IRC-Galleria

"Isä, se sattuu.."Torstai 09.07.2009 01:16

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 09:12

Hyvää juhannusta kaikille !! Tää palailee kotiin, jostakin aikaan.

[Ei aihetta]Tiistai 16.06.2009 11:27

hyi helevetti, hyi saaatana. operaatio varpaankynsi alkakoot siis kohta. hyi vittu.

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 11:51

Aamukahvia!! <3
Jenni tulee tänään!! <3

:'(Perjantai 12.06.2009 11:50

Poika: Äiti et kai sä kuole?
Äiti: Eeen. En mä vois jättää teitä!
Poika: Hyvä. Mä lakastan sua!
Äiti: Mäki sua. *kyynel*
Poika: Äiti miks sä itket?
Äiti: En mä itke. Mee nyt nukkuu!
Poika menee nukkumaan.

Isä: Mitä lääkäri sanoi?
Äiti: Kuolen viikon päästä.
Äiti kuoli viikon päästä niinkuin lääkäri oli sanonut. Isä vei pojan matkalle, jotta voisi siellä kertoa kamalasta tapahtumasta.

Isä: Äitisi on kuollut.
Poika: Eikä ole! Se lupas!!
Isä: Ei voi luvata kuoleeko vai ei.
Poika: Äiti on elos ja viel sä sen näät!

Kun isä ja poika tulivat lomalta ja saivat lomakuvansa jokaisessa kuvassa oli myös heidän äitinsä. Isä oli ymmällään, mutta poika ei ihmetellyt tapahtunutta ollenkaan.
Jos välität jostain ihmisestä niin paljon, että jäisit kuolemankin jälkeen hänen luokseen, kopioi tämä.

<3Torstai 11.06.2009 02:48

Rakkaudesta :
- Rakkaus ei katso ikää ( NIIN !!! )
- Jos rakkaus on aitoa se kestää ylämäet ja alamäet
- Rakkautta on vaikea salata , jos oikeasti rakastaa ( true true )
- Ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat
- Rakkaus ensi silmäyksellä on mahdollista

Lisää tämä päiväkirjaasi tai sinulla tulee olemaan todella huono-onni rakkaudessa

[Ei aihetta]Perjantai 29.05.2009 01:09

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää.

[Ei aihetta]Torstai 28.05.2009 12:43

> ajattele jotai ihanaa ihmistä jota et saa mielestäsi pois.
> ajattele jos hän tulisi luoksesi nyt, miltä se tuntuisi?
> eikös se olisikin ihanaa?
> mutta kuvittele, että jos häntä ei olisi, tai jos hän lähtisi pois kokonaan tästä maailmasta.
> miltä se tuntuisi?
> et varmaan halua tuntea sitä tunnetta, joten kopioi tämä päiväkirjaasi 1min sisällä niin sinulle
kaikista rakkain ihminen ei tule KOSKAAN häipymään elämästäsi, mutta jos et kopioi tätä, se kaikista rakkain, ihanin ja tärkein ihminen unohtaa sinut ja et tule tapaamaan häntä enää koskaan


[Ei aihetta]Sunnuntai 24.05.2009 23:00

Oi hitsi kun oli ihan törkeen mukava reissu botskilla! Kiitos Helmiselle vielä kerran nyt siitä että vaivautui fiksailee! :D