IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 23:35

tässä nyt vaan päivittelen tätä tunnelmaa mikä on saatu sisällettyä anna erikssonin "kun katsoit minuun" biisiin O_O

olen sitä monesti ennenkin kummastellut ja ihastellut ja itkeskellyt mutta kuitenkin

snif

ps. varsinkin alku
ja se kuuluu näin:

Olemme nyt pelottavassa junassa lol sarinan sekä vammaisen peipon kanssa. Niin ja messissä olen tietty myös minä, iloinen elli. Tällä hetkellä olemme pervossa kokkolassa. Tunteellinen muija kyttää nälkäistä sarinaa vajaasta iQnasta. Karleby on tupakoivan kokkolan ruotsinkielinen nimi. Suomalainen nimi on kyllä paljon suurempi.
Pelkään, että sarQ vilkuilee muah kuolemattomilla silmillään, tai pikemminkin tätä roikkuvaa textiä, muttei kuulemma näe mitään. Nyt junaan tuli 2 piilevää lapsukaista, joiden perässä pyylevä äiti marmattaa huohottaen.
Punainen annika on uppoutunut mustien ristikoiden pariin, jotka tunnetaan myös nimellä japanilaiset ristikot. Tämä penkki on sininen, sarQn penkki on heiluva ja ansQn perhe on sekaisin. OHHO! mitäs ajattelin, piti kirjoittaa että penkki on metsäinen. Täällä on jotenkin todellisuutta pakeneva sisustus ja olo on musikaalinen.
Noh en jaksa kirjoittaa, sillä lyhyt mieleni ja pienet käteni eivät jaksa. Nyt lähdemme liikkeelle tällä kilpailunhaluisella junalla.
"hei hei kokkola!"


-LOPPU-

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 20:36

hu0h jehovat -_-

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 20:32

huomaan että minulla on uusi galleriaihailijakerho, joka käy katsomassa kuvani ja päiväkirjani joka päivä <tuuletus>

\o/Tiistai 15.04.2008 18:38

Anna lahjaksi jotain aivan ainutlaatuista: vajaan 32 euron hintaan voi ostaa eekkerin eli noin 0,4 hehtaarin tontin kuusta. Myytävät tontit ovat kuun näkyvältä puolelta, jotta tonttia voi katsella maan päältä.

Omistus rekisteröidään Lunar Deed -kiinteistöyhtiön toimesta Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Venäjällä. Hintaan sisältyy todistus omistuksesta ja kuukartta, johon tontti on rajoineen merkitty. Omistus sisältää myös kaivosoikeudet. Lisäksi ostaja saa kopion Kuun perustuslaista. Rekisteröinti- ja muut todistukset lähetetään komeassa lahjapakkauksessa, kehystettyinä niistä peritään lisähinta.

u_uTiistai 15.04.2008 17:37

isäni innoittamana, olen päättänyt alkaa harrastamaan aarteenetsintää kunhan saan tarpeeksi rahaa kokoon metallinpaljastimeen <cool>

ehkä tyhmin juttu ikinä :DTiistai 15.04.2008 01:57

"Huom! Tämä sivusto ei ole irc-galleria eikä chat!
Kuviin kommentoidaan vain kuvaan liittyviä asioita.
Kysymyksiin vastataan samassa kuvassa, missä kysymyskin on esitetty!
Henkilökohtaiset keskustelut käydään yksityisviestitse tai vaikka sähköpostilla/mesessä!"

[Ei aihetta]Maanantai 14.04.2008 23:51

Tyttö istuu yksin ikkunalaudalla
Viattomuus silmissään maailman laidalla
Ei vielä tiedä mitä on nurkan takana
Elämä on kaunista ja sydän tallella

Pidä kiinni vielä kun voit
Ote irtoaa taivas salamoi
Myrskyn silmään joutuu jokainen
Mä rukoilen ettet ole silloin yksinäinen

Tyttö katsoo ulos on jo kyynel silmässään
Ensirakkauden mukaan lähti pala sydäntään
Hetken päästä kyyneleetkin jo lakkaa vuotamasta
Mutta voi voi tyttökulta on kaikki alkusoittoa vasta


Toiset meistä pääsee kuin koirat veräjästä
Ja toiset kantaa vastuun muidenkin elämästä
Ethän sä luule selviäväs helpommalla
Sillä sullekin on varattuna paikka mullan alla

elli <3 antti 666 päivääMaanantai 14.04.2008 20:58

tänään juhlistamme ns.rakkauttamme juomalla hirven verta ja syömällä raakoja koiran lihapaloja \o/