IRC-Galleria

skabadabaduuuuTiistai 06.02.2007 12:03

hei oikeesti kuka voi sanoa, että idolssi xtran Janne Kataja näyttää niin Tuomisen Jakelta??? hä kuka sanoo niin, on aika oikeeessa, mä olen miettinyt sitä pitkään ja niin samalta näyttää että voi jeesus, aina katon telkasta että jake se siellä on. (jake on siis samassa lukiossa ollut, mutta teimme lähempää tuttavuutta vasta ylioppilasjuhlanjatkoilla,kyyllä, silloin vasta)...

pllääääh, niin turhauttavaa olla kotona, kun ei ole koulua :D kukasitä todella haluaa olla kotona eikä koulussa???niinpä, en mä ainakaan,voi katsoa telkkaa ja liikkua ja syödä. niin muuten aloitanpa nytten liikuntakamppailun ikääntymistä ja läskiintymistä vastaan. Alan syömään pelkkää salaattia,no villekin joutuu syömään salaattia vaikka koetin sanoa sille että tee omat ruokasi, jooko. se vastasi että mä voin syädä sun kanssa salaattia. kuinka ihanan uhrautuvaista ;D no, nyt tuli aika paska sää, siis liian kylmä ulkoilulle, mikä tietysti edistäisi kuntoilua. No , ehkä mä uskallan pakottaa itseni ulos jamennä juoksemaan, ainakin vähän matkaa.

Kävin muuteen lauantaina taas helsingissä.zarazarazara, niin ihana kauppa, ostin isolla rahalla kahden hameen. <333 i lovethem

JAmdidudaaaTorstai 01.02.2007 23:13

1.Monelta heräsit tänään? - ennen kello seitsemää, vaikea herääminen, olisi tahtonut nukkua vielä pitkään..
2.Olitko iloinen kun heräsit? - En, koska liian aikainen herääminen. Ja kirkan hetki löi..
3.Omistatko lemmikkejä? - En omista, mitä nyt rollea välillä silittelen
4.Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? - Hello Kitty-pyjamat
5.Mitä teit eilen? - Nukuin pommiin, tein koulujuttuja tietokoneella, menin enkuntunnille, tulin kotiin, otin valokuvia, pelasin scrablea ja menin nukkumaan katsottuani ota tai jätä.
6.Mikä on viimeisin ostamasi asia? - Hello Kitty-pyjama
7.Paljonko se/ne maksoi? - alle kaksikymppiä
8.Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla? - Liikaa
9.Milloin viimeksi kävit leffassa? - viimeksi kun oli 5 erkin päivä
10.Kenen kanssa? - Villen <3
11.Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa? - Casino Royale, toista kertaa

.........

12.Mitä sanoit viimeksi? - Eikö me mennäkään juoksemaan?
13.Kenelle puhuit? - Villelle
14.Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään? - En yhtään.
15.Onko kukaan soittanut sinulle? - Ville
16.Ovatko isovanhempasi elossa? - puolet
17.Minkä väriset alushousut sinulla on? - mustat
18.Milloin kävit viimeksi suihkussa? - Kauan aikaa sitten, en muista edes niin kauas ;D
19.Oletko ollut saunassa tällä viikolla? - En valitettavasti..
20.Mitä teet huomenna? - Luultavasti en mitään, vapaapäivä ;D

.........

21.Seurusteletko? - Kyllä
22.Mitä aijot tehdä kesälomalla? - toivottavasti paljon kesätöitä ja rannalla oleilua, aion hankkia rusketuksen. niin ja pitää käydä huvipuistossa ;D syödä hattaraa ja kävellä yöllä kaupungin läpi ;D
23.Minkä ikäinen olet? - 21-vuotta
24.Oletko tyttö vai poika? - tyttå
25.Onko sinulla meikkiä juuri nyt? - hieman
26.Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? - useasti
27.Onko sinulla lävistyksiä? - madonna
28.Entä tatuointeja? - ei yhtään kappaletta
29.Minkä merkkistä deodoranttia käytät? - nivea, tekee kainalot kauniiksi 8)
30.Missä kaupungissa olet syntynyt? - Lahdessa
31.Oletko täysin suomalainen? - olen täysiverinen suomalainen
32.Missä ulkomaanmatkalla kävit viimeksi? - Maarianhaminassa ;D
33.Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi? - ville

...........

