IRC-Galleria

AM_IS

AM_IS

pick me, choose me, love me

Naistutkimus - alkuaine: NainenSunnuntai 02.11.2008 18:11

Naistutkimus pitäisi olla säädetty pakolliseksi aineeksi miehille ennen avioon siirtymistä. Haluan auttaa osaltani asiaa julkaisemmalla ydinasiat.


Aine: Nainen
Lyhenne: N, W, F
Keksijä: Aatami
Atomipaino: Hyväksyttävissä 65 kilon tietämillä, mutta tiedetään vaihtelevan 45 ja 90:n välillä.
Esiintyy: Tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueilla.
Fyysiset ominaisuudet:
1. Pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien yhdistelmä.
2. Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä
3. Sulaa käsiin, jos käsitellään asiaankuuluvasti
4. Kitkerä väärinkäytettynä
Kemialliset ominaisuudet:
1. Reagoi hyvin kiihkeästi kultaan, hopeaan, platinaan ja jalokiviin
2. Pystyy absorboimaan suuria määriä kalliita hyväntuoksuisia nesteitä.
3. Saattaa räjähtää spontaanisti, jos jätetään yksin miehen seuraan
4. Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta reagointiaika pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä.
5. Vääntyy, mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.

Käyttötarkoitukset:
1. Erittäin koristeellinen, varsinkin kalliissa urheiluautoissa
2. Yksi parhaista rahavarantojenvähennysestereistä.
3. Oikein kohdeltuna suuri apu rentoutumisessa.
4. Väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.

Tunnistetaan seuraavilla testeillä:
1. Punastuu yläposkista, mikäli tavataan luonnollisessa asussaan.
2. Muuttuu vihreäksi havaitessaan paremman näköisen lajitoverinsa.

Varoitus :
1. Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä.
2. On laitonta omistaa enemmän kuin yksi.
Mitä tästä opimme? Naistutkimus on hyödyllistä.

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 19:44

enää 75 tuntia jälellä

Kossua kolallaPerjantai 17.10.2008 03:51

Mörrimöykyn sävelellä

Ottaisin minä kossupaukun,
jos vain jostain saisin.
Koko pullon tyhjentäisin ja sitten oksentaisin.
Koko pullon tyhjentäisin ja sitten oksentaisin.

Tiutau-tiutau-tilitalitittan
Otetaan kossua kolalla.
Siitä me sitten känniin tullaan
ja ollaan perseet olalla.
Siitä me sitten känniin tullaan
ja ollaan perseet olalla.

Ottaisin minä kossupaukun
jos vain jostain saisin.
Tajukankaalla tavattais ja siellä jatkettaisiin.
Tajukankaalla tavattais ja siellä jatkettaisiin.

Tiutau-tiutau.

Hei huomenta SuomiPerjantai 17.10.2008 03:49

säv. Steve Goodman (City of New Orleans), suomalaisille tuttu mm. Matti Eskon laulamasta Hyvää huomenta Suomi -kappaleesta
san. Meukku

Kuljen yössä tulen tuolta kaukaa
on naama turpee pimpsaa pakottaa.
Toiset nukkuu meikä tässä laulaa
kaikki äijät mua jyrää melkein nolottaa.
Kun toiset nukkuu vuoteissaan
mä jalat levällään oon taas
kumi laulaa, ääni on se työn.
Äijä vetää siinä viimeistään
mä tuskin loppua tälle nään
ja vielä vanhanakin taidan tämän työn.

Hei huomenta Suomi hyvin pyyhkii
sun neitos valvoi taas ja ahkeroi.
Turhaan muijat kotona peiton alla nyyhkii
minä tein sen minkä hekin tehdä voi.

Tutun äijän vihellyksen kuulen
mitähän tuokin kääkkä tahtoo taas.
Aikoo tehdä "Clintonit" mä luulen
mut väliäkö sillä,kun rahaa siitä saan.
Kun toiset nukkuu vuoteissaan
mun posket lommolla on taas
kumi laulaa, ääni on se työn.
Äijä vetää siinä viimeistään
mä tuskin loppua tälle nään.
Ja vielä vanhanakin taidan tämän työn.

Hei huomenta Suomi...

