IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 21:36

Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt tykkäävät pojista, jotka ovat kiinnostuneet enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys

ristirockSunnuntai 06.09.2009 17:46

i love u guys!

Oli ihan mahtavaa, kiitti kaikille !







Ja nyt karsee ikävä ;<<

[Ei aihetta]Lauantai 29.08.2009 01:03

KULUNUT VIIKKO
- onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? • joo
- entä kenties pussannut? • ei
- mitä olet ostanut viikon sisällä? • öö ruokaa ja t-paita2x,huppari, pitkähihanen yms.
- oletko potenut krapulaa? • en
- oksentanut? • en
- soittanut jollekkin? • jees
- saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? • öö en oo ihan varma
- lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? • hm not sure

KULUNUT VUOSI
- PARAS juttu kuluneelta vuodelta? • ohmy en osaa sanoo!
- oletko kokenut surua? • ju
- oletko ollut töissä? • enn..?
- oletko itkenyt? • ju
- ollut onnellinen? • yes
- oletko tapellut jonkun kanssa? • juu

VIIMEISIN
- kappale, jonka kuuntelit viimeksi? • avril lavigne-im with you
- kappale, joka on juuttunut päähäsi? • ei mikäään nyt
- henkilö, jolle soitit? • käks äiti?
- henkilö, joka soitti sinulle? • no öö en muista
- TV-ohjelma, jonka katsoit? • noo simpsoneit

10 FAKTAA
- syntymäpaikka? • the hospital
- hiusten väri? • tälläset vaaleet
- hiustyyli? • öö joku kerroksittain emt
- lävistykset? • noup
- silmien väri? • vihree
- kengän koko? • joku 38 emt
- oikea vai vasen? • oikeee

MUUTA TIETOA
- mitä kieltä osaat? • suomi, öö no jotian 2 sanaa ruotsia, espanjaa vähän, enkuu
- nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? • hm sohva ja matto emt
- lempinimet? • joku ama emt
- kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? • jaaaa
- onko sinulla lemmikkejä? • pupu
- mikä saa sinut onnelliseksi? • kone <333<3<3 öö emt

MUUTEN VAA
- mitä aiot tänään? • no varmaan nukkuun emt
- milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? • hä`? :D
- milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? • TÄNÄÄ :<
- milloin viimeksi oksensit? • öö joskus
- oletko hiljainen vai äänekäs? • jaaaa
- millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? • öö sellane harmaamusta
- oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? • haha todellakin
- pidätkö suuria korvarenkaita? • en

OIKEESTI kaikki vastaaPerjantai 28.08.2009 23:27



Valitse 6-8 minuun sopivaa sanaa. Ota tämä myös omaan päiväkirjaasi, niin saat tietää, mitä muut ajattelevat sinusta.

1. Seksikäs
2. Komea
3. Pervo
4. Hyvä suutelija
5. Huumorintajuinen
6. Mielipuoli
7. AD/HD
8. Laiha
9. Lihava
10. Kurvikas
11. Taitava
12. Nopea
13. Musikaalinen
14. Iloinen
15. Surullinen
16. Kyylä
17. Masokisti
18. Holtiton
19. Vaikea
20. Täydellinen
21. Homo
22. Nero
23. Viisas
24. Vitun fiksu joskus
25. Fruittari
26. Hoppari
27. Emo
28. Kaunis
29. Hevari
30.Söpö

friday-freedomPerjantai 28.08.2009 19:30

tykkäänkö opettaja majavasta
en todellakaan vai en todellakaan

ameebaameeba.