34.Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta? - EN ole ..
35.Poltatko? - En polttele
36.Mainitse 3 asiaa, mitä rakastat? - Villeä, vaatteita ja kana el macoa
37.Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat? - loskaisia säitä, sunrise avenueta ja laskuja
38.Lempiruokasi? - mäkki, kanasalaatti
39.Kuinka usein käyt ravintolassa - todella usein, varmaan nyt tammikuussa käynyt yli 5 kertaa
40.Osaatko lasketella? - tottakai
41.Minkä merkkinen tulostin sinulla on? - en omista
42.Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä? - viime viikolla
43.Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä? - järvessä, meri on liian suuri ja avoin
44.Päärynä vai porkkana? - päärynä, ihanan makea
45.Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa? - en ole ollut
46.Oletko uinut avannossa? - olen kastautunut avannossa ;D
47.Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä? - en, kärsin korkeanpaikankammosta
48.Uskotko enkeleihin? - anna mun miettiä hetki
49.Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt? - Kanarian saaret :S
50. Ketä julkisuuden henkilöä muistutat? - em ole niin nätti että muistuttaaisin

.............

51. Jos olisit eläin, mikä olisit? - kääpävillakoira :D
52. Elätkö syödäksesi vai syötkö elääksesi? - syön ehkä elääkseni paitsi kun käyn raxissa
53. Oletko maalaisjuntti vai kaupunkilaisjuntti? - kaupunkilainen nyt
54. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi? - sais ihan sikana rahaa ettei olis millään väliä :D
55. Mikä sinusta tulee isona? - rakas
56. Onko sinua koulukiusattu? --
57. Missä kiusaajasi ovat nyt? ---
58. Oletko itse kiusannut? - en ole
59. Pidätkö moottoripyöristä? - nej, jag tycker inte
60. Haluatko naimisiin? - joo, sitten kun on rahaa pitää ylimakeet häät, siis sehän on tärkeintä että on ylimakeet häät.. joutsenia ja norsuja ja silleen ;D
61. tekikö hovimestari sen? - ei vaan kaukainen setä, joka on omituinen erakko.
62. Milloin suutelit viimeksi? - tänään
63. Mielummin liian kylmä vai liian kuuma? - liian kuuma, voi mennä veteen viilentymään.
64. Ketä haluaisit suudella, muttet ole vielä kertaakaan? - villeä,mutta sitä olen jo suukotellut
65. Oletko tehnyt Testimaan testejä? - en ole kuullutkaan.
66. Jos olet, kuinka moni prosenttinen friikki olit? - dont know
67. Entä massateini? - täytyy käydä kysymässä

..............

68. Valitse: disco vai baari? - onko discoja enää, no tässä iässä baari
69. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut? - pieni ja mukahauska
71. Mitä tärkeää olisi jäänyt tekemättä? - ei olisi valmistunut koulusta, ei olisi käynyt maailman joka kolkassa.
72. Onko kuolema kaiken loppu vai alku? - kaiken loppu
73. Omistatko autoa? - en omista, hummeri olisi hieno omistaa
74. Entä jotain muuta ajopeliä? - enedes pyörää ;(
75. Paras vuodenaika? - spring
76. Luisteletko? - viimeksi yläasteella
77. Hiihdätkö vapaaehtoisesti? -tottakai, aina keväisin ja katsottuani hiihtokisoja
78. Käytkö lenkillä? - aivan liian harvoin

..............

79. Hankitko pitkän koulutuksen? - kyllä jos pääsen vielä yliopistoon.
80. Näetkö useammin painajaisia kuin hyviä unia? - en oikeastaan, näen unia toosi harvoin
81. Ovatko vanhempasi eronneet? - eivät
82. Asutko yksin? - villen kanssa.
83. Jos et, haluaisitko? - en haluaisi enää, olen jo kokeillut sitä.
84. Kuka maksaa puhelinlaskusi? - ööö
85. Kuinka paljon se yleensä on? - nykyään vähemmän kuin ennen
86. Jos sinulla olisi 10 000 euroa mihin käyttäisit sen? - ostaisin vaatteita ja menisin villen kanssa lomalle kauas.
87. Tuottaisiko sinulle vaikeuksia tuhlata kyseinen summa vaatekaupassa yhdessä päivässä? - no haloo, ei todellakaan
88. Sinusta tulee miljonääri. Saitko rahan työllä vai tuurilla? - toivottavasti työllä
89. Oletko onnekas? - en todellakaan, viimeksi voitin synttäreinä rahapeleistä 2 euroa.
90. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? - villen, aurinkorasvaa, mp3:sen ja bikinejää
91. Milloin itkit viimeksi? - en kai kauaa sitten
92. Voiko seksistä keskustella? - juu
93. Kenen kanssa? - kenen kanssa vaan.

