IRC-Galleria

sdgn grfgrgTiistai 14.09.2010 00:15

OLEN
mustasukkainen
temperamenttinen
hiljainen
laiska
helposti innostuva
itsepäinen
hyvä kielissä
huonosti ruskettuva
tuhlaajatyyppiä
muodinmukainen
elokuvafriikki
äidinkieliperfektionisti
riippuvainen jostain
TÄLLÄ HETKELLÄ
minulla on nälkä
haluaisin kuolla
olen onnellinen
minulla on liikaa energiaa
tahtoisin tappaa jonkun henkilön
itkettää
olen meikannut
olen tylsistynyt
ulkona paistaa aurinko
haluaisin lähteä shoppailemaan
odotan jotain tiettyä päivää
MINULLA ON
paljon valokuvia
aina karkkia jemmassa
kuvat irc-galleriassa
ihan uusi kännykkä
paljon dvd-elokuvia
yli 5 farkut
todella paljon vöitä
pitkät hiukset
papukaija tai undulaatti
rakennekynnet
"alistajalasit"
lakatut varpaankynnet
farkkuminihame
vähintään 3 tätiä
reikiä hampaissa
PELKÄÄN
kuolemaa
valehtelua
jotain tiettyä ihmistä
koiria
väkivaltaa
hämähäkkejä
ukkosta
ufoja
verta
OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA
leikannut itse hiuksiani
syönyt mustekalaa
käyttänyt itseruskettavaa
ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
tehnyt abortin
pitänyt kotibileet
muuttanut pois kotoa
tehnyt itse toffeeta
soitellut pilapuheluita
saanut 10 historiankokeesta
unohtanut lempipaidan jonnekin
käyttänyt Playboypupu -vaatteita
TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
suurperheen
olla itsevarmempi
valmistua lääkäriksi
isot satuhäät
asua ulkomailla
lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
uskaltautua kuntosalille
opiskella
työskennellä kaupan kassalla
rohkeutta olla oma itseni
silikonit
hypätä laskuvarjolla
MINULLA ON
agliofobia (kipukammo)
akluofobia (pimeän kammo)
akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
arakhnofobia (hämähäkkikammo)
atykifobia (epäonnistumisen kammo)
dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
entomofobia (hyönteiskammo)
gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
gymnofobia (alastomuuskammo)
hemofobia (verikammo)
hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
iktyofobia (kalakammo)
klovniofobia (klovnikammo)
klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
ksenofobia (muukalaiskammo)
limnofobia (järvikammo)
lygofobia (pimeyden pelko)

ofidiofobia (käärmekammo)
oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
pantofobia (tautikammo)
sfeksofobia (ampiaiskammo)
tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen kammo)

höhMaanantai 13.09.2010 00:57

Onko joku loukannut sinua lähiaikoina? - ju
Miksi olet kotona? - pakko
Mitä haluaisit tehdä? - höh emt
Rakastatko vihanneksia? - joo kyllä
Oletko koskaan vihannut perhettäsi? - jaaA-
Huutavatko vanhempasi sinulle useasti? - :D:D:d ei toki
Haluaisitko vetää kännit? - en
Mikä on viimeisin mitä sanoit? - :D
Oletko pussannut tyttöä? - oon joo kyllä toki aina
Onko joku tunnustanut ihastuneensa sinuun? - voi olla
Mikä paita sinulla on päälläsi? - ruutu
Millaset sukat sulla on nyt jalassa? - sportttt
paikkakunnilla olet asunut? - porvoo
Omistatko oman kännykän? - joo
Oletko koskaan katkonut luitasi? - en
Monelta heräsit tänään? - en oo varma
Keneltä sait viestin viimeksi? - Jesse
Minkä pituiset hiuksesi ovat? - liian lyhyet
Milloin viimeksi joit kahvia? - öö viime kuus
Mitä lävistyksiä sinulla on? - snakebites, napakoru, korviksettt
Monelta menit eilen nukkumaan? - emt
Mitä teit 3 tuntia sitten? - olin Jessen kans? <3
Oletko koskaan luntannut kokeessa? - joo
Oletko ikinä saanut ruusua? - joo
Minkälaiset vaatteet sinulla on nyt päälläsi? - semmoset
Oletko kihloissa? - en

