Siis mihin nää viikot ja kuukaudet oikeen menee!? Just Josefina oli ihan pieni nyytti, mikä vaan söi ja nukkui. Nyt on jo tuollainen touhuava termiitti, mikä menee joka paikkaan ja kerkee ihan mihin vaan. Tuntuu, et aika menee välillä liian äkkiä. Mun vauvasta on tullut jo iso tyttö.
Tässähän tulee pian vauvakuume.
Heh.. Vitsivitsi. Ei mut oikeesti, vähän päälle kolme kuukautta, ni tuo pirpana täyttää jo vuoden!!
HUI! Kovasti on jo hinku nousta ylös.. Polviseisonta onnistuu tukea vasten. Ei mee siis kauaa, ku nousee jo kunnolla seisomaan. Ja kohta sit jo kävelee ja juoksee ja ja ja.. Kääk! Päivä päivältä rakastan tuota mussukkaa enemmän ja enemmän! Äidin (ja iskänkin) oma pieni kultakimpale!
Josefina on parasta mitä on koskaan tapahtunut. Niinku iskäkin leikkisästi välillä sanoo: - Maailman paras vahinko.
Mut niin se vaan on. Olen niiiiin onnellinen, kun sain tuollaisen lahjan, kun Josefina.
On ihanaa olla äiti. Tottakai välillä on niitä päiviä, kun ei kiinnosta mikään, mut niitä päiviä on kaikilla ja olis useemmin, jos ei olis jotain minkä takia jaksaa. Tuossa Josefina nytkin kontata möngertää ympäri olkkaria. <rakas> Pinsettiotekkin muuten on alkanut onnistua jo.
Vielä kun kaikki palaset joskus loksahtais paikalleen muulla rintamalla, niin elämä olis täydellistä.
Sitä odotellessa. <jännä> Mut nyt menen pusuhalittelemaan kullannuppua ja kohta perunalle ja päiväunille. Heippa hanit.