..............

94. Mitä mieltä olet nykymaailmasta? - pelottava
95. Oliko ennen paremmin kuin nyt? - aina on ollut sotia ja riitoja joten ei
98. Tykkäätkö hevosista? - en
99. Oletko aktiivinen vai passiivinen? - molempia
100. Asutko omassa talossa vai vuokralla? - vuokralla.

Mihin katosi kysymykset tuosta välistä????

DamdiaaaTorstai 01.02.2007 22:29

>> YLEISTÄ
01. Nimi? - masu
02. Ikä? - JO 21 (eikä , siis daa mä en kestä)
03. Horoskooppi? - kauris
04. Pituus? - vähän
05. Paino? - liikaa

06. Hiusten väri? - oudot, välillä tummat, välillä punaisenruskeat
07. Silmien väri? - gryn
08. Perhe? - rolle
09. Lemmikit? - ei löydy
10. Allergiat? - nikkeli
11. Harrastukset? - vähäiset
12. Opiskelupaikka / työpaikka? - ammattikorkeakoulu

>> LEMPIASIAT
13. Lempijuoma? [alkoholiton] - erilaiset mehut, rrakastan niitä
14. Lempijuoma? [alkoholi] - rekorderlig (suosittelen, parhaat siiderit <33)
15. Lempiruoka? - kaikki Rillosta <33333
16. Lempiväri? - musta, harmaa, punainen, valkoinen
17. Lempiaine kouluaikoina? - liikunta jaa ruotis lukiossa (marko var bäst)
18. Parhaat TV-ohjelmat? - simpsonit on hauska,Huippumalli haussa (paras tv-sarja ever!!!)
19. Lempivuorokaudenaika? - iltapäivä, yleensä silloin päättyy koulu :D
20. Lempivuodenaika? - kevät on suloinen

>> MUSIIKKI
21. Millaista musiikkia kuuntelet? - kaikenmoista, en voi sanoa että kuuntelen jotain tiettyä genreä.
22. Millaisesta musiikista et pidä? - kantrista.
23. Mainitse viisi hyvää artistia/bändiä. - Pharrel, My Chemical Romance, Snoop Doog (tulee suomeen hei), Spice Girls, Kapasiteettiyksikkö (mahtavia livenä)..
24. Mainitse viisi artistia/bändiä, joita et siedä. - Kubb, Chelo, Sunrise avenue (aivan järkyttävä), Ilkka (se idols-voittaja), P!nk
25. Voiko pukeutumistyylistäsi arvata musiikin, jota kuuntelet? - ei todellakaan..


>> PÄIHTEET JNE
26. Tupakoitko? - En harrasta.
27. Jos tupakoit, säännöllisesti vai satunnaisesti? - en harrasta
28. Juotko alkoholia? - todella harvoin
29. Jos juot, juotko humaltumistarkoituksessa? - yleensä aina kuvittelen että on kova meno ;D
30. Oletko ollut baarissa? - monasti. Kouvola-DJ on paras DJ näkemistäni.

>> HENKILÖISTÄ
31. Kuka miespuolinen nukkui viimeksi vieressäsi? - ville
32. Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - en tiedä, en muista
33. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Villen
34. Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin? - paulalle, kai??
35. Kenet näit viimeksi? - villen
36. Kenet tapaat seuraavaksi? - villen?==
37. Kenellä olit viimeksi yötä? - omassa kotona
38. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - elinan ja minnan, niiden on pitänyt tulla tänne, ja olisi kiva päästä kuulemaan miten menee,nähty viimeksi ala-asteella..
39. Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - ville, tosin oma syy, suutuin ihan todella turhasta
40. Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - ville (hämeenlinnaan ja parolaan,ihana matka. ostin tuliaisia vähän sotkusta :D)

>> KAUPUNGIT
41. Syntymäkaupunkisi? - Lahdessa sairaalassa olen syntynyt..
42. Missä kaupungissa asut tällä hetkellä? - Lahdessa.-
43. Missä haluaisit asua? - New Yorkissa,kattohuoneistossa, isossa sellaisessa tai samanmoisessa missä Carrie asui (kaikki tietää)
44. Missä kaikkialla olet asunut? - Iitti, Nastola, Kouvola
45. Missä et missään nimessä haluaisi asua? - Jossain pienessä paikassa..

>> KUMPI
46. Olut vai siideri? - zidukka
47. Kahvi vai tee? - tee, mutta erikoiskahvi käy
48. Linja-auto vai henkilöauto? - henkilöauto, voi kuunnella omia musia
49. Uinti vai pyöräily? - pyöräily, tosin pyörä pöllittiin kouvvolassa
50. Suklaa vai kaurakeksit? - stoklaad
51. Hedelmäkarkit vai salmiakki? - aakkoset,niissä on molemmat
52. Aamu vai ilta? - iltaa
53. Poika vai mies? - poikatyttä
54. Tyttö vai nainen? - naismies
55. Kamera vai kamerakännykkä? - kamera. saa parhaimmat kuvat
56. Makaronilaatikko vai spagetti ja jauhelihakastike? - spagaatti, jos on itse tehtyä
57. Heavymetal vai suomiräppi? - no ,kapaa
58. Metsässä vai Helsingin keskustassa? - Keskustassa ehdottomasti
59. Kesä vai talvi? - summeri ja rusketus
60. Taulu vai juliste? - JUliste

>> MITÄ MIELTÄ
61. Suurkaupungeista? - suuria paikkoja, paljon ihmisiä
62. Makaronilaatikosta? - hyvää ketsupin ja kurkun ja tomaatin kera
63. Itsemurhista? - en kannata
64. E-pillereistä? - hyvä ehkäisykeino
65. Abortista? - riippuu mikä tilanne
66. Kaukosuhteista? - toimii/ei toimi
67. Esiaviollisesta seksistä? - nohnnoh
68. Tupakoinnista? - huono
69. Kännäämisestä? - jos liikaa niin huono
70. Pahoinpitelyistä? - todella väärin
71. Joulusta? - kaikista paras, tosin menee liian nopeesti ohi
72. Uudenvuodenlupauksista? - ei kestä,
73. Juhannustaioista? - kyllä kukkia tyynyn alle
74. Lävistyksistä kasvoissa? - löytyy
75. Tästä gallupista? - ajanvietettä

moi kaikille

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 01:17

1. HAMMASHARJASI VÄRIi? ¤ punainen
2. SUKKIESI TYYPILLISIN VÄRI? ¤ mustia paitsi on yhdet mustakeltaisetja valkoisenharmaat.
3. MONTAKO KUPPIA TÄLLÄ HETKELLÄ PÖYDÄLLÄ SINUN SYYSTÄSI? ¤ yksi,mutta aika usein satun jättämään montakin kuppia ja lasia eri tasoille, kiva niitä sitten keräillä :D
4. MILTÄ KÄTESI TUOKSUVAT TÄLLÄ HETKELLÄ? ¤ hyville :D
5. MITÄ DÖDÖÄ/HAJUSTETTA LAITOIT TÄNÄÄN? ¤ jotain nivean , tekee kainalot kuulemma hyvän näköiseksi (??)
6. RAKKAIN PEHMOLELUSI? ¤ inttinalle. muista en pidäkään
7. MONTAKO TYYNYÄ ON SÄNGYSSÄSI? ¤ viisi <33
8. ENTÄ MINKÄ VÄRISET LAKANAT? ¤ valkoiset
9. OVATKO IKKUNASI KAIHTIMET AVOINNA/SULJETTUNA? ¤ kiinni, koska tänään oli tylsä sää
10. TIETOKONEPÖYTÄSI VÄRI? ¤ valkoinen
11. ONKO HUONEESSASI VALOT PÄÄLLÄ? ¤ kyllä eteisessä
12. MITÄ ÄITISI SANOI SINULLE VIIMEKSI? ¤ enmuista,siitä pitkä aika
13. VÄSYTTÄÄKÖ? ¤ kyllä ja ei, en osaa sanoa mikä tää olotila on??
14. MAISTUISIKO KUPILLINEN MAITOKAAKAOTA? ¤ join tänään parolan kaakaota,mutta se ei ollut hyvää. Tekisi mieli tazza-kaakaota, siinä on parhain vaahto päällä..
15. MITÄ RUOKAA MIELESI TEKEE TÄLLÄ HETKELLÄ ENITEN? ¤ jotain kanasta tehtyä tai lohikastia <3
16. OLIKO KYSEINEN MIELIHALUSI KOTIRUOKAA VAIKO ROSKARUOKAA? ¤ enemmin kotiruokaa..
17. PEILAATKO ITSEÄSI WC:ssä KÄYDESSÄSI? ¤ aina, mutta tulen siitä masentuneeksi
18. MILLAINEN MIELIALA TÄLLÄ HETKELLÄ? ¤ hyvä, villen kanssa oli hauskinta..
19. MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON? ¤ vihreät
20. MINKÄ VÄRISET NIIDEN TODELLISUUDESSA HALUAISIT OLEVAN? ¤ siniset tai vaalean semmoiset haalean jännän vihreät.. niinkuin Kim Catrallilla oli Säpinää Chinatownissa-elokuvassa ;D