KOPSASIN SEILALLLLTAAASunnuntai 12.09.2010 23:43

Tee tämä testi tai koko loppuelämäsi on pilalla !
oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - ENNNN
käytösnumerosi? - 8
juotko kahvia? - en
missä kuussa oot syntynyt? - helmi
oletko ihastunut? - Jesse mulll on <:
onko sun hiukset tällä hetkellä värjätyt? - joo
osaatko mielestäsi laulaa? - joo osaan kylllä :D:D:D kunha kukaa muu ei oo kuulemas
monelta heräsit tänään? - 12?
syötkö yleensä aamupalaa? - en :D
missä nukuit viimeyönä? - Jessel <3
mitä kuuntelet juuri nyt? - Green Day - When I Come Around
kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - 1
monelta menet yleensä nukkumaan? - myöhäään
mitä odotat innokkaasti? - jaa emt :o muuttoo
milloin kävit viimeksi kaupassa? - öäöä emt
millä kirjaimella etunimesi alkaa? - J
joulu vai juhannus? - joulu
ruotsi vai englanti aineena? - hyi ei kumpikaaa kiitos :)

aaaaaaLauantai 11.09.2010 15:12

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, ettet mahdu oman pääsi sisään, ja ettet tiedä, miksi käyttäydyt niin kuin käyttäydyt?
- joo :D
Mikä on käymisen arvoinen paikka Suomessa?
- WC
Mieluisin lämmin juoma? (tee\kaakao\kahvi tms)
- tee
Pidätkö itseäsi vaikeana ihmisenä?
- jaa voi olla
Hyvä musiikkivideo?
- MM - I Put A Spell On You
Mihin elokuvaan petyit?
- brown bunny
Pidätkö siitä, kun sinua kosketetaan?
- jooh ;););)) :D
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?
- emt
Miten lähellä sydäntäsi eläimet ovat?
- liian ;D
Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi?
- 13 v
Juotko alkoholia humalahakuisesti? Miksi?
- en
Minkä bändin keikalle haluaisit mennä?
- 30stm, GC, GD, Mcr jne..
Minkä bändin keikalle et menisi, vaikka sulle maksettaisiinkin?
- justin bieber, lady gaga :D
Millä festareilla olit viimeksi? (jos olet ollut)
-ruissssrock?
Tykkäätkö enemmän opiskelusta vai työnteosta?
- ööh en kummastkaa
Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
-en
Minkälaisen vaatteen haluaisit seuraavaksi ostaa?
- legggins
Millaset hiukset haluisit?
- tuuuheaaaaatttt enemmän, ja pidemmät
Minkä yhden asian haluaisit tietää tulevaisuudestasi?
- when will i dieh 000h :D
Mitä sun elämälle tapahtuis, jos kone/netti vietäis sulta kokonaan pois?
- AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU
Oletko yhteydessä entisiin luokkakavereihisi?
- joo
Oletko hyvä tappelemaan?
- wtf :D kyl jos on tarvetta
Fanitatko tosissaan jotain/joitain?
- joo
Onko sulla hyvä itsehillintä?
- kylläkyllä
Ostatko yleensä perheenjäsenillesi synttäri/joululahjoja?
- mm
Näytätkö tunteesi?
- joo
Oletko seurallinen?
- kai
Pidätkö kavereidesi vanhemmista?
- joo <:
Mikä kotiaskare on kivoin?
- dataus
Mitä mieltä olet ihmisistä, joilla ei oo telkkaria?
- ei siin mitää (;
Unelmamatkakohteesi?
- pois suomest :D
Onko uuteen vuoteen mielestäsi liian pitkä aika?
- ei ON EI ONnn
Onko logiikkaasi vaikea ymmärtää?
- joo
Miltä tahtoisit elämäsi näyttävän kymmenen vuoden kuluttua?
- --
Milloin viimeksi katsoit jakson Sinkkuelämää?
- emt :D
Minkä hyvän teon teit viimeksi?
- KÄVELIN
Pidätkö jonkun henkilön ulkonäöstä/tyylistä/musasta, vaikka muut eivät siitä tiedä?
- täh en? :o
Valehteletko vanhemmillesi usein? Miksi/ Miksi et?
- en
Oletko antanut elämässäsi kaiken muille ihmisille anteeksi?
- tbh, oon :o
Miten tyylisi on vaihdellut vuosien varrella?
- black, black and more RED
Oletko sinkku vai varattu?
- varattu
Montako sormea tarvitset laskeaksesi ihmiset, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?
- 5
Tekstaatko vai soitatko mieluummin?
- ihan samaa :D
Jos omistaisit maapallon ja maailmassa olisi vain yksi sääntö, mikä se olisi?
- free money for all
Mielestäsi maailman herkin biisi? Miksi?
- öö THE CALLLLL YOUR CALL UM JA jtn
Millaisissa paikoissa olet ollut töissä/TET:ssa?
- -
Hymyiletkö vai nauratko useammin?
- sama?
Mitä piirteitä inhoat eniten perheenjäsenissäsi?
- valehteluu, ööm BACKKKSTABBING, jajaja halveksemist :D ihanaa.
Löytyykö ystäväpiiristäsi enemmän varattuja vai vapaita ihmisiä?
- vapait
Teeskenteletkö koskaan olevasi iloinen, vaikket oikeasti ole? Miksi?
- useimmiten joo, siks
Mitä nimeä et ainakaan antaisi lapsellesi?
- Yrjö, Justin JORMA
Päätätte ystäväsi kanssa osallistua kauneuskilpailuun. Ystävällesi soitetaan hänen olevan finaalissa, mutta sinä et saa puhelua. Kuinka reagoit?
- voivoi :D
Mistä sinut todennäköisimmin löytää maanantai-iltana? Entä perjantai-iltana?
- jesselt <3
Ystäväsi käytös on muuttunut. Hän ei enää puhu sinulle kuten ennen, tiuskii ja on ärtyisä. Mitä teet?
- puhun kuolen
Tahtoisitko muuttaa kotipaikkakunnaltasi? Miksi/Miksi et?
- en
Onko sinun tiedossa tällä hetkellä yksikin salaisuus, jota et ole kertonut eteenpäin?
- onon
Jos saisit maailmasta yhden ainoa asian omaksesi, mikä se olisi?
- joku nätti maa ;)
Jos sinun pitäisi kuvailla hiuksiasi yhdellä sanalla, mikä se olisi?
- palmu
hirvittävin kampauksesi ikinä?
- D:D:D:D:D niit onki monta
Oletko koskaan itkenyt julkisella paikalla?
- ooh voi olla
Koulussanne järjestetään kykykilpailu. Jokaisen on osallistuttava, mitä sinä/ystäväsi keksitte?
- no vaikka LAULAMINEN ;);););)
Omistatko kalenteria? Millaisen?
- pienen mustan
Voisitko mennä kouluun tyylillesi epätyypillisessä asussa?
- joo toki
Ketä tv-sarjasta tuttua henkilöä muistutat? Miksi?
- en ketäään
Mihin kilpailuun osallistuit viimeksi?
- öö joku suunnistus

