IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

15.1Torstai 25.01.2007 12:24

Ronny oppi istumaan!! Ja päivää myöhemmin hiffasi miten noustaan tukea vaten seisomaan. Jäbän kehitys on niin hurja että välillä päätä huimaa.
Viime viikkojen sattumuksia..
Ronny meni tutkimaan Jukkapalmun multaa, tuloksena siitä mokoma kukka kaatui pojan päälle. Onneksi ei sattunut, pelästyi vain, mutta onneksi sen verran ettei kukat enää kiinnosta :D Minun rakkaudella kasvattamani viidakko saa siis jäädä rauhaan, ainakin toistaiseksi :D
Johdot ym kielletty on jännää ja moneen kertaan päivittäin saa saman asian kieltää, sen menemättä perille... *huoh* ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa :D
Koirien vesikuppi on ihan ykkösjuttu, siellä on kiva käydä lotraamassa kyynärpäitä myöten ja vielä hauskempaa on saada kuppi nurin niin että koko pojan vaatekerta on niin läpimärkä että voisi laittaa pojan henkseleistään pyykkinarulle kuivumaan :D

Olen tullut siihen lopputulokseen ettei koko ajan voi eikä kannata olla varmistamassa kun Ronny nousee jotain vasten. Lapsen on tietenkin opittava myös syyn ja seurauksen laki. Onnistumisen riemu on monin verroin suurempi kun sillä kertaa ei kaaduta mutta välillä tietenkin tulee muksahduksia. Joskus pelästytään niin että tulee parku, toisinaan jatketaan matkaa kohti uutta haastetta.
Äitinä olen maailman parhaimmassa asemassa. Saan joka päivä seurata pojan kehitystä, vain minä!! Sitten voin ilolla ja ylpeydellä kertoa muille mitä kaikkea uutta Ronny on oppinut :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.