MINÄ & MUUT:

21. SUERUSTELETKO? ¤ todellakin..
22. KUINKA KAUAN OLET OLLUT VARATTU/SINKKU? ¤ apua, tähän on vaikea vastata, ehkäpä puolitoistavuotta, mutta sanoisin että reilut puolitoistavuotta <33
23. JOS SINULLE ANNETTAISIIN 50 euroa, MIHIN VEISIT MIELITIETTYSI SYÖMÄÄN? ¤ mäkkiin, no ei nyt vaan, jonnekin hauskaan paikkaan :Dääh, en mä osaa sanoa, no sinne mäkkiin sitten ;D
24. PIIRRE, JOKA TÄYTYY EHDOTTOMASTI LÖYTYÄ VASTAKKAISESTA SUKUPUOLESTA? ¤ hauskuus
25. JOS VEISIT RAKKAALLESI KUKKIA, MITÄ KUKKIA NE OLISIVAT? ¤ öö, ville ei välttis välitä kukista, no tulppaaneja sitten, ne on nättejä..
26. KUVAILE RAKASTASI / IHASTUTTASI YHDELLÄ SANALLA. ¤ ihaninrakkainsuloisinhauskin
27. VAHVIN LUONTEENPIIRTEESI? ¤ liika itsepäisyys, eikun huumorintaju
28. PARAS ULKONÄÖLLINEN PIIRTEESI? ¤ lyhyys <33
29. PARAS ULKONÄÖLLINEN PIIRRE RAKASTETUSSASI/IHASTUKSESSASI? ¤ silmät ja huulet <33 ja pituus ja kädet ja masu <33
30. JOS SAISIT SANOA RAKKAALLESI/IHASTUKSELLESI VAIN YHDEN SANAN, MIKÄ SE OLISI? ¤ rakastanrakastan (inside-juttu ;D )

