KALJA
Kalja on peruselintarvike, jota voi kumota alas kurkusta loputtomia määriä, mikä saa aikaan vatsastapuhumista, jonka hiilihapporöyhtäisyt tuovat muassaan kohotessaan ruokatorvea pitkin kohti eetteriä. Tämä hiilihappo saa aivoissasi aikaan häkämyrkytyksen, mikä saa sinut hetkellisesti tuntemaan himoitsevasi tupakkaa ja naapuripöydästä käytöstäsi huvittuneena seuraavaa kohtalotoveriasi. Kalja, kuten olutta kansanomaisesti kutsutaan, on parasta taskulämpöisenä nautittuna snägärin epämääräisen sillisalaatin kera. Oluen prosenttipitoisuus on noin 4.5, mistä käy ilmi, moniko henkilö on jo kussut pulloosi.
Kaljan kemiallinen kaava on O2 + LVI3
OIREET
1. Kalja saa juojansa muuttumaan supersankariksi, todella vitsikkääksi ja mielettömän hyväksi laulajaksi – aivan kuten tästä artikkelista voi päätellä. Tällä uskomattomia tuloksia omaavalla aineella on valitettavasti myös joitain haittavaikutuksia: aamulla heräät todennäköisesti tuntemattoman ihmisen vierestä ilman alusvaatteita, ja ellei vaimosi pelasta sua ajoissa, joudut jopa keskustelemaan tämän tuntemattoman kanssa! Hän väittää kiven kovaan, että olet edellisenä iltana vannonut ikuista rakkautta ja harrastanut jopa seksiä hänen aviopuolisonsa kanssa. Tilannetta voit lieventää poistuen paikalta vedoten aamupahoinvointiin ja lastesi odottavan aamupuuroaan tai kaljaa, tai vinkkua tai punkkua tai ihan mitä vaan.
2.Usein joudut keskustelemaan wc-pöntön kanssa siitä, mitä olet syöny eilisiltana, ja vaimosi on valitettavasti vain harvoin väärässä seksuaalisia kykyjäsi kyseenalaistaessaan. Myös peräpääsi voi antaa sinulle pientä löysää muistutusta itsestään, mikäli tajuntasi taso sattui pettämään supersankarisi sukupuolesta. Älä kuitenkaan huoli; voit olla se sama luuseri kuin eilenkin, joten etsi illaksi taas sama lähin kapakka, jossa voit kaataa kurkkuusi taas tuttua simaista ohraherkkua, kaljaa, ja tämä supersankarisi herää taas naapuruston pöydästä vatsastapuhumisestasi kiinnostuen...
3.Kaljaan yleensä liittyy voimakasta pakkoa tyhjentää virtsarakkoa. Vaikka päälläsi seisoisit, kusi alkaa höyrystyä päähäsi aiheuttaen paineita eli stressiä. Mikäli stressihöyryt tyhjentyvät sublimoituen snägäribaarin jonossa, voi olla, että joko heräät supersankarisi tikkari anuksessasi tai aamulla havaitset suudelleesi niin ankarasti, että huulesi ovat aivan tuhannen tuusan paskan päreinä.
KALJANJUONTI
Useissa maissa kaljanjuonti on kansallislaji, jonka harjoittaminen kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin. Tosin aluksi sen aloittamisessa on tarkoituksellisia haittatekijöitä kuten alaikäisyys ym näennäiset esteet.
ALOITTAMINEN
Kalja on pahaa, ainakin aluksi. Väitetään. Oikeasti ihmisen makunystyröistä puuttuu kaljasensori, mutta se kehittyy nopeasti kun saa harjoitella rauhassa. Samalla kehittyy myös virtsarakon hallintalihaksisto. Kun kaljanystyrä on kehittynyt, on kaljan maku muuttunut hyväksi, mitä kaljan valmistajat sitten käyttävät hyväksi. Aloittaminen vaatii vahvaa sosiaalista tukiverkostoa, kuten murrosikäisiä kavereita, joilla on sama ongelma kuin sinulla, oi aloitteleva kaljankittaaja: miehekkyyden mielekkyyden osoittaminen juomalla kaljaa limsan sijaan. Vastaava käyttäytymistieteellinen ongelmatiikka liittyy esimerkiksi tupakointiin.
