IRC-Galleria

kuuntelin tytön askelia lumisella tiellä
kun oli pimeää talvi Oulussa
matkasimme kotiini

hetken päästä
tyttö istui lattialla
minä sohvalla
katsoi minua silmiin

puhuimme kaikesta
niin kuin sanat tulivat

Jossain vaiheessa
Hän pyysi minua ottamaan lasini pois
Ja katsoi minua kasvoihin
hymyili sitten kainosti, häkeltyneenä

Istuin hänen vierellään
Silitin hiuksiaan varovaisesti
kun ilta syveni

kävimme kaupassa ostamassa
jotain pientä mutusteltavaa

Puhuimme niin kauan
hetken hänen sormiensa hipaisu
kädelläni
hetken sydämeni pysähtyi

Yö oli saapumassa, päätimme
mennä nukkumaan
Luin hänelle Bukowskia iltasaduksi
(ei ollut muita kirjoja)
maaten selälläni lattialla

hän katsoi minua
patjallaan maaten
kuunteli
aistin hänet

olimme menossa nukkumaan
Hän oli levoton, minä olin levoton
makasimme hiljaa
pimeässä vuoteillamme

Sitten hän nousi
käveli ikkunalle
kaunis yö
katsoin jälkeensä vaivihkaa
(kuinka kaunis)
ja seurasin jäljessään

Puhuimme hiljaa hetken
ja katsoimme toisiamme
Pimeässä
Hän laski kasvonsa olkapäälleni
Ja kosketti kättäni
Sitten olimme vain, siinä, läsnä

Jännittyneinä liikahdimme lopulta
kuljin vuoteelleni,
hän omalle patjalleen lattialla

olin niin kaino etten tohtinut riisuuntua
minua punastutti ja hämmensi
niin etten kyennyt liikkumaan

hän huomautti siitä
ja otin housuni pois
(kuinka hassua)

sitten kuulin miten
hän halusi vierelleni
hetken ajan epäröin,
sitten tunsin kuohahduksen
otin peittoni
ja menin hänen lähelleen

tyttö selin minuun, katsoin häntä
ja kosketin
herkkyyteni virtaili hänen iholleen
olin pakahtua

olin kaivannut häntä,
juuri häntä

Sinä yönä suutelimme ensimmäisen kerran

Tuntematon yö,
mikä tuntematon yö
sen sydämen sykkeellä
ei nimeä
mutta ääni jonka kuulen
rintasi sileällä
iholla ajatusteni rientäessä

sävykästä äänettömyyttä
niin, kuiskausten väreissä
maalaamassa lämmintä
viivaa taivaankaarelta
iltaan saakka
pienille nupuille
kumpuavalle niitylle

se suudelmamme
aalto merenä halki
vartaloidemme ytimen
nimetön toden virtaus
pauhaten hiljaisuudessa
kielenkärjeltä toiselle

katse kuun valona
valaisemassa niin
alastomia meitä
kuin sisintämme
josta se nimetönnä
unestaan herää
ja koskettaa
ensimmäistä kosteutta

sukeltaen samalla
herkästi, syvästi,
ikuisesti, nyt
pisara lasia vasten
rikkomassa pinnan
sadetta joka polttaa
puun lehdet elämään

sydämen sykkeellä
rytmissä kiivaasti,
kiivaasti takertuen
virtaan sen vietäväksi
me tulemme toisiimme
minä olen sinussa

me olemme elossa!

tässä yössä
on talven aamunkoitto
punainen hekumallinen
loputtomalla valkealla
sykkivä uneksunta!
ihojemme pinnalla
kevään aamunkoitto
herkän suuren vehreyden
hurmoksellinen herääminen!

minä rakastelen sinua
sormiesi upotessa
kuin kosteaan multaan
oksieni taipuessa selkäsi alla
hengitämme kuin maa

Minä kuljen yössä jossa
ihmiset ovat yksinäisiä
ja kaupungilla on tuulensa
heidän päänsä menoksi

olen ollut aika romuna joskus
minut on tapetoitu käytävien seinille
kun ei ollut enää aikaa
Joskus olen tehnyt niin itsekin
eikä aikaa tarvinnut edes olla

Oli vain nautinto,
unohtua

Joskus Jähmeänä kuin patsas
tuijotti vastaantulevaa
kaunista horisonttia

antoi sen peittää itsensä
olla heikko hullu
uneton, rakastunut
syvyydessä jossa loistaa
valoa kaikista sieluista
jotka tänne matkasivat

kuinka monta askelta
voi ottaa matkallaan
ennenkuin huomaa olevansa
ihan samassa kohtaa

ei ainuttakaan tarvitse
askel ei ole minun
vaan se tulee minusta
näin kuvittelen
mutta olen silti elossa
olen täynnä sitä
niin tyhjää täynnä
että on vain avattava ovi
ja annettava sen olla
tulla lähteä ja saapua

Umuhunusu

Stlpakoi

kaksi lehteä
jotka
Todistan.

Täten aloitamme toden.

