä kaksi pommia mielessäsi ja voitele itseäsi jollain rypsihunajalla kunnes päästäsi tulee sondi joka laulaa kaksi nuottia. Toteuta nuottien toiveet.
Mene kuoppaan nukkumaan ja myönnä että on turha tehdä sitä mitä muut kaipaavat sinulta ja että on turha nukkua jos päässäsi on nuotteja laulava sondi.

II.

Herää.

Vaikka sinulla olisi pipo tai joku muu hattu, et voisi piiloutua itseltäsi.
Näytä takamusta siis totuuden pillupäälle ja anna sen sitten lävistää itsesi. Se roiskaisee lopulta itsensä ulos kurkkusi kautta.

Mene sen jälkeen kauppaan ostamaan elämä. Hiero pyllyä lyhtypylvääseen ja tervehdi mummoa joka katsoo sinua paheksuen.
Huomaa hänen kaunis hattunsa ja miten kuutamo heijastuu rypyistä yhä 80 vuoden jälkeenkin.

Katso Sitä, ja sen mehukasta käärrepaperia, hyväile itseäsi ja muotoile runo joka olisi yhtä hyvä kuin miltä se kuulostaa.
Sitten revi paperit säleiksi ja todista elämän ruskeanräikeää ulostemuotoa. Pistä elämä uuniin ja odota kymmenen minuuttia. Hiero haarukalla otsaasi ja yritä saada sondi soimaan kovemmin.

Elämästä tulee kypsä kun et jaksa enää odotella sitä. Sitten vain syöt sen ja se alkaa puhumaan sinun äänelläsi.

III.

Älä vittu ainakaan nukahda vielä. Kello kymmeneltä ensi viikolla alkaa lähetys.

Mene kauppaan tai kirjastoon. Näet siellä muita tyyppejä. Sano heille päivää. Kun he vastaavat katseeseesi, ole vilpittömän sälämyhkäinen. Yritä vältellä katsekontaktia. Älä myönnä mitään. Kerro heille että uskot johonkin. Kiellä kaikki sillä he eivät vielä tiedä tarpeeksi. Kutsu heidät kahville ja pullalle.

He ovat hyviä ihmisiä. Ihan vitun loistavia, mutta anna heille persettä joka tapauksessa. Sitten kun he kertovat kaikki salaisuutensa, käy kakalla ja tee iso kakku. Jossain vaiheessa rakastut, ja asioiden mullistuminen nopeutuu. Sondisi alkaa välkkyä ja veri virtaa suonissasi yhtä nopeasti. Loistava lamppu on pääsi sisällä ja sydämessäsi raketti jonka päämäärä on portti kuun päällä.

V.

Olet ihan tosi rakastunut tässä vaiheessa, mutta sitten tapahtuu jotain.

IV.

Viiletät vitun kovaa kapakkaan ja survaiset kätesi ensimmäisen vessan pytystä sisään. Siellä on totuutta kourallinen. Älä syö sitä, bakteerit ovat vaarallisia. Hengestäsi en tiedä, koska olet just sinä. Mutta älä tee näitä juttuja jos haluat todella tietää jotain. Sun ovesi on nimittäin auki jo ja se vain vaatii pientä askelta lakata lukemasta tätä ja mennä ulos, vetää pää sekaisin ja todeta olevansa aina yhtä selvä, aina yhtä ulalla, aina yhtä rakastunut, aina yhtä elossa.

Haist' Pillu <3

XXXX

Tänä päivänä kuunneltua.

Autechre - Incunabula / Tri Repetae

Autechre on hyvää elektronista musiikkia, huomasin että tykkäilen ehkä enemmän heidän varhaisesta tuotannostaan kuin myöhemmistä kokeellisista levyistä. Näitä on keveämpi kuunnella. Näissä varhaisemmissa levyissä on myös pientä elekro-fiilistä, varsinkin incunabulassa. Tri Repetae on jo huomattava askel kokeellisempaan suuntaan kyllä, rytmeistä on tullut tiiviimpiä, nopeampia, mutta eivät ne ole lähelläkään LP5:sta alkavaa kaoottisen järjestäytynyttä päräyttelyä. Merkittäviä tapauksia nämä levyt ovat, persoonallista jälkeä.

