IRC-Galleria

Kivaa oliTorstai 07.12.2006 00:30

ehkä kivoin päivä tällä viikolla vaikka on tämä viikko kiva ollut muutenkin. Eilen villen kanssa päätettiin, että tänään mentäisiin katsomaan Casino Royale. Kyseessä on SE elokuva, jota olen odottanut jo pitkän aikaa. Odotukset olivat kovat ennalta näkemän perusteella, daniel graig, ehkä komein uimapuvussa ja tappelukohtauksissa tappajan katse silmissä.

Tiistai meni myöhään, no niin myöhään ja myöhään. HEräsin lopullisesti neljän-viiden aikaan ja en sitten saanut enää unta. Ihmeellistä tosiaan. Rupesin sitten katselemaan elokuvakanavia. Sieltä tuli Blair Witch Project 2, joka oli kyllä aika surkea elokuva mutta menetteli ajantappoelokuvana. Ajattelin katsoa vielä Aviatorin, joka alkaisi klo 7.00, mutta voi surkeus sentään. nukahdin 20 minuuttia ennen kuin elokuva alkoi. Klo 12 aikaan havahduin sohvalta, selkä hieman jumissa, telkka edelleen päällä. Tänäänhän olisi itsenäisyyspäivä !!!!!

Klo 15.30 lähdettiin ilvekseen hakemaan lippuja ja odotettiin tunti ennen elokuvan alkua, tietenkin tähän tuntiin sisältyi vierailu paikallisessa Hesessä. Jännittyneenä palattiin ilvekseen ja aloin jo malttamattomana odottaa elokuvan alkua- Nyt täytyy paljastaa että oli kyllä mahtava Bondi. PItkään aikaan ei ole tehty yhtä hyvää Bondia. Kyllä täytyy ylistää. Daniel Graigista tuli mun suosikki. Niin ihana ja komea :D oli kyllä

Kivoin päivä ja kotona söin Geishoja

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.