IRC-Galleria

Eläinkokeita vastaan !Maanantai 03.11.2008 22:08

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu, tiiildä, maijasii,
`reedd, KKATÄ`, mminjani , VILMAh, sannAsiiis,`jjennasi, adasd, annninä, `krissse,iinallA, katriä`, randomm, _tipa, `japa`

No osaa ainaki kirjottaa :Maanantai 03.11.2008 19:12

03.11.2008 16:37 <`irr> janni >sydän>
03.11.2008 16:37 <`irr> osaan kirjottaaa piste vom
03.11.2008 16:37 <`irr> vom XDD *com :D
:DDDDd

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 15:37

Alle 5: Elämäsi on todella huono ja epäoikeuden mukainen! Tee asialle jotain!
Yli 10: Elämäsi ei ole edes kohtalainen.
Yli 15: Elämäsi voisi olla parempikin.
Yli 20: Arvosanat voisivat olla 8
Yli 25: Elämäsi on melkein loistava!
Yli 30: Enää pikku pinnistys niin elämäsi on täydellistä


[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[ ] Olet rakastunut/ihastunut
[x]Sinulla on oma huone
[x] Omistan kännykän
[x] Omistan iPodin/mp3
[x] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[ ] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/tramboliini
TOTAL: 4

[x] Pukeudut niin kuin haluat
[ ] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[ ] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[x] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty
[x] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
TOTAL: 4

[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[ ] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galleriaprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ]Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[½]Et toivo että olisit joku muu
[x]Harrastat jotain/Urheilet
[x] Teet jotain koulun jälkeen
TOTAL: 4½

[ ] Omistat auton
[x] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[½]Olet tyytyväinen ulkonäköösi
[x] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä
TOTAL: 3½

[ ] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[x] Omistat lemmikin
[x] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[½]Sinulla ei ole vihollisia
[½]Olet ehdottomasti hyvä ihminen
TOTAL: 5

TOTAL = 21, eli mun elämä on melkein loistava:::)

<3Keskiviikko 29.10.2008 00:25

P niiku Pako !
P niiku Paras !

terveystiedon maikkaLauantai 25.10.2008 03:00

- Ei peniksen pituus oot tärkeintä, vaa se et mitä sil osaa tehdä
no hajosko ees ?;DD;D

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 01:45

35 rastii = Hemmoteltu kakara .

[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[ ] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ]Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[ ] Tv huoneessasi
[ ] Parisänky
[ ] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[ ] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[4] joku merkki laukku
[ ] iPod
[ ] XBOX
[ ] PS2
[5] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[6] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekkopeli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Pingispöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[7] Omat sukset
[ ] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[8] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[9] Stereot makuuhuoneessa
[ ] DVD soitin makuuhuoneessa
[ ] 100+ dvd
[ ] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[10] Menet shoppailemaan ainakin joka kuukausi..
[11] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan- menet laskettelemaan joka viikonloppu
[12] Meikkaat
[13] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[14] MSN
[ ] Yahoo
[15] 5 palkintoa
[en omaa] Omistat kameran
[ ] Vaatehuone
[ ] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[ ] Riippumatto
[16] Matkustellut ulkomailla
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[ ] kalliita koruja
[17] Tavannut julkkiksia
[ ] Suoristus/ kiharrin rauta
[18] Käyny kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[19] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[20] 100 euroa lompakossa nyt
[ ] Maksettu käyttäjätili netissä
[21] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[22] Shoppaillut laivalla
[23] Syönyt laivalla tilauspöydässä
[ ] Ollut Eiffel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[ ] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[ ] Ajokortti
[ ] Muuttanut 3 kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[24] Lemmikki
[25] Terassi
[26] Olet saanut Stipendin
[ ] Tietokone skanneri/kopiokone
[27] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[28] Työtön
[ ] 100 Kaveria messengerissä
[29] Herätyskello
[ ] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri

TOTAL : 29

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 22:33

Keitto komppanja.
:
D hajosss

vittu mitä idioottei=(Torstai 23.10.2008 19:35

Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo, Salla, Janina,Jasmin,Julkku,Halwest-hau,uttnaS,Miia,miggo],jake-o-matic, Lavimo, adasd,osqumo`,-Quits, AnniwEli``^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ katjac moioonmilla , j-jossu , kkimble, Janneks, jassud44,jAnnsq`,heidimo_, KRISTÄÄÄ, nnnor`,evesii, `Dolcey, `Brunette,sam||a,
`irr, -henry, `japa`

[Ei aihetta]Torstai 23.10.2008 14:14

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!
IMAC

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 16:28

22.10.2008 13:26 <`japa`> .
22.10.2008 13:27 <`japa`> ..
22.10.2008 13:27 <`japa`> ...
22.10.2008 13:27 <`japa`> ....
22.10.2008 13:27 <`japa`> ....
22.10.2008 13:27 <`japa`> .....
22.10.2008 13:27 <`japa`> .......
22.10.2008 13:27 <`japa`> ........
22.10.2008 13:27 <`japa`> .........

* Olet kirjoittanut tämän kommentin jo kolme kertaa. Ethän floodaa.
öö. en noi kaikki on erillaisiii (: