IRC-Galleria

"raivoamaan vapaudesta
kyllästymiseen saakka
ja
mitä vitun väliä sillä on
kenen maata minä tuhlaan"

kait sitä tarttis koht matkustaa töihin...

Moi!

Entäs jos kirjottais tänne ees kerran ihan tosisssaan. Mä en tiedä mitä mä haluan elämältä.. perus suomalaista paskanjauhantaa. Me ollaan niitä kitisijöitä vaiks meille on annettu mahdollisuus toteuttaa itteään ainakin siltä materiaaliselta puolelta, mut väitän että henkisellä puolella roikutaan siellä jossain elämän ja kuoleman välimaastossa. Olipa ihan ylidramaattisesti todettu. Onneksi en mieti vaan kirjoitan vaan. Siinä on vissi ero. Mut tunnen silti. Uskon johonkin.

Jääkö tääkin kirjoitus nyt vaille kaikkea sitä mitä mun oikeesti piti kirjoittaa.

Oon iloinen ittestäni ku pistin itteni likoon. Annoin kaikkeni oikeesti. Sydän on elimistä vaikein. Se sykkii ja se tykyttää joka hetki ja joka sekunti. Aina kaikki ei vaan mee yksi yhteen. Silti mä ehkä odotan jotain mahdotonta.

Mä en tiedä mutta uskon silti että jostain löytyy se mahdoton yhtälö, mikä on jotain elämää suurempaa.

Olen mä silti pettyny. Mutta myös vapautunu. Silti surullinen. Tää on semmoinen soppa mikä ei maistu oikeen miltää kun siinä on ihan kaikkea joka päästä ja joka puolelta. Liikaa mausteita, tää leviää joka puolelle. Ja tää maistuu just siltä mut silti kaikelta muultakin. Mut silti siitä tulee vaan se yks juttu mieleen nyt.


:PPPPPPPPPPPPPPPPPPPP :))))))))))))))))))))))))))))) :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD :) :(((((((((((((((((((( :) :) :) :) :) :))))))))))) :))) :):)):>>>>>>>>>>>>>>> :<<<<<<<<<<< :>>>>>>> :)))))))))))) :SSS :DDDDDDDDDDDD :)))))))


<3

I want to be true to you.

Koiralta lähtee karvaa.
Vesi imeytyy asfalttiin.
Mun iho on kuiva
ja huulet rohtuneet.
Telkkarissa kidutetaan ihmisiä.
Löysin valokuvia, joita en halunnut enää nähdä.
Yhdessä makaan lumessa.
Sitä ennen juoksin karkuun.
Sen jälkeen olin jäässä.
Toisessa heitän homeisia mansikoita kuvaajaa päin.
En osaa kuvitella kesää ilman mansikoita...
Löysin 37 korttia.
puuhelmiä.
Sormuksen.
9 lappua, jotka oli joskus jätetty pöydälle,
aamulla, päivällä, illalla.
Hyviä ja huonoja.

Siitä on hetki
kun viimeksi tunsin välittäväni paljon.
Se tuntui ikuisuudelta.
Nyt olen taas siinä kohdassa
jossa voi avata oven vaaleanpunaiseen maailmaan.
En ole niin rohkea kuin ennen.
Ja mulla ei ole avainta.. se on sulla.

Let it begin...?

voi perkele et voi taas aamu alkaa hyvin!!!
Ensin nukun pari tuntia pommiin.
Sitten laitan itteni hirveellä vauhdill kuntoon etten hirveesti "myöhöstyisi" töistä.
No sitten tajuan et tilillä ei ole rahaa niin paljon että pystyis nostamaan ja kukkarossa ei ole yhtään rahaa, että millä helvetillä pääsen bussiin. No sen sain onneksi hoidettua.
No kun saan kaiken hoidettua, äiti soittaa ja muistuttaa että muistathan että puolet suvusta on tulossa teille tänään.!!!

DÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄM!!!!!!!!

Eli kaikki turhaan, koska en voi lähteä töihin ku sukulaiset tulee ja asiasta on sovittu jo viikko sitten.... Tarttis varmaan mennä takas nukkumaan ja herätä uudelleen tähän päivään!!!

Jos katseesi käännät nyt
Kun olen väsynyt
Älä katso koskaan takaisin
Jos selkäsi käännät nyt
Kun olen pettynyt
Älä käänny koskaan takaisin
Sillä en ole enää tässä
Hyppimässä, perässä sun

Oon monesti ihmetelly, et miten henkinen ja psyykkinen väsymys saa koko kehon väsymään.. Toisaalta ihminenhän on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, ja kai nuo asiat on sen takia kytkeytyneitä toisiinsa.

On sellanen olo, että pitäis kovasti jaksaa tehdä jotain...Haluaisin nähdä kaikki ystävät nyt ja heti, haluaisin piirtää tuhat kuvaa, jotta saan kasvot kaikille mun ajatuksille...voisin kirjoittaa tuhat tarinaa, jotta saisin hahmotettua ajatukset järjellisesti. Välillä tuntuu, että mun ajatukset on kuin arkisto, jossa kaikki lokerot ja kaapit on pengottu, ja paperit levitetty sikin sokin maahan. Nostan niistä papereista yhden ja siinä on vain osa ajatuksistani. Nostan toisen ja siinäkin on ajatuksia, mutta se ei liity lainkaan ensimmäisen paperin sisältöön.

