IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

olin taas amazonissa!Sunnuntai 10.08.2008 01:47

vai mikä onkaan hän metsä. Eilen antti ilmoitti 11 AIKAAN ETTÄ lystmettässä on jaossa ilmasta viinaa. lähdimme sinne katsomaan siis akua. mutta päädyimme jonnekkin pirun pusikko viidakkoon jossa oli pirun kurasta ja märkää ja mutasta ja kamalaa ja hirveetä ja liukasta ja olin sen jälkeen aivan kypsä.

kuitenkin huomasin taas olevani fame, koska metsän keskelle oli eksynyt joukko muukalaisia, jotka olivat kerääntyneet nuotion ääreen jotain ritualisoimaan. En erottanut ketä ne olivat koska ne juoksivat kauhen nopeaa vauhtia kohti ja huusivat pimeästä "TUOLLA ON ELLI! ÖÖ KAKKNEN GALLERIASTA!" ja sitten ne tuli ja halas meikää ja olin ihan pihalla kaikesta :'DDDDD
ja loppuun tokaisin että "en kyllä vieläkään tiiä ketä te olette mutta terve vaan 8)".

Sitten oltiin sielä jonkun aikaa kunnes päätettiin lähteä TAKAISIN sinne pusikkoon jossa oli pirun kurasta ja märkää ja mutasta ja kamalaa ja hirveetä ja liukasta, mutta se suju kyllä paremmin se takasin meno, en astunut sillä kertaa kuraojiin kuten mennessä =)

sitten eksyttiin varsinaiselle alueelle katsomahan kansalaisia, joita oli melko vähän joten lähdimmekin sitten sierravuoreen katsastamaan josko juuso ville ja teemu tulisivat kotio :D ei ne sieltä tulleet koska niillä oli nainen autossa, joka oli erittäin haarakas & halukas btw :) No siin jonQ aikaa oltii kunnes karC päänsärky ja vatsakipu valtas meikän ni halusin lähtee pois sieltä ni tultiin kottii ja en ole eläissäni ollu niin onnellinen ku pääsin kottii nuQ :<

ja aamulla herättiin virkkuina itse kukin ja lähdettiin suuntaamaan turkuun :D siellä oli hurjaa koska matkanteko taittui randomisti määränpäitä etsien, ja siellä sitte sompailtiin ja rahaa paloi :|

mutta oli aika hauskaa, sitten tänne tuli vieras, joten olen nyt täällä dataamassa, mutta kohta naapuriin vahtimaan ettei lapset juo liikaa :>

väliaikakatsaus kiittää, kp

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 16:49

All this time I was looking for love
Trying to make things work
They weren't good enough
Til I thought I'm through
Said I'm done
Then stumbled into the arms of the one

You're making me laugh about the silliest stuff
Say that I'm your diamond in the rough
When I'm mad at you
You come with your velvet touch
Can't believe that I'm so lucky
I have never felt so happy
Every time I see that sparkle in your eyes

loistavaaPerjantai 08.08.2008 15:02

haista paska.

[Ei aihetta]Torstai 07.08.2008 18:38

VOI EI!Torstai 07.08.2008 11:27

kyttäsin just kamalan asian täältä irskistä ja hyi voi lol kauheeta! sarQ kysy tästä ni meikä muistaa päivitellä :|

aww lol surQ!Keskiviikko 06.08.2008 18:49

istuin täsä sohvalla dataamassa, ja kisu oli tossa rahiosassa, sitten se alko kävelemään tänne sohvalle päin, muttei ilm. muistanu/tajunnu että siin rahin ja sohvan välissä on aukko, ja se _käveli_ suoraan ja tipahti lattialle :'DDDDDDDDDDDDDdd

awwaww pusipusi

ps :DTiistai 05.08.2008 17:25

moi roni

[Ei aihetta]Tiistai 05.08.2008 16:33

olin saatana selviytymässä!

mettäsä kolme päivää melkeenpä mökissä, ilman mitää yhteyksiä ulkomaailmaan, paitsi kännykkä josta akku oli aika loppu kun ei ollut sähköjä :|
eikä ollu vettäkään eikä muuta :|

mutta sitä vähän laimensi se kun piti mennä maanantai päivällä rakentamaan SALVOT kellariin, vaikkei semmosia varmaan oikeesti edes ole olemassa :'D koska salvohan ei ole eikä voi olla mikään täysjärkinen sana. :|

tuli juoruttua taas kaiken maailman melkosia SONNI juttuja, plus muita turhuuksia menneiltä vuosilta :>

Hengissä olen mutta kissa on aika lopussa. noei. kiitos

voisit vaikka painua vittuun, jos ehditSunnuntai 03.08.2008 17:51

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 13:42

näinpäs pitkästä aikaa mielenkiintoista unta mikä ei ollut ihan täysin tyhmäkään \o/

koska teitä kiinnosti.