Muistelen iltoja, päiviä, öitä...
...Niitä ihania hetkiä, jolloin sain olla iloinen...
...Niitä ihania hetkiä, joilloin tekstailimme...
...Niitä ihania hetkiä, jolloin olin _sinun_ asiostasi onnellinen...
Mutta mitä tapahtui?
Etkö vain kestänyt olla pelkkä ystävä?
Etkö kestänyt enää kakkosena olemista?
Etkö kestänyt minua?
Olisiko...
...Niin hirveää, vielä olla pelkkä ystävä?
...Niin hirveää, vielä puhua niin kuin ennen?
...Niin hirveää, vielä olla minun kanssani tekemisissä?
Muistelen paria viime tuntia,päivää, hetkeä...
...Niitä hetkiä, jolloin yritit piristää minua avuttomasti...
...Niitä hetkiä, jolloin olit mustasukkainen...
...Niitä hetkiä, jolloin meillä oli vielä hauskaa...
Minua jäi häiritsemään...
...Sanoinko sinulle, jotain väärää?
...Sanoinko sinulle, jotain loukkaavaa?
...Sanoinko sinulle, jotain mitä et voi unohtaa?
Anna anteeksi, en pystynyt valitsemaan.
Sinä jouduit valitsemaan puolestani.
Valitsit minulle mielestäsi paremman vaihtoehdon.
Olin epäreilu sinua kohtaan.
Minun olisi pitänyt sanoa sinulle suoraan, niin kuin asia on.
Mutta nyt se on jo myöhäistä.
Emme enään puhu suunnilleen ollenkaan...
Ikävöin aikaa, jolloin tunteet ei ollut vielä pelissä.
Ikävöin aikaa, jolloin meillä oli vielä hauskaa.
Ikävöin aikaa, jolloin emme vielä tunteneet toisiamme niin hyvin.
Aikaa, jolloin pelleilimme yhdessä.
Aikaa, jolloin tiesimme milloin toinen pelleili.
Aikaa, jolloin olimme yhdessä sekaisin.
Nyt ehkä yrität tehdä sovintoa.
Pelkään lopputulosta.
Et tiedä mitä sanoa.
Pelkään että satutan sinua, sanoisin sitten ihan mitä vain...
Et kumminkaan tätä tajua lukea...
Ja juuri siksi tänne pystyin tämän kirjoittamaan....
Niin kuin sanoin, puran surut, tunteet ja ilot, aivan kaiken, mielummin paperille jne.
En sinulle uskaltaisi puoliakaan kertoa.
Olen pelkuri, vaikka luulisitkin minua vanhvaksi jne.