Toivoisin niin, että saisin nukkua edes hetken. Jos vaikka unessa olisi mahdollista järjestää ajatukset, onko? Miksi mä aina kyselen? Noniin, ja taas. Nyt en kysy enää mitään. Mun täytyy oppia vastaamaan, toteamaan. Silti mulla on sellanen olo, etten halua nukkua. Tai noh, haluan tietenkin, mutta toivon, etten näe unia enää. Jotenkin on sellainen olo, että kaipaisin vain pimeää, tyhjää. En valoa, koska se rasittaa silmiä. Vaikka silmäni suljen, sen valon näkee silti. Se valo pakottaa keskittymään, se ei anna levähtää...ei ainakaan ole vielä antanut. Toisaalta ei sen tarvitsekaan, sillä se haluaa minulle hyvää, kai.

Musta tuntuu ihan siltä kuin haluaisin irtautua hetkeksi tästä maailmasta, ihan sekunniksi tai kahdeksi. Katsoa tätä menoa ulkopuolisena, pimeästä, josta kukaan ei mua huomaisi. Mutta tuo tulee olemaan mahdotonta, sillä ilmeisesti mullakin on valo, ehkä jopa kirkas. En pääse katseilta pakoon vaikka haluaisin, mutta oikeasti en edes halua pakoon. Kuitenkin haluaisin nähdä mitä tapahtuu jos mä poistun...sen hetken kun mua ei ole. Sen pienen hetken, sekunnin tai kaks.

Hmm, mitähän mä tänne oikein kirjotan? (taas kysymys, hitsi!) Jos nyt heitän niin arviolta kourallinen ihmisiä tajuaa mistä tässä puhun. Muut ovat pihalla ja luulevat, että selitän vain omiani, mutta toisaalta nekin on oikeessa.

Mitä mä teen seuraavaksi? (osaisinko lopettaa kyselemisen?!) Mä vetäydyn pois tästä maailmasta, en hetkeks, sekunniks tai kahdeks. Vaikka päiväks. Eikun kahdeks. Haluan rauhaa, aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni. Olen jo monesta paikasta kadonnut, tulette huomaamaan. Älkää syyllistäkö mua siitä. Olen todella pahoillani jos joku harmistuu siitä, mutta tämä on vain mun päätettävissä. En halua pahaa mieltä kellekään. Joskus on kai vaan pakko muistaa, että olen itsekin olemassa. Ajattelen, siis olen! Eli kaksi päivää, alkaen tänään illalla...No okei ei ala koska on lähdettävä ulos..:) mutta joku päivä se alkaa ja oon omissa oloissa kaksi päivää..en vastaa puhelimeen en mitään..

Antakaa mun lentää pois.

i still like you<3

Oon tällä hetkellä niin eksyksissä ettei kukaan ihminen voi olla.:(
saatan itseni aina tähän samaan vanhaan paskaan...

Pienet ja suuret, hyvät ja pahat.
Koetelkaa minua nyt, kun olen heikoimmillani.
Testatkaa, udelkaa, vaatikaa ihmeitä.
Jos siltä tuntuu, niin antaa palaa.
Älkää välittäkö edellisen tappelun arvista.

Nyt minua on helppo ohjata, huijata ja hämätä.
En edes vaivaannu ajattelemaan tekosianne.
Valehdelkaa ja tyrmätkää.
Viekää tätä tyttöä ihan minne vaan.
Tämä seuraa silmät sidottuina johdattajaa.

Eikä se ymmärrä ajatella itseänsä.
Haluaa vain löytää sen mäen,
jossa hän vietti aikaansa ennen.
Haluaisi niin kovasti juosta
sinne samalle mäelle jonkun kanssa.

Voitti luottamuksen, mutta hävitti itsensä.
Saattoi juosta harhaan, maissipellolle.
Ei enää kykene luottamaan sokeaan muukalaiseen,
joka näytti hänelle tien, maissipellolle.
Älä ole se muukalainen. Älä ole!!

Nousin jälleen yksin tänne.
Täällä ei ole mitään ihmeellistä,
vaikka täällä onkin kaikkea.
Merkitys on kadonnut täältä.
Voisiko se vielä tulla takaisin?

Anteeksi

Tässä minä olen, olen aina ollut. Tänään, huomenna, aina.

Kaikki muuttuu
Kun et oleta niiden muuttuvan
Kukaan ei tiedä
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan
En koskaan edes huomannut
Sinun olleen siellä kaiken aikaa

Tänään katsettani kaihdat, olet saavuttamaton
Puheenaihetta vain vaihdat, sinun paha olla on
Jokin mieltäsi nyt painaa, sano rohkeasti vaan
Tahdon sisimpäsi tulla tuntemaan

Ehkä ensi elämässä
Kaksin olemme taas tässä
Aivan hiljaa juuri näin, lähekkäin
Ehkä ensi elämässä
Hetkessä niin kiitävässä
Voimme olla jälleen näin, sylikkäin

Älä piittaa kyyneleistä, ole kuin et huomaiskaan
En vain vielä pysty meistä ihan täysin luopumaan
Sinä pysyt mielessäni, vaikka nyt sä lähdet pois
Ehkä joskus kaikki toisin olla vois