Wrnlrd - Cperadt

Aikas mainiota black metalia Amerikan Arlingtonista. Lyhyitä kappaleita, aika lailla yhtäläisiä toistensa kanssa. Perinteisesti detaljit ovat yleensä peittyneet särökitaroiden alle, muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta. Välillä tuntuu siltä kuin tyyppi soittaisi montaa kappaletta yhtä aikaa päällekkäin. Tunnelma on painostava, myrskyisä. Ei aivan perinteisintä BM:ää kuitenkaan, aikaslailla crust-vaikutteita kuulen tässä. Punk/doom-fiilistä. Levyn edetessä kappaleet saavat enemmän sävyjä. Ei nyt mikään suosikkini BM-levyistä kuitenkaan.

Paysage D'Hiver - Demonauha vuodelta 2000

Huh, tämä on kyllä aina vaikuttavaa materiaalia. Saan tästä musiikista sellaiset fiilikset että tämä on hyvin henkilökohtaista musiikkia, kamaa jonka tekemiseen ei ole teoriaa olemassa. Ei tämä ole musiikkia jota haluaisin kuunnella joka päivä, tämä on jotain mikä vaatii oman hetkensä hyvin vahvasti. Parantavat fiilikset tästä tulee, tummaa ei tunnu, vaikka vihlookin.

Art Blakey & The Jazz Messengers - Mosaic
Haa, svengaa kuin joku eläin. Hienoa jatsia 60-luvun alkupuolelta. Ensimmäinen kappale sisältää niin hienon rumpusoolon että sen kautta tajusin rumpujen soittamisen olevan parhaillaan todellakin melodista. On aivan kuin Blakey heittäisi nuotteja ilmaan rumputikuillaan. Hyvin miellyttävää kuunneltavaa tämä, siistillä tavalla urbaania. Kaupunki saa aivan uuden fiiliksen kun tätä soittaa luureista ja katsoo aamuvarhaisella kadulla kulkevia ihmisiä.

Ei huvita mennä pankkiin, vaikka aihetta olisi. Ei huvita juuri nyt kovasti siivota, vaikka aihetta olisi.
Epäsiisteys alkaa tympäistä. Ehkä tiskaan. Teen asiat yksi kerrallaan.

Välillä euforia värisyttää vartaloa.

Herätessäni mieleen ponnahti välittömästi sanoja.

Musiikin tekeminen on sujunut mukavasti viime päivinä. Kuvataiteet ovat jääneet vähemmälle.
Julkaisemaan en niitä ala toistaiseksi.

Ääh, raskas tunne kehossa. Sanomalla koetan ehkä välttää tekemistä. Voin syventyä itseeni, ehkä teen sen.
Ehkä.

Rakkaat ystävät.
Halusin vain kertoa teille tämän.
Etten todella tiedä useinkaan, vain koetan tietää, edes jotain.

En useinkaan onnistu, mutta kokemus itse. Pyrkiminen, yrittäminen.

Aina jossain vaiheessa ikäänkuin aukeaa, nollautuu, putoaa täysin ilman mitään tapahtumaa.

Oleminen. En todella tiedä siitä paljon mitään. Sormenpäideni ulottuvilla vain on hienoja mysteerejä.

Elämän puutarha ympärilläni.

Mä uskon asioihin. Liekö uskominen yksi porteista hulluuteen, sekin.

En tahtoisi sanoa näitä asioita. Ihan kuin jokin nykisi minua hihasta hiljaisuuteen.