kyssfittanmoretack.Perjantai 10.09.2010 00:33

1. Seurustelu:
[] En ole ikinä seurustellut
[] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[<3] Seurustelen
[] Olen ihastunut
[x] Olen rakastunut.
2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä.
[] En käytä meikkiä.
3. Lävistykset:
[x] Napa
[] Kulma
[] Silmienväli
[] Unicorn
[x] Huuli
[] Smiley
[] Kieli
[] Tongueweb
[] Nenä
[] Septum
[] Poski
[x] Korvalehti
[] Rusto
[] Venytyskoru
[] Nänni
[] Muu, mikä?
[x] snakebites
[] Ei ole lävistyksiä.
4. Juominen
[] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut.
[] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitää/kaikkea
[] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[] Vanhempani tietävät että juon.
[] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[] Vanhempani antavat minun juoda.
[] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[] ... eivät suuttuneet.
[] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[] Juominen on mielestäni tyhmää.
[] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[] ..Olutta.
[] ..Viinaa.
[] Muuta
5. Hiuksesi:
[] Blondi
[] Punapää
[] Brunette
[mustat] Muu, Mikä?
6. Ystävät
[] Minulla on useita YSTÄVIÄ.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[] Olen yksinäinen.
7. Perhe HAAHHAHAHAHA JOOOOOOOOOOO say wat
[wat] Äiti.
[x] Isä.
[/] Vanhemmat eronneet.
[] Äitipuoli.
[] Isäpuoli.
[x] Sisko/Siskoja.
[] Veli/Veljiä.
[] Siskopuoli
[] Velipuoli
8. Tietokoneet
[x] Oma kone.
[] Perheen yhteinen kone.
[] Kannettava.
[] Tavallinen.
[] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp
[] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[] Ei ole konetta kotona.
[] Koneella käyn kavereilla.
[] Koulussa.
[] Muualla, Missä?
10. Asuminen
[hahaah] Omakotitalo.
[] Rivitalo.
[] Kerrostalo.
[] Solu.
[] Muu, Mikä?
11. Musiikki:
[] Omistan mp3
[x] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[] En kuuntele koneella musiikkia.
[] Minulla on omat stereot/radio.
[] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[x] Mutta minulla on oma lempi "musiikkityyli".

