IRC-Galleria

Eilen puoli 6 aikoihin Bella (meijän samojedivanhus) lähti käymään pihalla pikaisesti, ennen kuin kova räiske alkaisi. Ihmeteltiin kotona kuuden jälkeen miten ei kuulu haukuntaa sisälle. Huudeltiin pihalla ja takapolulla, mut ei jälkeäkään koirasta pimeässä näkynyt. Hätä alkoi iskeä päälle koko porukalla ja etsittiin lähelle puolta yötä. Huudeltiin ja käveltiin taskulamppu kourassa, mitään ei löytynyt.

Kamalat mielikuvat siitä mitä ois voinu käydä puski väkisinkin pintaan ja pää oli täynnä kysymyksiä: Miksei Bella tuu kotiin kun se pelkää raketteja? Onko se saanut niistä osuman tai kohtauksen paukkeesta? Jos se on jääny auton alle? Entä jos joku on napannu sen...?

Yö meni pyöriessä ja itkiessä. Koko ajan odotti milloin kuuluu haukunta ovelta, mitä ei kuitenkaan tapahtunut.

Aamulla heti kun alkoi olla valoisaa, etsinnät jatkui. Ajettiin autolla ympäri Lehmoa, käveltiin metsälenkit, harjut ja kaikki paikat missä vähänkin ollaan sen kans liikuttu. Apuna oli serkut ja ilmoituksia tehtiin jokapaikkaan. Olo oli turta ja toivo menny. Kukaan ei uskonu enää että meijän nallekarhua löytyy.

Kello oli kahden tienoilla ja miun puhelin soi. Mieshenkilö soitti ja sanoi, että tänään oli ojasta löytynyt valkoinen (ei sillä hetkellä kuitenkaan) pitkäkarvainen koira. Mies oli soittanut Karsikon lemmikkihoitolaan, josta oli annettu minun numero. Sydän hakkasi niin että kipeää teki ja jalat tärisi kun lähdimme ajamaan kohti Jokirantaa, josta mies soitti. Itkin koko matkan, enkä voinut uskoa tilannetta todeksi.

Perillä, keskellä metsää, menimme taloon, jonka kylpyhuoneen lattialla makasi meidän Bella. Jälleen näkeminen oli itkua, itkua onnesta tällä kertaa. Mies sanoi että he olivat ensimmäisen kerran kuulleet uikutusta eilen illalla yhdentoista aikaan pihalta, mutta mitään ei ollut näkynyt. Seuraavan kerran uikutusta oli kuulunut tänä aamuna ja he olivat menneet katsomaan mistä se tuli. Pian he olivat löytäneet koiran ojasta, pää vain näkyi. Oja oli täynnä vettä ja koira oli takaapäin kiinni jään alla, eikä päässyt pois. Jalatkaan eivät olleet yltäneet pohjaan. Oli ihme, että Bellassa vielä henki pihisi ja jalat kantoi. Se oli saanut taistella hengestään kaksitoista tuntia ja oli helvetinmoinen tuuri että se löytyi! Sitkeä kolmetoista vuotiaaksi.

Onnellisempi ja huojentuneempi ei voisi olla. Bella on nyt turvallisesti kotona. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nallekarhu on nyt todella uupunut, mutta toivotaan että se tuosta tokenee kaikin puolin. Kiitollisia ollaan että saimme perheen jäsenen takaisin ja mahdollisuuden viettää sen viimeiset vuodet yhdessä loppuun saakka.

Bella <3 meijän selviytyjä...