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

31. LEMPI AUTOMERKKISI? ¤ porshe, eikun hummeri mustana
32. LEMPIVÄRISI? ¤ musta,harmaa ja valkoinen
33. LEMPI AUTONVÄRI? ¤ hopeanharmaaja musta
34. KAUNEIN PUU? ¤ vaahtera
35. KAUNEIN LEHTI? ¤ Harper`s Bazaar
36. KAUNEIN VUODENAIKA? ¤ kevät, jaoikeastaan syksykin ja no, kesä myös
37. ROMANTTISIN VUODENAIKA? ¤ kevät <33 en malta odottaa sitä
38. MITEN PÄIN VESSAPAPERIRULLA KUULUU TELINEESEEN? ¤ niin , että paperia voi vetää siitä yläpäästä,ääh, en osaa selittää...
39. MISSÄ ASENNOSSA YLEENSÄ NUKUT? ¤ kyljellään, mieluiten niin että ville pitää kiinni..
40. STRESSAAKO? ¤ no todellakin, aivan kaikki, valitettavasti
41. MINKÄ LEMMIKIN HALUAISIT KOLMANNEKSI MIELUITEN? ¤ öö, kultakala
42. MITÄ SUOSITTUA LEMMIKKIELÄINTÄ ET MISSÄÄN NIMESSÄ HALUAISI? ¤ kissaa!!!!
43. OLETKO LIHANSYÖJÄ VAI KASVISSYÖJÄ? ¤ kummatkin menee hyvin alas..
44. OLETKO? ¤ kyllä olen olemassa
45. OLETKO NYT AIVAN VARMA? ¤ kyyllä
46. OLETKO LUOTETTAVA? ¤ aina
47. MITÄ MIELESSÄ? ¤ ville ja halaus
48. OLIKO JUURI AJATTELEMASI ASIA JOKIN, JOKA HUOLESTUTTAA SINUA? ¤ ei ollut, mietin villeä
49. MIKÄ TEKISI SINUT NYT ILOISEKSI? ¤ että ville tulisi takaisin..
50. PIDÄTKÖ SHOPPAILUSTA? ¤ mitä, että pidänkö, rakastan sitä..
51. MILLAISET VAATTEET OVAT MIELESTÄSI TYYLIKKÄITÄ TYTÖILLÄ? ¤ ei liian homssuiset, eli ei mitään instyle -vaatteita
52. ENTÄS MILLAISET POJILLA? ¤ ei liian erikoiset, mutta tyylikkäät
53. PALJONKO RAHAA VARAAT MUKAAN, JOS SHOPPAILET? ¤ en varaa, ostan ilman mitään budjettia..
54. TUNTUUKO YLEENSÄ, ETTÄ VALINNANVARAA ON LIIAN VÄHÄN? ¤ kyllä, voisi olla enemmän minun mielestä kivoja vaatteita.. Huom.!!! pradan kevään mallistossa oli turbaaneja ja korkeavyötäröisiä shortseja,kaikki ihanan värisiä :D
55. MIELUISIN JULKINEN KULKUNEUVO? ¤ juna, menee niin sulavasti..
56. LUOTATKO SIIHEN MITÄ LÄÄKÄRIT SANOVAT? ¤ en,on ihmeitä
57. OVATKO VANHEMMAT MIELESTÄSI LIIAN TIUKKOJA? ¤ ei, ei ole
58. MILTÄ NYT TUNTUU? ¤ det skänns jätte bra
59. VÄSYTTÄÄKÖ JO? ¤ kyllä ja ei edelleen
60. KARVANOPAT VAI WUNDERBAUM? ¤ mitähhhh,,,, molemmat ja tiestö

TEKISIKÖ MIELESI..

61. TEKISIKÖ MIELESI HYPPIÄ PITKIN SEINIÄ? ¤ kyllä, kävin sotkussaaaaaaaaa
62. TEKISIKÖ MIELESI AJELLA AUTOLLA? ¤ oikeastaan kyllä, siitä on pitkä aika kun viimeksi pääsi
63. TEKISIKÖ MIELESI KÄYDÄ KAUPASSA? ¤ kyllä, vaate
64. TEKISIKÖ MIELESI TEHDÄ KÄRRYNPYÖRÄ? ¤ ei jaksa, maha ottaa vastaan
65. TEKISIKÖ MIELESI KEBABBIA? ¤ ei TOD...
66. TEKISIKÖ MIELESI PIZZAA? ¤ e ijaksa
67. TEKISIKÖ MIELESI RAPSUTTAA MAHAA? ¤ ei kyllä
68. TEKISIKÖ MIELESI JONKUN LUOKSE? ¤ villen luokse
69. TEKISIKÖ MIELESI MENNÄ JONKUN KANSSA PEITON ALLE? ¤ no villen
70. TEKISIKÖ MIELESI PAINAUTUA JOTAKUTA VASTEN? ¤ villeä vasten <3333
71. TEKISIKÖ MIELESI RAIKKAASEEN ULKOILMAAN? ¤ kyyllä , todella pakkaseen raikkaaseen ulkoilmaan
72. TEKISIKÖ MIELESI HAUKKUA JOKU PYSTYYN? ¤ ei, nyt ei ole sellanen fiilis
73. TEKISIKÖ MIELESI SAIRASTUA? ¤ kyllä flunssaan niin voisi skipata koulun ja ville voisi hoitaa mua:D
74. TEKISIKÖ MIELESI MENNÄ PIENELLE KERÄLLE? ¤ kyllä ja sitten ville sanoo "nyytti"
75. TEKISIKÖ MIELESI SAUNAAN? ¤ todellakin..
76. TEKISIKÖ MIELESI TULLA KAAPATUKSI? ¤ ei ,se olisi pelottavaa
77. TEKISIKÖ MIELESI UIDA JÄISESSÄ MERESSÄ? ¤ ei kyllä tekisi mieli
78. TEKISIKÖ MIELESI OLLA KALA? ¤ ei, en tykkää vedestä
79. TEKISIKÖ MIELESI PELATA RYNTTÄMYLLYÄ? ¤ mitä?en ummarra
80. TEKISIKÖ MIELESI ETTEI TEKISI MITÄÄN MIELI? ¤ tekee mieli montaakin juttua, kyllä :D

kuunnelkaa arctiC monkeysiä ::D:D:D:D::D:::::::