<3 ofcTorstai 09.09.2010 00:59

Mietit juuri nyt jotakuta.
Hän on söpö ihana ja kiva,
et halua päästää hänestä irti.
Haluat olla juuri tämän ihmisen kanssa.
Tahdot ettei mikään kohdallanne mene väärin.
Haluat elää hänen kanssaan maailman loppuun asti.
Haluat nauraa hänen kanssaan
ja olla lähellä toisen turvana.
Henkilö jota ajattelet juuri nyt
tietää, että puhut tekstissä hänestä.
Kopioi tämä päiväkirjaasi
ja saat jonkun ihmisen hymyilemään.
lauantai tulee olemaan elämäsi paras päivä,
jos kopioit tämän itsellesi 60 sekunnissa !

SDDSKeskiviikko 08.09.2010 10:18

Minua luullaan vanhemmaksi , mitä olen.
Olen yli 18.
Olen alle 14.
Olen 14-18.
Haluaisin olla vanhempi.
Haluaisin olla nuorempi.
Olen tyytyväinen ikääni.
Tiedän kuinka autoa ajetaan.
Minulla on ruskeat hiukset.
Minulla on blondit hiukset.
Minulla on mustat hiukset.
Minulla on punaiset hiukset.
Värjään hiuksiani.
Minulla on raitoja hiuksissani.
Olen leikannut itse hiuksiani.
Minulla on luonnonkiharat hiukset.
Minulla on suorat hiukset.
Hiukseni sähköistyvät helposti.
Kiharran/suoristan hiuksiani välil.
Minulla on ruskeat silmät.
Minulla on siniset silmät.
Minulla on harmaat silmät.
Minulla on vihreät silmät.
Silmissäni on useita eri värejä.
Minulla on silmälasit.
Käytän piilolinssejä.
Käytän värillisiä piilolinssejä.
Olen käynyt silmien laserleikkauksessa.
Olen alle 160 cm pitkä. VITTU VÄHÄ PITEMPI
Olen yli 170 cm pitkä.
Kengänkokoni on yli 40.
Kengänkokoni on alle 37.
Minun on hankala löytää sopivia kenkiä.
Suurin osa vaatteistani on ostettu H&Mstä tai Gina Tricotista
Olen ostanut vaatteen, jota en ole käyttänyt kertaakaan.Rakastan shoppailua.
Vihaan shoppailua.
Inhoan pillifarkkuja.
Käytän korkeavyötäröisiä farkkuja.
Minulla on yksi tietty tyyli-ikoni.
Omistan Louis Vuitton -laukun.
Rakastan kenkiä.
En kestä varvassandaaleissa kävelyä.
Lakkaan kynsiäni usein.
Olen käynyt pedikyyrissä.
Käytän hajuvettä.
Käytän meikkiä.
En meikkaa.
Käytän paljon kajalia.
Käytän huulipunaa.
Omistan kauluspaidan ja solmion.
Korkokengät ovat seksikkäitä.
En osaa kävellä korkokengillä.
Omistan kiilakorkokengät.
Suurin osa vaatteistani on mustia.
Olen ala-asteella.
Olen yläasteella
Olen lukiossa.
Olen yliopistossa.
Olen amiksessa.
Minulla on kotiopettaja.
Olen valmistunut ylioppilaaksi.
Käyn yksityiskoulua.
Käyn katolista koulua.
Olen yksi luokkani parhaimmista oppilaista.
Pidän äidinkielestä.
Inhoan biologiaa.
Inhoan englantia.
Pidän matematiikasta.
Liikunta on lempiaineeni.
Olen jäänyt luokalleni.
Pidän opettajistani.
Opettajani antavat aivan liian paljon läksyjä.
Olen koulun bändissä/orkesterissa.
Minulla on yksi paras ystävä.
Minulla on kaksi tai kolme parasta ystävää.
Paras ystäväni vaihtuu usein.
Minulla on paljon tuttavia.
Olen yksinäinen.
Ystäväni ovat omituisia.
Kaveripiiriini kuuluu paljon poikia.
Riitelen ystävieni kanssa usein.
Minulla on poika/tyttöystävä.
Olen sinkku.
Olen heteroseksuaali.
Olen homoseksuaali.
Olen biseksuaali.
Olen panseksuaali.
Olen seurustellut ystäväni eksän kanssa.
Olen ollut raskaana.
Pidän itseäni pidemmistä kumppaneista.
Voisin seurustella itseäni lyhyemmän kanssa.
Kumppanini luonne on tärkeämpää kuin ulkonäkö.
Pidän hauskoista pojista.
Vanhempani ovat vielä naimisissa.
Vanhempani ovat eronneet.
Vanhempani asuvat yhdessä, mutta eivät ole naimisissa.
Vihaan vanhempiani.
Vanhempani ovat todella ärsyttäviä!
Vanhempani antavat minun tehdä mitä haluan.
Kerron kaikki huoleni vanhemmilleni.
Minun asiani eivät kuulu vanhemmilleni
Minulla on veli/siskopuoli.
Minulla on alle 5-vuotias sisarus.
Olen nuorin lapsi perheessäni.
Veljeni tai siskoni on lukiossa.
Kaikki isovanhempani ovat kuolleet.
Inhoan juhlia, joissa koko sukuni on paikalla.
Kirjoitan aina kirjakielellä.
Olen hidas tekemään valintoja.
Elän päivä kerrallaan enkä suunnittele suuria asioita etukäteen.
Kannatan jotain tiettyä poliittista puoluetta.
Tiedän kuka oli USAn ensimmäinen presidentti
Tarkistan sähköpostini joka päivä.
Mesessäni on yli 40 tyypin osoitteet.
Olen koukussa facebookiin.
Minulla on käyttäjä deviantARTissa.
Vihaan ihmisiä jotka KiRjOiTtAvAt NäIn T41 NÄ1N
Valehtelin tämän kyselyn aikana..

