IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 19.09.2008 00:45

äidinkieli on pyllystäääää!!!

Uskotko?Torstai 18.09.2008 18:17

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.09.2008 22:04

Tekipä terää käyä rullaluistelemas tuol raikkaas sääs, luistelin jopa yllättävän paljon. :) nyt vois tehä ruokaa sit lukee kokeisii, kahtoo salkkarit ja jos vaikka sitte eksys kylälle. :> Ikävä kultia ku se on iltavuoros. :(<3 mut onneks ei oo huomen ja perjantaina. :)

Jospa olis viikonlopunki selvinpäin. :) tuli nimittäi ehkä hiukan oltua humalassa viime viikonloppuna. :DD mut pitihän niitä synttäreitä juhlia. ;D

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 00:26

Kuusi elämän faktaa!

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne.

Sinä joka luit tämän, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06.

Massu täyyys. :)Perjantai 12.09.2008 00:59

Tänää on kyllä tullu syötyä ihan liikaa. :D mut kakku oli ihan erinomaisen hyvää, kiitos Marko. :)<3 ja Eve :) ja Henekkalle vaikka olikin vaa naureskellu ku Make ja Eve oli tehny sitä. :DD

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 20:23

On se Make vaa ihana, se oli tehny mulle makaroonilaatikkoa sillä välin ku olin ajotunnil. :)<3

Mutmut, ehkäpä otamme perjantaina muutaman bratz-limppa hörpyn ja ehkäpä jottain muutakin. :DD

11.9.1990 (17,99)Maanantai 08.09.2008 22:07

Mihinkä nämä vuodet oikeen menee????

[Ei aihetta]Maanantai 08.09.2008 17:28

äidinkieli on perseestä!!