Kai minäkin joskus eläkkeelle pääsen
se ois kyllä hyvin suotavaa,
mut luulen, että vanhainkodissa
kaikki, vanhat kääkät oven takana
jaksaa odottaa.
Kun toiset nukkuu vuoteissaan,
mä vanhaa hommaa jatkan taas.
Yhä kumi laulaa, ääni on se työn.
On hoitajatkin ihmeissään,
kuunnellen sitä ähkinää
ja kohta ne nitron kieleni alle lyö.

Hei huomenta Suomi...

Vaan viimeinkin koittaa lähdön aika mulla.
Minne - sitä koskaan tiedä en.
Mut luulen,että kellarin häntäheikki,
meikäläistä siellä odottaa himoiten.
Toiset ylhäällä soittaa harppuaan,
mä harppu alhaalla olla saan.
Heiluu "Heikin" häntä, heiluu sarvi myös.
Ei kukaan enää oo ihmeissään,
miten meikäläinen säheltää,
eikä näytä loppua tulevan koskaan tämän työn.

Hei huomenta Suomi hyvin pyyhki.
Sun neitos valvoi vaan ja ahkeroi.
Turhaan kukaan kotona peiton alla nyyhkii,
kun yksinkin sen hyvin tehdä voi.

M-A-T-T-IPerjantai 17.10.2008 03:47

säv. Tapani Kansa (R-A-K-A-S)

Lal-lal-laa-la-la-lal-lal...

Kun kuljin kylältä kotiin päin
niin Matin makaavan tiellä näin
Jätti tähän mut taksi, otin vain kaksi
sammalsi ystäväin.
Mennään luokse saunarannan, syödään mustaa makkaraa
Sisään Matin sitten kannan, lonkeroon se virkoaa
Heitän löylyt, pesen hiestä
Kohta taas se on niin miestä
Luottaa ponnistuksen voimaan
eikä suotta ollenkaan

Lal-lal-laa-la-la-lal-lal...

M-A-T-T-I, kulta, kultasein
mä sanoin niin ja selväks tein
Taas kerran mennään naimisiin
ja päästään Ilta-Sanomiin
Sä olet miehistynyt niin
en tiedä kuinka sanoisin sen paremmin

M-A-T-T-I, kulta, kultasein
jos eroanomuksen tein
sen vedän jälleen takaisin
ja taas me mennään kihloihin
On suuri onni että saa
näin liittoansa aina joskus tuulettaa
Sä Matti mitalisi möit
kun siitä sanoin, sä turpiin löit
Myöskin lupasit että otat vain vettä
sanasi nekin söit
Lähde keikalle jo siitä meille fyrkkaa tienaamaan
Lasolia tuo ja spriitä, niin taas häitä juhlitaan
Rakkautemme on niin rankkaa
ehkä siksi Matti tankkaa
siks myös usein joutuu putkaan,
joskus jopa sairaalaan

Lal-lal-laa-la-la-lal-lal...

M-A-T-T-I, kulta, kultasein...

Lal-lal-laa-la-la-lal-lal...

Duunarin poikaPerjantai 17.10.2008 03:45

Säv. Edu Kettunen (Lentäjän poika)

Minä istuin baaritiskin päähän,
jäin juotavaa venailemaan.
Juoma vahva kuin Tallinnan pirtusta tehty,
yllytti siemailemaan.
Minä kittasin viskii ja vodkaa,
minä sitkeistä juopoista sitkein.
Ja kun portsarit heittivät sammuneet ulos,
jäin seuraavaa tilailemaan.

Kertsi:

Minä olin duunarin poika,
kova holisti siis itsekin.
Vielä ryyppäisin ankarammin kuin muut,
vielä isäänikin rankemmin.

Minä sammahdin tuon baarin nurkkaan,
unen etanolinkatkuisen näin:
Minä näin holistin kännipäisen ja turhan
lentävän ulospäin.
Ulospäin, läpi ovien baarin,
kohti poliisin pahnoja.
Kytän silmissä kuohui jo vitutus suuri,
kun laattasin laitoksella.

[kertsi]

Juoppoputkassa pahalle haisee
niin kuin kompostissa konsanaan.
Ja holistin päässä on pohjaton reikä,
siihen juotavaa kaadetaan vaan.

