Yksin ahdistettuna pimeään huoneeseen. Lamput ovat palaneet, niiden hiljaiset räsähdykset saavat minut kiukkuiseksi. Kuuntelen yksin sydämeni lyöntejä, tunnen kuinka vaikeaa on hengittää. Tärisen ja toivon.
Kuinka paljon antaisin, jos tämä olisi poissa. Minä olisin poissa, huone olisi pois mielestäni. Toivon, että saisin rauhan. Usein suljen silmäni ja korvani uskoen, että kaikki pahat sanat voin joskus hyväksyä. Voisin kuunnella ja katsoa ilman surua, pettymystä.
Joskus nousen huoneen lattialta ja etsin oven. Kovin usein minut heitetään takaisin kylmään huoneeseen, jonka lamput ovat palaneet. Uudelleen huone saa minut voimaan pahoin. Ympärilläni ei ole mitään. Turvani on lattia, jonka päällä istun toivoen.
Milloin seinät pettävät.