[Ei aihetta]Lauantai 30.08.2008 19:47

1. Oletko yksin? Enpäs ole.
2. Haluisitko olla jonkun kanssa? jep.
3. Kenen? Maketsonin. :)
4. Soiko sinulla musiikki? noup.
5. Mikä kappale? -
6. Oletko lukenut tyttösäännöt? en oo varma.
7. Mitä pitää tehdä jos tyttö sanoo miau? pussata. :D
8. Osaatko puhua ruotsia? kyl joitaki sanoja. :D
9. Onko ruotsalaiset hot? no eipä ne kai oo.
10. Milloin olit viimeksi hautajaisissa? talvella.
11. Entä kastejuhlissa? hmm, siit on aikaa, tais olla irskun kastajaiset viimeks.
12. Entä häissä? viime vuonna.
13. Mitä teet nyt? tätä.
14. Miksi? tylysee.
15. Monesko päivä tänään on? 30.8
16. Laatistiko paremmat kysymykset itse? no enpä ny tiiä. :D
17. Onko talvi ihanaa aikaa? joskus, joskus ei.
18. Entä kesä? paras, jos on kunno kelejä.
19. Oletko ihastunut? juuh. :)
20. Ai keneen? makkeen. :D
21. Mikä olet horoskoopiltasi? neitsyt.
22. Mikä toinen merkki sopii oman merkkisi kanssa yhteen? ei voi tietää.
23. Tunnetko ketään sen merkkistä? -
24. Onko sinulla msn osoitetta? kyyl.
25. Milloin on keskusteltu pisin keskustelusi? hmmm....
26. Kenen kanssa? ei voi muistaa.
27. Kuka laittoi sinulle viimeks viestiä? ööh, tasi olla eve.
28. Kenelle soitit viimeksi? seki tais olla eve.
29. Mikä on viimeisin katsottu elokuva? alvin ja pikkuoravat. :DD
30. Milloin itkit viimeksi? en muista ees.
31. Miksi? --
32. Seuraatko jalkapalloa? nääh.
33. Entä jääkiekkoa? sillotällö.
34. Kertoisitko tässä välissä nimesi? Ninnu
35. Ja ikäsi? koht 18
36. Sukupuolesi? akka
37. Pituutesi? jtn 168
38. Hiustesi värin? vaaleet ja ruskeet
39. Mikä eläin olisit jos saisit valita? kukko. :D
40. Miksi? koska olen piian kukko ja piia on mun kana. :)<3
41. Ovatko vanhempasi eronneet? juuh.
42. Onko sinulla lemmikkiä? noup.
43. Oletko koskaan piirtänyt käteesi? joskus.
44. Mitä esinettä katsoit viimeksi? töllö.
45. Kenen kanssa puhuit viimeksi messengerissä? hönten.
46. Kaduttaako sinua jokin asia? näääh.
47. Oletko koskaan halunnut mennä ajassa eteenpäin? joskus.
48. Entä taaksepäin? joskus.
49. Onko jotain biisiä jota vihaat? jotkut.
50. Jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi? --
51. Haluaisitko tämän testin loppuvan? jooh.
52. Paistaako nyt aurinko? arvaappa!?
53. Mikä kappale nyt soi? nothing.
54. Aiotko vaihtaa sen kohta? --
55. Onko sinulla oma digikamera? khyyl
56. Entä kännykkä? khyyl.
57. Mikä on taustakuvanasi kännykässäsi? kotka.
58. Entä koneen taustakuva? missu. :D
59. Kutiatko helposti? liianki. :D
60. Häpeätkö vanhempiasi? joskus isukkia. :DD
61. Oletko tutustuttanut kavereitasi vanhempiisi? juuh.
62. Missä maassa asut? Suomi
63. Missä siellä? täällähän minä. :D
64. Missä haluaisit asua? isommassa kämpässä. :D
65. Mitä jos kysymyksiä on sataan asti? iyviy. :D
66. Suosikkipuheenaiheesi? joku.
67. Oletko koskaan käynyt kirkossa? jooh.
68. Milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä? ööh...
69. Miksi tämän kysymyksen numero osuu silmään usein?--
70. Oletko koskaan ollut mustasukkainen? jooh.
71. Miten purat kiukkusi? oon hiljaa ja mökötän. :D
72. Entä surun? --
73. Mitä mietit nyt? ettäpitäs lähteä evelle ja saaha tää testi loppuu. :D
74. Jos saisit valita yhden toiveen joka toteutuisi, mikä se olisi? lottovoitto. :D
75. Oletko suorapuheinen? joskus
76. Tilaatko mitään lehtiä? en
77. Millainen keskustelukuvake sinulla on messengerissä? oma kuva taitaapi olla.
78. Millainen oli viimeisin unesi? eeen muista.
79. Onko sinulla mopokortti? noup
80. Omistatko skootteria? noup.
81. Tai mopoa? noup.
82. Entä kevaria? noup.
83. Jännitätkö ikinä mitään tapaamisia?kyyl
84. Onko kukaan koskaan tehnyt/jättänyt tekemättä puolestasi/takiasi jotain? on
85. Rakastavatko ihmiset sinua? toivottavasti.
86. Rakastatko itse muita? kyyyl.
87. Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä että kadut sitä monia kuukausia? en mä kaiketi mitää semmosta mitä oisin monta kuukautta katunu.
88. Millä tuulella olet nyt? ihan ok. :D
89. Oletko syönyt tänään? juuh.
90. Omistatko paljon leffoja? jotaki.
91. Keräiletkö jotain? Mitä? en
92. Haluaisitko nyt johonkin? joo
93. Mihin? sinnesuntänne. :D
94. Mitä haluaisit nyt tehdä? syyä.
95. Mitä ostit viimeksi? eilen ruokaa ja jottain muutaki.
96. Missä kävit viimeksi? ulkonapihalla.
97. Oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää? kyllähän näinkin on käynyt. :D
98. Oletko katkera ihminen? joskus.
99. Onko sinulla jotain vitsiä jonka muistat aina? jotaki. :D
100. Haluatko kertoa jonkun salaisuuden nyt? enpas taidakkaa kertoa. :D

[Ei aihetta]Perjantai 29.08.2008 22:55

Jos saat yli 100, olet liikaa kokenut.

