IRC-Galleria

Aamu valkenee, valaisee jo eteisen.
Tämän ahtaan pikku kaksion, tai kotihan se on,
yhteinen.

Makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärää.
Heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää,
vaan siihen jään.

Ja musta tuntuu et voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan,
lähelläin.
Siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan,
pystypäin.

Eihän perhe tää liene aivan sellainen,
kuin on telkkarissa perheet nää tila-automainosten,
mä tiedän sen.

Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää.
Pari unennäkijää, en tahdo herättää,
vaan siihen jään.

Ja musta tuntuu, et voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan,
lähelläin.
Siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan,
pystypäin.

Mä en tiennyt aikoinaan, mihin vielä joudunkaan.
Mä en tiennyt kuinka paljon rakkautta heiltä saan
ja pystyn antamaan.

Voin luopuu mistä vaan.
Voin luopuu mistä vaan.

Ja musta tuntuu, et voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan,
lähelläin.
Siis muusta viis, voin luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan,
pystypäin.