[kertsi]

...Torstai 16.10.2008 21:03

Enää 77 tuntia jälellä...
USKOMATTOMAN TÄSMÄLLINEN
Teetpä mitä tahansa, älä kurkistele!


KIINALAINEN HOROSKOOPPI:
Metallilohikäärmeen VUOSI,
TOIVOTTAA SINULLE VAURAUTTA JA ONNEA UUDELLE KIINALAISELLE VUODELLE!
SEURAA OHJEITA-
ÄLÄ KURKISTELE
TAI SE EI TOIMI JA
TULET KATUMAAN. SE VIE VAIN 3 MINUUTTIA
KOKEILE TÄTÄ – JA YLLÄTYT.

SE JOKA LÄHETTI TÄMÄN MINULLE KERTOI
ETTÄ HÄNEN TOIVEENSA TOETUTUI 10 MINUTTUIA SIITÄ KUN HÄN OLI LÄHETTÄNYT VIESTIN EDELLEEN.

ÄLÄ KURKISTELE!!!!

TÄLLÄ PELILLÄ ON YLLÄTTÄVÄ LOPPUTULOS.

ÄLÄ LUE ETEENPÄIN VAAN SEURAA OHJEITA TARKASTI.


TÄMÄ KESTÄÄ 3 MINUUTTIA – JA ON KOKEILUN ARVOINEN

1. OTA PAPERIA JA KYNÄ

2. VALITESSASI NIMIÄ, OLE HUOLELLINEN JA AJATTELE TODELLISIA HENKILÖITÄ JOTKA TUNNET HENKILÖKOHTAISESTI

3 SEURAA ENSIMMÄISTÄ AJATUSTASI !!!!! SE ON HYVIN TÄRKEÄÄ JOTTA SAAT OIKEAN TULOKSEN.

4. VIERITÄ RUUTUA ALASPÄIN
YKSI RIVI / OSUUS KERRALLAAN
ÄLÄKÄ HYPI ETEENPÄIN
TAI
PILAAT ILOSI.

1. Valkoiselle paperille, KIRJOITA NUMEROT 1 - 11 : STA alekkain vasemmalle


2. NUMEROIDEN 1 & 2 VIERELLE ,
KIRJOITA MIKÄ TAHANSA NUMERO.
OKO SINULLA LEMPI NUMEROITA?


3. NUMEROIDEN 3 & 7VIERELLE,
KIRJOITA KAHDEN VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN NIMET .


Huom! Älä kurkistele eteenpäin tai muuten tämä ei toimi.


4. KIRJOITA TUTTUJEN HENKILÖIDEN NIMET
(ystäviä tai perheenjäseniä)
4, 5, & 6
NUMEROIDEN VIEREEN .

ÄLÄHÄN KURKISTELE!

5.KIRJOITA NELJÄN LAULUN NIMET NUMEROIDEN 8, 9, 10, & 11 VIEREEN.

6. Lopuksi! ESITÄ YKSI TOIVOMUS!


Oletko valmis? Tässä on PELIN RATKAISU!


1. Henkilöiden lukumäärä joille lähetät tämän viestin on kohdassa 2
2. HENKILÖ JOKA ON KOHDASSA 3
ON RAKASTETTUSI
3. HENKILÖ JOSTA PIDÄT, MUTTA JONKA KANSSA
SUHDE EI KOSKAAN TOIMISI ON
KOHDASSA 7
4. JOKA ON SINULLE KAIKKEIN TÄRKEIN ON
KOHDASSA 4
5. HENKILÖ JONKA NIMI ON KOHDASSA 5
ON SE JOKA SINUT OIKEASTI TUNTEE PARHAITEN.
6. HENKILÖ JOKA ON KOHDASSA 6
ON ONNENTÄHTESI
7. LAULU KOHDASSA 8 ON LAULU JONKA YHDISTÄT HENKILÖÖN KOHDASSA 3
8. LAULU KOHDASSA 9 ON LAULU
HENKILÖLLE NUMEROSSA 7
9. LAULU KOHDASSA 10 ON SE
JOKA PARHAITEN KUVAA SISIMPÄÄSI
10. JA 11 HEIJASTELEE SITÄ MITÄ AJATTELET ELÄMÄSTÄ
11. NUMERO JOKA ON KOHDASSA 1 ON ONNENNUMEROSI.