Stop making sense. And then start all over again.

tomusonaatti

pilvet pyyhkivät aavikon laidoilla

sumussa kädet

meressä ajatus

toinen askel vasta menossa

itäänpäin on kaikkialla

katson kun lintu lentää

kuka pelkäsi, koskaan?

olen hyvin rakastunut en keneenkään

hän ymmärtää

kun pyörin miljoona vuorta alas

ja pysähdyn lopulta

olen elänyt

kun on valvonut pitkään
niin kasvot on kuin helmeä
päänsisusta on helmeä
ajatukset on helmeä

kaikki musiikki vie mukanaan
tahtoisi keskittyä siihen ja tuntea
mutta tunteet vain ovat

ja sitten oivaltaa että on itsekin

turhautuminen katoaa

oma rajallisuus katoaa

rajat rakkauden ympäriltä katoavat

sanat katoavat

se riittää

Pakenin sinä sateisena iltana kellotornin tavernaan. Asetuin haisevien, romuluisten merimiesten joukkoon joiden tummien pipojen alla ajatukset lipuivat kuin tervassa ajelehtivat soutuveneet.
Tosiasia oli että olin eksynyt. Tai pikemminkin, lähtenyt eksymään jo monta vuotta sitten. Enhän muuten olisi päätynyt pakenemaan. En vain tiennyt mitä tällä tosiasialla tehdä.

Pyysin baarimikolta illan ensimmäistä juomaa, jonka hän laski rikkinäiseen lasiin. Terävät särmät tekivät viillon hänen vasempaan sormeensa, ja se sai minut huokaamaan.
Etkö todellakaan tiedä parempaa tekemistä, hän sanoi. Mietin hetken ja tokaisin, ei, ei mitään parempaa voi olla kuin tämä.
Oletko varma? Maailmassa on ihmisiä jotka voivat kokea menettäneensä Sinut?
Kuka filosofi sinäkin olet, täällä juomia kaatamassa. En ole filosofi, vaan baarimikko. Sinä vain kuvittelet aina liikoja kaikesta.

Aina, aina. Niin on minun tapani ollut, aina. Koetin pulssiani, sen tahti oli kiivas. Johtunee ukkosen jyrähdyksestä jonka jälkeinen välähdys oli hetken valaissut hiipuvia katseita.. Nämä miehet..
Kuinka monta vuotta ennen kuin olen samanlainen hahmo, tanssimassa omaa tanssiani likaisen pöydän ääressä, spiraalina vajoamassa sameaan tislattuun nesteeseen.
En usein rukoillut, mutta nyt tahattomasti huuliltani pääsi pyyntö Isä jumalalle, pelkoni seuraamuksena.

- Olette hengellinen mies, selvästikin.

Pappi, käsi tukena leukansa alla, katsoi minua, valkoisten liperien hehkuessa takan valossa. Näin hänen kasvonsa kaukaa. Niiden siisti, huoliteltu olemus oli hämmentävän viaton. Mies ei voinut olla pariakymmentäkään.

- Te olette taas viaton mies, vastasin.
- Viaton.. Tuskinpa jumalan mies voi olla viaton. Hän on synnin ja vapahduksen välissä.
Te taas olette..
- Matkallani kotiin. Niin minä toden totta olen. Ja tahtoisin ettei tämä koskaan päättyisi..
- Sillä yö on pitkä ja kotinne kaukana.
- Tietääkö jumalan mies noin paljon pelkällä katseella?
- En, mutta te ette taitaisi tietää silläkään?
- Lopetaan tämä kinastelu...
Tartuin lasiini ja tyhjensin sen vaivautuneena, katsellen ympärilleni, etsien jalansijaa tai edes paikkaa missä olla.
- Voiko jumalaan luottaa sen vertaa kuin ihmiseen, kysyin häneltä.
- Voitko sinä luottaa ottavasi seuraavan askeleen?
- Minä kyllä otan askeleeni, mutta pyydän joskus jumalalta että hänellä olisi jokin sija sille.
- Olette toden totta eksynyt, aivan kuten minäkin.
- Miten sinä saatat eksyä? Eikö sinulla ole varjelusta?
- Minä olen varjeltu, mutta se tarkoittaa lämmintä kättä sydemälläni, muttei todella valoa tielläni.
- Me olemme sokeita..
- Me olemme itse valoja, ystäväni. Ehkä siksi ei mitään näy sen pidemmäs.