IRC-Galleria

Vilin kuulumisiaPerjantai 10.10.2008 12:07

Meillä on tapahtunut paljon lyhyellä aikaa..

Pari viikkoa sitten aloiteltiin maistelemaan vellejä ja nyt menee ennen nukkumaan menoa ja aamulla aamupalaksi 200ml maissivelliä. Riisivelliäkin jo kokeiltiin, mut pylly meni tosi punaiseksi, ni jätettiin se ainakin vielä toistaiseksi pois.

Tiistaina sitten Vili tarttui helistimeen kiinni. Äiti oli ihan hämillään ja ajatteli sen olleen vahinko, mutta sittenpä se tapahtui vielä uudelleenkin ja nyt hamuillaan käsiin jo kaikea mitä naaman eteen vie.

Keskiviikkona maisteltiin ekan kerran perunaa. Ja hyvin maistui.. Maha on toiminut ihan hyvin, eikä minkäänlaisia kipristyksiä perunasta tullut. Porkkaana sitten varmaan ensiviikolla.

Ja sitten eilen aamulla Vili kääntyi ensimmäisen kerran ilman avustusta mahalleen!!!

Meidän vauva on kohta jo iso poika, ku oppii koko ajan jotain uutta!! Mutta on näissä hyvissä asioissa jotain huonoakin.. Yöt on ollu tosi levottomia nyt viikon ajan.. Heräillään n.4-5-krt/yössä antamaan tutia ja kääntämään poikaa kyljelleen, joittei kädet ja jalat pääse häsläämään. Ollaan siis tähän asti selvitty 1-2 heräämisellä, ni tuntuu, ettei ite saa nukuttua kunnolla ollenkaan..

3KK NeuvolaPerjantai 19.09.2008 17:03

19.9.2008

"Tyytyväinen hymypoika. Kasvu norm. Iho erinomainen. Kuulo ja näkö vaikuttaa normaalilta."

Paino 7,775kg (+900g viime kerrasta)
Pituus 60,5cm (+4,5cm viime kerrasta)
Pipo 41,9cm (+1,1cm viime kerrasta)

Hyvin siis kasvetaan. Kyselin, et josko voitais jo aloitella vellejä, mutta terkkari sanoi, että yritettäis vielä olla ilman, mut jos yöt alkaa levottomiks, ni sit voi jo maistella. Viime yönä korviketta meni melkein 4dl + tissiä siihen lisäks. Joten jos tuota vauhtia alkaa yösin menemään, ni tarjoan kyllä velliä pikapuolin. Kiinteitä sitten kuulema 4kk:n ikäisenä.

Saatiin eka piikkirokote. Saa nähdä kuinka kärttyiseksi Vili käy. Vielä ei ainakaan ole havaittavissa mitään. Toinen RotaTeq -annos myös saatiin. Siitähän ei viime kerralla tullut minkäänlaisia oireita.

R.I.P Siri-rakasTiistai 26.08.2008 15:16

Siri-koira nukkui ikiuneen 26.8.2008.

Siriltä leikattiin muutama viikko sitten pahanlaatuinen kasvain, joka sitten uusi näin pian ja vei Siriltä voimat. Viimeisinä päivinä Siri ei jaksanut lähteä lenkille, eikä syönyt enää mitään.. Siri ei onneksi joutunut kärsimään kauempaa ja pääsi koirien taivaaseen viettämään koiran päiviä. <3 Ikävä.

[Ei aihetta]Maanantai 25.08.2008 16:30

Laitoin Vilin kuvat näkymään vain kavereille.. Laita viestiä, ni laitan sut listalle, jos kuvat ei näy.

Muskariin.Maanantai 25.08.2008 16:12

Ilmottauduttiin muskariin.. :D Kivaa. Äiti odottaa jo innolla.. Ja tietysti myös Vilikin. Suolahdessa ei ollu muskareita ollenkaan tänä syksynä, ni mennään sit Sumiaisiin perjantaisin.

Ja vauvauintiin sit kuukauden päästä, ku 3kk tulee täyteen..

2KK NeuvolaKeskiviikko 20.08.2008 18:36

Tänään siis käytiin 2kk:n lääkärineuvolassa. Painoa oli 6870g ja pituutta 56cm. Paino oli kuukaudessa noussu reilun kilon, mut pituus vaan sentin. Epäilen kyllä, että se edellinen mittaus ei pitäny paikkaansa, koska kuukauden sisällä on jo monet potkarit jääneet pieneksi ja varsinkin turvakaukalossa ollessa huomaa, että pituutta on kyllä tullut enemmän kuin sentti. Saatiin myös eka Rotateq -rokote ja kaikki muut asiat oli kunnossa.

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 13:35

Poika sai 17.8.2008 kasteessa nimekseen Vili Väinö Verneri. Ja sattuipa niin hyvin, että heti samana päivänä oli sitten Vernerin nimipäiväkin. :)

Kastejuhla oli oikein mukava ja kaikki sujui hyvin, vaikka ilma ei ollutkaan aivan paras. Kastettiin poika tulevassa kodissaan Virtasmäellä ja kummit istuttivat talon pihaan pojalle jokainen oman puunsa, joiden juurelle sitten kastevesi kaadettiin.

Neuvola 1kk 22.7.2008Torstai 24.07.2008 13:43

Ensimmäinen virallinen neuvolakäynti on nyt takana.. Poika kasvaa tosi hyvää vauhtia, eikä kuulema ole huolta, että maitoa ei riittäisi. Mitat kuukauden ikäisenä siis 5620g ja 55cm. Painoa on siis tullu kaks kiloa lisää siihen mitä on kaikkein alimmillaan ollu. Ja pituutta 6cm syntymäpituuteen. Kasvukontrolliaikaa ennen 2kk:n neuvolaa terkkari ei tarjonnut, koska painoa tosiaan tuntuu hyvin kertyvän. Seuraavan kerran sitten kuukauden päästä.. 6kg taitaa olla helposti rikki, mut oisko jo 7kg:kin.
Saatiin muuten sovittua kastepäiväkin. On 17.8. Saa nähdä kuinka kummisetä jaksaa poikaa sylissään pidellä.. :D

Neuvolatädin kotikäyntiKeskiviikko 09.07.2008 12:55

Vili on kasvanut hurjaa vauhtia.. Painoa 17 vrk:n ikäisenä huimat 4500g eli melkein kilo tullut painoa siihen, mitä oli alimmillaan sairaalassa (3620g). Muutenkin kaikki oli kunnossa.

Ensimmäinen oikea neuvolakäynti ois Äänekoskella 22.7. Jokohan 5kg on silloin rikki..?!? :D

[Ei aihetta]Maanantai 07.07.2008 17:02

Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
“No nyt se on elämässä.”

Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: “Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.”
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: “No ihmeitä kyllä.”

Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill’ on ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
“Sen varpaat on puolukan raakileet.”
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuttiin toisillemme.

Kaarina Helakisa