Olen Jack, 16 vuotias. Minulla on mustat lyhyet hiukset ja käytän yleensä mustaa. Olen melko laiha, en juuri syö. Asustelen isovanhempien kanssa, sillä äitini ja isäni kuoli autokolarissa. Sisaruksia ei ole. Lemmikkejä ei ole sillä minulla on vieläkin ikävä entistä koiraani. Minulla on tyttöystävä Amalia eli Ama. Hänen lisäkseen tärkeintä elämässäni on kaksi muuta hyvää ystävääni Max ja John. Kaikki pukeudumme mustaan, Maxilla ja Johnilla on mustat lyhyet hiukset niin kuin minullakin. Amalla on pitkät mustat hiukset. Vietämme päivät yleensä neljistään. Joinain harvoina päivinä Maxilla tai Johnilla on tyttöystävät mukana.
Nyt kävelen kylällä ja olen menossa puistoon missä meidän on määrä tavata Aman, Johnin ja Maxin kanssa. Istun puistossa penkille ja odotan muita. Katseeni on maassa. Välillä katson ympärilleni näkyykö ystäviäni. Vihdoin näen Maxin ja Aman. Huomaan heissä jotain erilaista. Katson tarkemmin ja huomaan että he kävelevät ihan kiinni toisissaan ja pitävät kädestä kiinni. Kun he huomaavat minut he irrottavat kädet ja astuvat vähän eroon toisistaan. Jotenkin arvasin tämän, mutta en kuitenkaan reagoi mitenkään. ”Hei Jack” Ama heiluttelee kauempaa ja juoksee luokseni. ”Hei.” sanon ja suutelen Amaa. Max istuu viereeni ja Ama syliini. Max ja Ama vaihtelevat katseita, mutta en reagoi mitenkään, haluan että he itse kertovat. Lopulta Johnkin tallustelee paikalle. ”Noniin mennäänkö nyt vaikka näköala paikalle?” mutisin. Kaikki suostuvat ja lähdemme nelistään kävelemään torniin päin. Kaikki olivat harvinaisen hiljaisia. Olemme pian näköala tornin luona. ”Max ja Ama menkää te vaikka eka minulla on Johnille asiaa.” sanon hiljaa. Kummatkin menevät ylös. ”Heillä on jotain? Puhu nyt totta.” sanon vakavissani. ”Juu niin on.. en voi olla valehtelematta sinulle.” John sanoo hiljaa ja siirtää katseen maahan. ”Sano heille että lähdin.” mutisin surullisesti, mutta raivoissani. Lähdin enkä odottanut Johnin vastausta.
Kävelin koululle ja menin penkille istumaan. ”Tämä satuttaa vain enemmän.. ois Ama kyl voinu kertoo..” mutisin itsekseni kaikkea.
Johnin näkökulma:
Katsoin Jackin perään ja kiipesin ylös. ”Jack lähti” sanoin hiljaa. ”Miks?” Ama kysyi ihmeissään.
”Koska hän tietää teistä.” korotin ääntäni.
”Mut miten??”
”No kai hän on nähnyt teidät tai jotain.” mutisin.
”Jackhan voi tehdä itselleen mitä vaan. Eikö hän ole ennenkin yrittänyt itsemurhaa?” Ama hätääntyy.
”On. Enkä kyllä yhtään ihmettele jos tekee sen nyt.”
”Miten voit puhua noin. Hän on ystäväsi.” Ama huutaa.
”MITEN ITSE VOIT PETTÄÄ HÄNTÄ. HÄN OLI POIKAYSTÄVÄSI!” raivostun.
Ama menee hiljaiseksi.
”Meidän olisi pitänyt kertoa hänelle niin kuin sanoin” Max liittyy keskusteluun.
”Kumman puolella oikein olet?” Ama kiihtyy.
”Jackin.” Max vastaa tomerasti. ”Minne suuntaan Jack lähti?” Max jatkaa.
”Suoraan koululle päin.” vastaan.
Max kipuaa alas ja lähtee juoksemaan koululle.
Jackin näkökulma:
Nousen penkiltä ja kävelen hitaasti metsän suuntaan. Kuulen askelia takaani mutta en käänny. Tunnen käden olkapäälläni.
”En tarkoittanut” kuulen äänestä Maxin.
”Mutta teit niin silti.” sanon hiljaa.
”Voitko antaa anteeksi?” äänestä kuulen että Max itkee.
Olen hetken hiljaa. ”En.” sanon tomerasti.
”Minä luulin sinua ystäväkseni, mutta ainoa ystäväni on John joka kertoi teistä. Tai no minä kysyin mutta hän vastasi REHELLISESTI. Miten pystyt tekemään näin ystävälle. Ihmettelen suuresti. Sillä minä en pystyisi. Ja nyt vielä kysyt voinko antaa anteeksi. Tuo on anteeksi antamaton teko.” raivostun ja juoksen metsän ohitse lähimmälle sillalle.
Maxin näkökulma:
Ama juoksee taakseni.
”Mikä on hätänä?” Ama kysyy kun huomaa minun itkevän.
”Jack ei anna anteeksi. Ja hän on nyt sillalla.” henkäisin.
Ama lähtee juoksemaan sillalle.
Jackin näkökulma:
Huomaan Aman.
”ET TEE SITÄ!” hän huutaa.
”Sano yksikin syy miksi en tekisi” ärähdän.
”Älä tee sitä minun vuokseni.” Ama itkee.
”Sinun vuoksesi minä sen juuri teen.” murahdan. ”Minä en pystyisi siihen.” sanoin hiljaa.
”Jaa mihin?” Ama ihmettelee.
”Pettämään tyttöystävää” murahdan ja nousen kaiteelle. Allani menee koski joka on aika pitkä. Tämä koski tulisi olemaan loppuni.
”Älä tee sitä oikeasti Jack! Minä rakastan sinua!” Ama huutaa.
”Jos rakastaisit et pettäisi. Haluat sanoo noin vain siksi että tiedän Maxin jättävän sinut tämän jälkeen. Ja tiedät että minä jätän sinut. Ama minäkin rakastan sinua. Ihan liikaa. Sen takia teen tämän. En halua nähdä sinua ja Maxia enää koskaan. Ja eläessä se ei onnistu. Joten hyvästi” sanon ja hyppään alas. Tunnen kylmän veden ihollani. En pääse pinnalle sillä koski vie minua. Kuulen vain kuinka Ama huutaa sillalla. Kunnes en kuule enää mitään. Vettä menee keuhkoihini enkä yritä estää sitä. Lopulta en tunne mitään. Olen kuollut..