hammaslääkäri<3Perjantai 28.08.2009 10:22

multa pitää repiä hammas ;s

[Ei aihetta]Torstai 27.08.2009 23:20

» Tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? - hm enköhän (:
» Kerrotko äidillesi kaiken? - en
» Oletko todella hiljainen? - en
» Oletko koskaan tehnyt mitään naurettavan typerää? - kysytkin :o
» Oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään? - hm en
» Kenen makuuhuoneessa olit viimeksi, lukuun ottamatta omaasi? - siiri (:
» Millainen paita sinulla on päällä? - öö toppi ja sellanen outo öö
» Mitä teit viime yönä? - öh nukuin
» Oletko ikinä suudellut täysin tuntematonta? - e
» Kenelle lainasit viimeksi rahaa? - hm siiri?
» Nukutko mahallasi vai selälläsi? - öö i dont know
» Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa? - kyll
» Uskotko rakkauteen? - jeps
» Minkä kappaleen kuulit viimeksi? - HYI HYI lauritähkän suudellaan ;s
» Mitä teit tänään? - koulu, veska(subi<3), dataus, läksyt yms
» Millainen sää on ulkona? - harmaa :<
» Halaisitko henkilöä, ketä suutelit viimeksi? - jaa no joo
» Oletko herkkä? - no riippu
» Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - hm no en nimee
» Oletko pitkävihainen? - en
» Suutelisitko henkilöä, jota viimeisinpänä ajattelit? - öö emt ;s
» Oletko kotona? - juu
» Käytätkö farkkuja kotona? - juu
» Mitä joit viimeksi? - öö juissia !
» Mikä on viime kokeesi numero? - dont remember
» Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - 1
» Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - no en tiä josksu en saa vaa unta ;<
» Vastaatko rehellisesti kouluterveyskyselyihin? Miksi/miksi et? - jaa-kaip
» Vaikuttavatko tunteesi syömiseesi (syötkö enemmän surullisena tms.)? - öö en ainakaa oo huom.
» Minne avainnippusi avaimilla pääsee? - kotii ja lokeroon ja tallin laatikkoon
» Monessako eri osoitteessa olet asunut? - kolmes
» Mikä oli aiheena viimeisimmällä oppitunnilla koulussa? - historia ;< ranskan vallankumous

[ää en kai] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[ ] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[ ] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[hm en] Olen kiusannut koulussani
[en kai] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[ ] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön

Olen:
[mikä se on ;o] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[ ] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[haha öö en:D] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[x] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[ ] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[ ] Juossut rintsikat ja farkut päällä kesällä rannalla
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille
[x] Ikävöinyt niin että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[ ] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[x] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] Hävinnyt pelikoneeseen yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut vitut kaupan myyjälle

Seuraavalla lomalla aion
[todellaki!] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[ ] Lähteä lomamatkalle
[jos valvon] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[no en seuraavalla] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään

Minulla on / Minä olen:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[;<] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[] Dieetti kesken
[systää<3] Luokanvalvoja/opettaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[ ] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[ ] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[ ] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[;< keksikää jotain mulle] Suunnitelmia ensi viikonlopulle

Olen
[] Sammunut
[x] Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
[x] Sairastanut angiinaa
[ ] Ollut merisairas
[x] Omistanut monta laatikollista leluja
[x] Laulanut suihkussa kovaa
[ ] Voittanut juoksukilpailun
[ ] Ollut helikopterissa
[xkai?] Käynyt laivalla yli 3 kertaa
[x] Lyönyt jotain
[ ] Ollut kiusaaja
[x] Haukkunut opettajaa
[ ] Omistanut yli 1000 euroa
[ ] Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat
[x] Haaveillut salaa
[/] Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Paennut lemmikkiä
[x] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut poliisiautossa
[ ] Jäänyt kiinni varastelusta
[x] Ollut ulkona yli neljään yöllä
[ ] Valvonut yli 30 tuntia putkeen
[ ] Juonut viikon putkeen
[ ] Repinyt rahaa
[ ] Heittänyt kännykän veteen
[/] Ollut suossa
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut ryteikköön pyörällä
[x] Hyppinyt trampoliinilla
[ ] Tuhonnut äidin meikkejä
[x no ei se musta olluthyvää] Heittänyt hyvää ruokaa roskiin
[] Ollut häissä yli neljä kertaa
[x] Omistanut nokkahuilun
[x] Soittanut pianoa
[ ] Nähnyt ufon
[ ] Haukkunut isää pervoksi
[ö] Pelännyt sukulaista
[ ] Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen
[x] Nähnyt vanhempien riitelevän
[x] Kuullut harhoja
[ ] Piirtänyt ruumiita
[ ] Jäänyt luokalle
[ ] Eksynyt tutussa paikassa
[x] Kutsunut esim. opettajaa äidiksi
[x] Haukkunut jotain, ja tämä on kuullut sen vahingossa
[/] Ollut töissä
[ ] Allerginen yli kuudelle asialle
[ ] Inhoan kutittelua
[ ] Rakastan kipua
[ ] Jos minua pelottaa, niin alan hyräillä
[/] Perhe on minulle tärkeä

