Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
No nyt se on elämässä.
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.
Isä kysyi: Näkyjäkös sinä näät?
Ja minä: No ihmeitä kyllä.
Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
"Sill on ripsissä tähden säkenet,
isäs naurahti ja keksi:
Sen varpaat on puolukan raakileet.
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuttiin toisillemme.
Kaarina Helakisa