KOPIOI OMA PÄIVÄKIRJAASI!

JOS TEET SEN TOIVEESI TOTEUTUU.
JOS ET LÄHETÄ ,TAPAHTUU VASTAKKAISESTI.


OMITUISTA MUTTA SE TOIMIIÂ….

hahhahhahKeskiviikko 15.10.2008 01:24

sälli osottaa muijan persettä sormella ja sanoo "toi nyt on ihan perseestä"
hahhahhah

Vaseliinilla käyvä autoKeskiviikko 01.10.2008 02:58

Olipa kerran ruotsalaissyntyinen keksijä, joka asui kaukana kaupungista, syrjäisessä ja hiljaisessa metsätorpassa. Tämä mies sai valmiiksi uuden keksintönsä -autonmoottorin, joka toimii paitsi bensiinillä, myös vaseliinilla.

Keksijä asensi moottorin vanhaan autoonsa ja lähti ajelemaan kaupunkia kohti, tarkoituksenaan myydä keksintö autotehtaalle. Matka oli pitkä, alkoi hämärtää...

Samaan aikaan oli varsin itsepäinen ja epäsopuisa perhe lopettelemassa illallistaan. Kinaa synnytti epäselvyys siitä, kuka tiskaisi astiat.

- Minä en tiskaa, se on akkojen hommaa, karjaisi isä.
- Minä laitoin ruuan, en tiskaa, valitti äiti.
- Mä oon tiskannu joka ilta tällä viikolla, ei oo mun vuoro, kimitti tytär.

Riita jatkui ja jatkui, kukaan ei antanut periksi. Lopulta perhe päätti, että jokainen käy alasti selälleen keittiön lattialle makaamaan. Se, joka ensiksi liikkuisi, nauraisi tai sanoisi jotakin, joutuisi tiskaamaan.

Perhe riisuutui ja asettui makuulle keittiön lattialle...

Keksijä huomasi hajamielisyyksissään unohtaneensa tankata autonsa. Auto alkoi nykiä ja lopulta pysähtyi tankki tyhjänä tienposkeen. Keksijä nousi autostaan ja tähyili ympärilleen ja havaitsi valoa muutaman sadanmetrin päässä. Toiveikkaana hän lähti hakemaan bensiiniä lainaksi.

Keksijä saapui talolle ja koputti oveen. Kukaan ei tullut avaamaan. Outoa, talossa paloi kuitenkin kaikki valot. Hän avasi oven ja astui sisälle. Hämmästyksekseen keksijä näki talonväen makaamassa alastomana keskellä keittiön lattiaa. Hän päätti kuitenkin kysyä apua.

- Anteeksi, olisiko teillä lainata vähän bensaa, kun minun autoni jäi tuohon tielle ? - Minä maksan tietysti, hän sanoi. Kukaan ei vastannut.

Keksijä kohautti harteitaan ja alkoi itse etsiskellä bensiiniä. Keittiön komeroita tutkiessaan hän ei voinut olla huomaamatta, kuinka hyvännäköinen perheen tytär oli. Koska kukaan talonväestä ei reagoinut häneen mitenkään, päätti keksijä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja naida napautti tytärtä.

Suoritettuaan toimensa ilman häiriötä keksijä oivalsi, että autotallistahan sitä bensaa pitäisi katsella. Hän meni talliin, mutta etsintä päättyi edelleen tuloksetta.

Palattuaan takaisin keittiöön hän totesi, ettei äidissäkään oikeastaan mitään vikaa ollut. Ja ei kun toimeen. Keksijä kiksautti perheen äitiäkin.

Vielä olisi tietenkin mahdollista, että vintillä on kanisteri. Keksijä kipusi ylös, mutta turhaan hän sieltä mitään haeskeli. Bensiiniä ei talossa kertakaikkiaan ollut. Harmistuneena hän jälleen palasi keittiöön. Siinä talonväkeä katsellessaan hän yhtäkkiä muisti moottorinsa erikoisuuden.

- Olisikohan täällä jossain vaseliinia, hän tokaisi ääneen itselleen.

Silloin perheen isä nousi pystyyn ja karjaisi:

- Ei saatana, minä tiskaan !!!