Tulla kotiin, mennä kotiin

onko sun päässä siivet?

lentäisitkö jos olisi?

aika vaihtuu, mut todellisuus... se vain kierii ja luimistelee
nostaa jalkaa kun me ollaan sitä vastaan

vitut todellisuudesta,
olen kivi olen lentävä tämä

katselen lautasella olevaa kuivanutta omenantynkää
rouskuttelin sitä eilen
nyt se on tuossa tehtävänsä täyttäneenä
vähän kuin mä

korvani on täynnä paskaa
jotenkin se olisi saatava ulos
vähän kuin mä

olen menossa ulos
pistän päälle paksun takin, mustan
siinä mitään jylhää ole, loppujen lopuksi,
onneksi siinä mitä ulkona on, on kaikki
kun sisällä on silmä kiinni, lyöty, multaa päälle

zombi ja ihminen joka olet
haluatko elää?
haluutsä KUOLLA?
olet ihana kaikkine haluinesi
ja minä voin vain sanoa

sydän, sydän
ei mitään hätää

jeppe poraa koneellaan pari kerrosta alempana
nousee, laskee, hidastuu, kiihtyy
kohoaa, särisee, tärisee,
ajattelen että onpa vain vittumainen ääni

kyllä sen kaiken kestää
vähän kuin kauneuden ja sen puutteen
nousemisen laskemisen hidastumisen kiihtymisen
kaikki siltä väliltä on kestokyvyn
välimaastossa
ja miksihän
mä haluan nyt kuunnella puhelintani

tarkkaavaisemmin

no koska oottelen että josko kävisi hyvä tuuri

arvelin joskus että elämä olisi jotain ihan muuta
ja se oli jotain ihan muuta,
muutan

olen ajatellut paluuta elämään

kun kaikki oli

kello kymmenen aamulla


en koskaan lähtenytkään


minä tiedän että haluan elää kanssasi

en tahdo menettää sinua koskaan

vaikka menettäisin sinut, joskus

en tänään


se on niin yksinkertaista

yksinkertaisen mahtavaa


olimme todellisia joskus


nyt olemme todellisempia

kuin ihmeessä


jotenkin


me tiedämme sen

ei merkitystä ajalla


voi ikuisuus


minä tulen luoksesi

Todennuin
makasin makasiinin edessä
hajonneen tuolin vierellä
ja housujeni takamus oli parkkiintunut
valkeaksi
en ollut runoilija, en täysin kulkurikaan
mutta tiesin mitä olisi tehtävä

olisi tapahduttava
kuin kissankultarahat rahasäiliössä
todentuoksua kaipaavan nenän alla
piiloteltava homehtuneita asioita
sitä varten kun nuuhkaisu alkaa

olisi muistutettava siitä
miltä isku tuntuu jo murtuneessa luussa
olisi juotettava sokerilientä lisää
kun on valmis oksentamaan

olisi ajettava autoilla kaupungeissa
joissa ihmiset eivät usein katsele niitä
aseteltava banaaninkuoria
heidän kengänkantojensa alle

ehkä niin he näkisivät
tai ainakin oppisivat ehkä
väittämään että niin on jo käynyt
ja tapahtuu uudelleen
sillä aina on olemassa kuoria kävelijöitä
ja asettelijoita

olisi kaaduttava omaan kuoreensa
ettei se kävisi liian hankalaksi
olisi menehdyttävä tyystin
jotta se olisi riittävän helppoa

olisi sydämellisesti omistauduttava
ajatukselle
tuonpuoleisen vieraanvaraisuudesta
sillä se kaipailee meitä
kuin halkopino
joilla sauna on lämmitettävä

meidän olisi syytä muistuttaa
perinpohjin sitä laukeamista
joka aloittaa aina sodan
mutta lempeästi
vain laueten kasvoille kuumana
aivojen ja sydämen kärjestä
röyhkeän kuumeisella rakkauden himolla
häkellyttäen heidän järjestelmänsä toiminnan
jotka järjestelmäänsä kuolisivat

ehkä he niin näkisivät
kääntäisivät katseensa toisaalle
sen hetken
mutta ainakin he ovat aina
jotenkin
rakastelleet, unohtaneet ja muistaneet

käyskennelleet lampaina susienkin joukossa
kuin lempeinä kummituksina lasten saduissa
kauhistuttavina päätöksinä kaikelle hyvälle
ja uudesti syntyneinä juuri siitä,
eikä mistään syystä
niin elävinä ja kauniina

niin, joskus me näemme vain
kun joku katsoo takaisin
pienen hetken
ja tiedämme että niin on hyvä

Tuli pommikone joka ylitti joen
jonka yli silta oli jo rakennettu
ja jokeen vajosi se
mikä sillan oli rakentanut
kunnes yö laskeutui joen ylle
sillä oli linnun siivet
ja linnun sielu näki sen
mitä ihminen ei
ihminen nukkumassa siinä
mihin vesi virtasi
hänen sydämensä sykki
tietämättä miksi
ja hän heräsi ja katsoi ylös
näki yön sielussa siivet
sukelsi lentoon
ja niin ihminen ylitti joen

Elän mielikuvituksessani
ulospäin ulospäin

Tarjoilen hengen tulta
tuonpuoleisesta
rakkauden käsistä
sanojen lautasella

olen matkaaja iänikuinen
olen ratsu ja
elämä lyö jalkoja kylkeen

tahdon muistuttaa sitä tähdenlentoa
joka sytyttää tähdet liekkeihin
olla hento tähti
tähdistä tähtiin

olen kuolemasta poispäin jo
katson toisaalle
hän ei kerro minulle mitään
mitä en voisi kuulla elämältä