LOPETTAMINEN
Tuttua tekstiä vailla katetta. Suomalaisista kaljaa juo viidennes. Joka neljäs kaljoittelija ilmoittaa yrittäneensä tosissaan lopettaa kaljoittelun ainakin kerran vuoden sisällä, monet useammankin kerran vuodessa. Onnistumisprosentti vaihtelee viiden ja kolmenkymmenen välillä .
TYLY LOPETUS TAHDON VOIMALLA
Olet varmaan nähnyt ohjeita, joissa neuvotaan vähentämään kaljan määrää viikoittain tai lykkäämään aamun ensimmäisen kaljan avaamista joitakin minuutteja myöhemmäksi päivittäin kunnes saavutetaan nollapiste. Kuulostaako järkevältä? Onnittelen: olet varmaan myös Valittujen Palojen kestotilaaja.
Päätä etukäteen lopetuspäivä. Suurinta tahdonvoimaa osoittaa lopettaminen kaatamalla kesken oleva kalja tarkalleen keskiyöllä. Uudenvuodenyönä lopettaminen on erityisen soveliasta, sillä oma asenne pysyy lujana kun voi seurata samaan aikaan lopettaneiden heikompien toverien retkahtamista yksi toisensa jälkeen (tätä hupia tosin riittää vain pariksi viikoksi). Kaljalakosta kannattaakin etukäteen retostella mahdollisimman laajasti - heikkona hetkenä saatat tarvita sopivan annoksen sisäistä sosiaalista painetta pysyäksesi lujana.
Olet myös varmasti kuullut ohjeen sellaisten tilanteiden välttämisestä, joissa tavallisesti on tullut bisseteltyä. Tee päinvastoin! Mene ensimmäisenä iltana savuiseen baariin, istu kantapöytääsi ja osoita tahdonvoimasi. Jos kantti pettää, nämä ohjeet eivät olleet sinua varten. Lue uudet ohjeet jostakin naistenlehdestä.
Kaikkein parasta on, kun lakosta ei jousta milliäkään. Yllättävän moni on pilan päiten avannut kaverille kaljan ja imaissut samalla ensipuraisun sadatellen sen pahaa makua. Viikon kuluttua kalja taas maistuu vanhaan tapaan.
LAASTARIT JA MUU AKUPUNKTIO
Laastarit vetoavat peri-inhimilliseen laiskuuteen. Kukapa ei haluaisi laihtua tai päästä eroon kaljasta vain istumalla ja vaihtamalla silloin tällöin teipinpalan persauksiinsa. Taianomaista laastareissa on vain niiden lompakkoa ohentava vaikutus - lopetat kaljoittelun, mutta olet edelleen riippuvainen huumeista ja maksat niistä tuplasti!
Nikotiinipurukumiin pätee sama kuin laastareihin, mutta kokemuksen mukaan suulle on hyvä saada jotakin työtä ainakin muutaman ensi viikon ajaksi. Purkkaa, pastilleja, suklaata. Muista ksylitoli.
Hypnoosi (akupunktio, laserhoito, manaus jne.) toimii, koska muuten siihen sijoitettu helvetillinen rahasumma on mennyt kankkulan kaivoon. Sama efekti on kaverin kanssa vedon lyömisellä. Jos kuitenkin aiot sijoittaa hypnoosiin, tämän kirjoittaja voi helposti etähypnotisoida 25% halvemmalla kuin paikallinen hypnologisi. Tilinumeron saa sähköpostitse.
PÄIVÄ KERRALLAAN
Kaljalakkoon on paljon helpompi suhtautua jos tietää sen olevan pian ohi. Kuvittele olevasi lakossa vain tämän aamun, aamupäivän tai päivälliseen asti. Koko päiväkin on hyvä tavoite; lisäksi päivän päätyttyähän voi aina päättää olla vielä toisenkin päivän lakossa.
Mikäli mahdollista, lyö juoppokavereiden kanssa veto, jossa potin jakavat päivän kännäämättä olleet. Kun jäljelläoleva alkavaa kesken päivää ehdottaa potin jakamista, on ensimmäiset kaljat jo lipitetty saunan takana - älä missään tapauksessa mene lankaan. Potti kannattaa asettaa vähintään viiteensataan markkaan hengeltä (indeksoi päivän kaljojen hinnan mukaan) jotta se olisi minkäänlainen porkkana.