[Ei aihetta]Lauantai 20.01.2007 00:06

HUomen häihin, sinne laitanpas päälle vihreän mekon, alle polven oleva helma ja musta paksu nauha solmitaan vyötärölle <333 niin paras asu :D :D:D: D

[Ei aihetta]Lauantai 20.01.2007 00:04

Niin ja ostin tänää oranssin punaiset pillifarkut :D

Ehehe EheheLauantai 20.01.2007 00:04

Ahahaaa,,, ville sano että näytän naurettavalta sukkahousut ja shortsit (melkein polveen asti ulottuvat lahkeet) jalassa,, vitu mä pidän mitä mä haluun !!!!!!!! ;D

seelväMaanantai 15.01.2007 00:07

okei, no niin, synttärit on ohi, ei mitään juhlia oikeastaan. Ville antoi mulle tulppaaneja (nyt niitä saa <3), ja 2kakkupalaa (niiden päällä oli kynttilät 21) ja kasipallon <333 plus merijalkaväenmiehen <3333kun olin kinunnut. on se ihanaaaaaa <333 i love him sou much <333 ville <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.01.2007 14:33

tänään myrskyssä päällä:

trikoot
musta-harmaa-raidallinen neulemekko, jossaon pitkät hihat
tumman ruskeat nahkasaappaat (talvimallia :D)
musta lyhyt nahkatakki
harmaa tupsupipo (:
valkoinen ison iso kaulahuivi
ja reppu täynnä koulujuttuja

p.s. ei muuten ollut kylmä :D

moimuahTorstai 04.01.2007 00:14

tänään olipas väsyttävä päivä. huonosti nukutun yön jälkeen kotikotona palasin takaisin kaupunkiin, mun ja villen "kaupunkiasunnolle". kyllä. kamat laitoin paikoilleen ja niitä olikin kertynyt paljon enemmän kuin mitä otin mukaan lähtiessäni lomalle. NO mutta, peilistä kurkisti hirvitys; tummat silmänaluset ja jotenkin utuinen katse silmissäni. Ajattelin kokeilla ikivanhaa kikkaa tummien silmänalusten poistamiseksi eli laitoin lusikat pakastimeen ja otin ne sieltä pois kun ne oli ehtinyt viilentyä ja laitoin silmille. Hitto kun sattu silmiä kun ne lusikat oli niin jäätävät mun silmäluomia vasten. Yritin siinä sitten sinnitellä että saisin kauheat siniset aluset pois. En sitten tiedä auttoiko, mutta lähdin silti matkaan. Pysähdyin Sinuhe-delissä syömässä kun oli niin nälkä että haittasi jo kommukointia ja liikkumista. Siitä jatkoin kampaajalle;ajattelin kokeillaonneani jos saisin sieltä ajan ennen tulevia häitä. No siellä oli sellanen jätkä, joka kysyi "pääsetkö tänään tulemaan?". mitä mäsiihen pokkuroimaan vaan sanoin että "joo, kyllä pääsen" ja eikun kaupungille pööpöilemään ja kolmelta takasin kampaamoon. olipas se erikoinen paikka. Oli tarjoilua ja hiustenpesua varten oli semmonen erillinen huone, jossa oli vähäinen eli hämärä valaistus ja jotain rentouttavaa musiikkia sieltä kaiuttimista kuului. Siinä aikani kärvisteltyä väri päässä ja kahden tunnin jälkeen jo seisoi uusi ihminen siinä lattialla- Kyläpäs oli virkistävää ja ehkä hiukan piristävää saada uusi frisyyri. kiitos siitä. Mutta väsy vaivasi silti ja oli jo aika suuunnata takaisin kotiin.

kiitos tästä päivästä ^__^