Olen rikki
Kuin hajonnut peili, kuva vääristyy
Teräväreunaiset palani satuttavat minua
Tuulen viima viiltää lävitseni
Pala palalta menetän itseni maailmalle
Yritän kerätä sirpaleeni
Ne vain murtuvat käsissäni
Murenevat tuhkaksi joka katoaa tuuleen
Vähä vähältä unohdun harmaille kaduille
Yksi pala
Naarmuinen, säröinen, kulunut
Mutta vielä kasassa
Sylissäni sitä kannan
Läpi kaiken peittävän mustan sumun
Kaadun, karhea katu raastaa sirpaleitani
Suljen säröisen palaseni vain syvemmälle syliini
Osa minusta jää siruina kadulle, ne jääkööt
Nousen vaikka tiedän taas kaatuvani
Nousen ja jatkan
Koska pala minussa sanoo niin
Se pala vie minua eteenpäin, luoksesi
Koska se naarmuinen, säröinen, kulunut pala
Se jonka kätken syvälle muiden ulottumattomiin
Se on sydämeni
Ja vain sinä osaat rakastaa sen ehjäksi
©-Menninkäinen-