1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut tytön kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [] jäänyt melkein junan alle
7. [] jäänyt melkein mopon alle
8. [] jäänyt melkein auton alle
9. [6] ollut ihastunut
10. [7] vihannut jotakuta
11. [8] ollut mustasukkainen
12. [] ollut kreikassa/kreetalla
13. [] ollut ruotsissa
14. [] ollut venäjällä
15. [] ollut espanjassa
16. [9] ollut metsässä
17. [10] uinut järvessä
18. [] uinut meressä
19. [11] ollut saunassa
20. [12] ollut höyrysaunassa
21. [13] ollut porealtaassa
22. [14] uima-altaassa
23. [] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [] poika jolla on sisko
25. [] poika jolla on veli
26. [] poika jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [] poika jolla on poneja
28. [] poika jolla on kissa
29. [] poika jolla on koira
30. [] poika joka tykkää eläimistä
31. [] poika joka tykkää autoista
32. [] poika joka tykkää shopata
33. [15] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [] käynyt Ankkarockissa
35. [16] lakannut varpaankynnet
36. [] kaatunut mopolla
37. [] omistanut kauluspaitaa
38. [17] ollut vesirokossa
39. [18] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [19] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [] lyönyt jotakuta turpaan
43. [20] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [21] pelannut jalkapalloa
45. [] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [22] antanut tyttöjen meikata itseni
47. [23] uinut alasti
48. [] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [24] polttanut selkäni auringossa
53. [] hypännyt talon katolta
54. [] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
55. [25] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [26] kaivertanut puuhun tekstin
58. [] tehnyt juhannustaikoja
59. [27] leiponut omenapiirakan
60. [] syönyt simpukoita
61. [] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [28] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [29] ratsastanut hevosella
64. [30] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [31 polttanut sormiani tulitikkuun
66. [32] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [33] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [34] halannut äitiä
70. [35] ostanut jotain kirpputorilta
71. [36] juonut kahvia
72. [] laittanut neon valoa silmiini
73. [] ollut laivalla
74. [37] laulanut karaokea
75. [38] käynyt Särkänniemessä
76. [] ollut yksin lentokoneessa
77. [39] potkaissut seinään
78. [] vittuillut kirjaston tädille
79. [40] laulanut suihkussa
80. [] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [] opiskellut saksaa
82. [] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [41] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [] kontannut keskellä tietä
85. [] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [] neulonut villapaidan
87. [42] antanut jollekulle joululahjan
88. [43] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [44] pelannut Monopolia
90. [] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [45] tiskannut
92. [46] itkenyt itseään uneen
93. [] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [] Soittanut hätänumeroon
95. [47] Nukkunut pommiin
96. [] Syönyt muurahaisen
97. [48] värjännyt hiukset
98. [49] ollut blondi
99. [50] tehnyt läksyt kunnolla
100. [51]saanut 4:n
101. [52] Viskonut omenoita
102. [] Ollut putkassa
103. [] Nukkunut roskiksessa
104. [] rikkonut lakia
105. [] paiskonut tavaroita
106. [53]kuunnellut HIM:iä
107. [54] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108. [55] lintsannut
109. [] Juonut kusta
110. [56] nukkunut tunnilla
111. [] Käyttänyt huumeita
112. [] ollut lentokoneessa
113. [57] Muuttanut
114. [58] Tilannut tuotteita netistä
115. [59] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [] ollut haastattelussa
118. [] Saanut turpiinsa
119. [] soittanut kitaraa
120. [] Varastanut posteja laatikosta
121. [60] lyönyt vetoa
122. [] poseerannut alasti
123. [] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [61] yöpynyt hotellissa
125. [] oksentanut matolle
126. [62] Lukenut seiskaa
127. [63] Pelannut Harry Potteria
128. [] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [64] juossut pakoon ampiasta
130. [65] pyytänyt anteeksi
131. [] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [66] soittanut pilapuheluja
133. [] Vihannut räppäreitä
134. [67] soittanut väärään numeroon
135. [68] nukkunut sohvalla
136. [] nukkunut puun alla
137. [] ollut sairaalassa
138. [69] valvonut koko yön
139. [] juossut alasti ulkona
140. [70] käynyt avannossa
141. [] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [] Pudonnut hevosen selästä
144. [71] saanut 10:n kokeesta
145. [72] leikannut hiuksiani
146. [73] kiroillut ruokapöydässä
147. [74] polttanut levyjä
148. [75] harrastanut liikuntaa
149. [76] karannut kotoa
150. [77] Näytellyt
151. [78] Nukkunut päivällä
152. [79] Käynyt ulkohuusissa
153. [] Ostanut tupakkaa
154. [] Polttanut talon/pientalon
155. [80] Grillannut
156. [] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [81] Ollut Linnanmäellä
158. [82] Uskonut horoskooppeihin
159. [83] tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [] käyttänyt vanhempien korttia
161. [84] Ajanut autoa
162. [] Syönyt matoja
163. [] Raiskannut
164. [] Hyppinyt katolla
165. [85] Eksynyt ostoksilla
166. [] matkustanut junalla
167. [86] nukkunut bussissa

ohhoooh. :D