Joo mä pyydystin sulle lumihiutaleen,
mut se suli hiukkasen ennen ku sä tulit kiusaten
mua hymylläs ja riuhtasten sydämeni irti
ja vaikka koitit elvyttää se pysähteli silti.
Yskähteli hetken kunnes lysähdin kasaan,
mua kylmäsi niin paljon pyysin hyvästiksi halaa.
Sä hyväilit mua samalla kun hyräilit ne sanat
jotka yhä, yhä vielkin tajuntaan palaa.
Ei tätä verenvuotoo pysty tyrehdyttää serveteillä,
turhaa perkeleitä manaat syytettyäs enkeleitä.
On enkeleiden tehtävänä lentää
eikä laahustaa sun kanssas tien penkereitä.
Tiesin et oot oikeas mut silti pyysin anoen,
etten jäisi yksin alla kiitoradan valojen,
mut eihän päivänsäde sovi siihen kaamokseen,
johon pakotin sen jäämään siltä siivet katkoen.