ohKeskiviikko 08.09.2010 01:40

Olen rehellinen 24 tuntia. Voit kysyä minulta mitä vain ja lupaan
vastata siihen rehellisesti.

17Tiistai 07.09.2010 21:06

KUINKA PERVO OLET?
Jos saat alle 15 olet tervejärkinen, jos saat 15 tai yli, etkö muuta mietikään?

[1] Olen kaksimielinen.
[2] Keksin oudoista asioista kaksimielisiä juttuja.
[3] Sanasta meloni, juolahtaa mieleeni jotain pervoa?
[4] Myös sanan banaani kanssa on sama ongelma.
[] Katselen jatkuvasti muiden perseitä.
[5] Päässäni on kaksimielisiä ajatuksia 24/7
[6] Koulun biologian/terveystiedon tunnilla ei aina pokka pitänyt.
[7] Lempielokuviini kuuluu mm. American Piet.
[8] Kavereidesi kanssa keskustelu kääntyy usein pervoon suuntaan.
[] Seksistä puhuminen ei tuota ongelmia.
[9] .. Itseasiassa se on ihan mukavaakin.
[] Olet pissanut kiukaalle, tai joku tuttavasi on tehnyt niin
[10] Jos sinulla olisi poni, nimeäisit sen Peniksi, vain jotta voisit sanoa "Ratsastinpas tänään Peniksellä!"
[] Käytät mielummin sanaa laittaa kuin panna, sillä se on epäilyttävä sana.
[11] Joskus sanot todella pervosti, etkä edes huomaa sitä.
[12] Pervoimmat asiat kuulee yleensä sinun suustasi.
[] Olet joskus tirkistellyt poikienpukuhuoneeseen
[13] Jos mietit alastonta känniläistä kiipeämässä lipputankoon kypärä päässä, repeät.
[] Omistat miesten boxereita!
[14] Olet lyönyt toista ihmistä perseelle.
[] Pidät karvaisia luolamiehiä seksikkäinä
[15] TUOLIA EI VOI SANOA PALLIKSI!!!
[] Olet kuullut "KALLE- ELÄINTEN YSTÄVÄ BIISIN" - ja pidät siitä
[] Myös Trilogian "Nyytit" kuuluvat musamakuusi
[16] Duracel-puput ovat mielestäsi häröjä. Varsinkin pinkit sellaiset.
[17] Olet piilopervo.
[] KIVES, repesitkö?

-!!!11!!!Tiistai 07.09.2010 20:38

ASD
HUOMIO
JEJE TARTTEE NYT KAIKKIEN NUMEROT.
Sain kännykän takas...