EN IKINÄ...
[x] Menisi alasti julkiselle paikalle
[x] Laulaisi suurelle yleisölle
[ ] Puhuisi radiossa
[ ] Poseeraisi lehdessä
[ ] Uisi avannossa
[ ] Olisi ulkona rintsikat päällä pakkasella
[ ] Soittaisi ihastukseni äidille
[x] Tappaisi ketään
[ ] Haukkuisi ketään
[ ] Pyytäisi anteeksi keneltäkään
[x paitsi oon ollut] Olisi Antti Tuiskun keikalla
[ ] Soittaisi televisiopeleihin
[ ] Ostaisi yli 100 euron vaatetta

Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[x] Karkkia
[XXXX] Rahaa
[x] Mehua
[ ] Vettä
[x] Limsaa
[x] Suklaata
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[x] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[x] Lisää meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[ ] Uuden kameran
[ ] Pankkitilin

Oletko koskaan...
[ ] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[ ] saanut turpiin kaverilta
[ ] Heittänyt kännykkäsi seinään
[ ] Ollut Children of bodomin keikalla
[ ] Katsonut summerlandia
[x] Saanut kympin kokeesta
[ ] Saanut nelosen kokeesta
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi
[ ] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[ ] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Jäänyt luokalle?
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[ ] Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistuit
[ ] ..onnistuit
[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[ ] uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[ ] Tapellut opettajan kanssa
[ ] Ollut monta päivää syömättä
[x<3] syönyt sushia
[ ] Fanittanut Spice Girlsiä
[ ] Karannut kotoa
[ ] Nukahtanut tunnille
[ ] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[x] Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa
[hyi] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[ ] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[ ] Ollut jossain festareilla
[ ] sanonut jollekkin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
[ ] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[ ] Saanut valituksia naapureilta
[ ] Rikkonut ikkunan
[ ] Saanut jätkää itkemään?
[ ] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[ ] mennyt baariin alaikäisenä?
[ ] ...onnistunut siinä


five camels, please!Torstai 27.08.2009 23:02

ööö. siirioletparas! <3

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 18:56



jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti! vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

01 nimet, joilla sinut tunnetaan? - Annamari
02 neljä asiaa ylläsi? - öö farkkulegginssit, toppi ja neule
03 seurusteletko? - en
04 oletko ikinä saanut ruusuja? - hm no siis joo
05 oletko ikinä nuollut jalkaasi? - e ;o
06 oletko ollut rakastunut? - juu kai
07 uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - hm emt uskonko sielunkumppaneihin muta
08 ongelmasi juuri nyt? - no öö ei mahtuuis tähä
09 onko sydämesi ollut särkynyt? - jm en usko
10 mitä mieltä olet etäsuhteista? - no hankalii mut ihan ok
11 kuinka monta lasta haluat? - joku yks-kaks
12 lempivärisi? - ei ooo
13 uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - öö emt
14 onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - jjo joskus
15 onko sulla nuha? - ei sillee
16 tykkäätkö kenestäkään erityisesti? - ö nyt on aika sekavaa :<
17 luuletko, että hänkin tykkää sinusta? - jaa-a
18 jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - joo
19 oletko ihastunut? - maybe
20 tylsääkö? - emt