IRC-Galleria

ANSELiKKA

ANSELiKKA

life's what u make it

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

persoonallisuustesti.Lauantai 14.10.2006 06:03


tein personallisuustestin,
tulos:




Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.




ihan mua.

kkysyymykssii+vassstauksii.Lauantai 14.10.2006 04:35





Mitä mietit?
mun noobia ja väsymystä<3

Oletko kotona?
joo oon mä

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
taisin nukkua?

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
tomb raideria tai sitä siis en oo varma miten kirjotetaan

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
en

Onko sinulla kivat vanhemmat?
no tosi

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
en xD

Onko sinulla joku kiikarissa?
ye

Onko huoneesi sekainen?
koska ei olis?

Kuinka vanha äitisi äiti on?
36

Etkö tiedä? Menehän kysymään:
tiesin !

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
koska on liian hieno sää

Vihaatko pissiksiä oikeasti niin paljon?
hahahaha

Käytätkö farkkuja kotona?
joskuss

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
emt oikee

Ajattele jotain vihannesta.
en jaksa

Ajattelitko porkkanaa?
miks oisin :o

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
ei kai?

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
punane xD

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
eeei

Mitä joit viimeksi?
maitoo

Pidätkö banaaneista?
tod

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
3 tai 4

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
tomb raiderin

Minkälaiset sukat sinulla on?
likaset

Oletko koskaan lyönyt ketään?
e

Katsotko muumeja?
harvoinn

Osaatko tehdä sillan?
e

Kärrynpyörän?
e

Oletko ollut jälki-istunnossa?
toki ; )

Miksi?
lintsaus xD

Oletko laulanut karaokea? Missä?
joo laivalla xD

Voisitko osallistua idolsiin?
toki ;)

Käveletkö unissasi?
en kai?

Tiedätkö missä on luumäki?
e?

Asutko korvessa?
en ; D

Mitä sulla on nyt päällä?
farkut ja toppppi

Oletko käynyt ivalossa?
e

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
e xD

Joko kyllästyttää?
no ei kummemmin

Ei kait?
aiva

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
hmmph, viikko sitte, tasan

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
PAPPI

Viime matikan kokeen numerosi?
varmaa hylätty

Ruotsin numero todistuksessa?
2 (asteikko 1-5)

Entäs englannin?
suorituskeske

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
e

Entä benjihypyn ilman köyttä?
e xD

Entä laskuvarjohypyn?
ehkä ;)

Paljonko kello on?
1:29

Onks sulla lävistyksiä?
eeey

Tatskoja?
ey

Osaatko puhua japania?
todellaki

Tehdä sudokuja?
e xD

Minkälainen vyö sulla on tällähetkellä?
musta tavalline

Mikä sulla on kuudes viesti saapuneissa ja keneltä se on?
arto: ooks nyyppä koulus?

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
toki

Kenen?
en kerro

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
tomisein<3

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
en

Oletko poiminut koskaan mustikoita?
joo

Mitä sänkysi alta löytyy?
kaikkee !

Haluatko miljonääriksi?
mieluusti

Katsotko lastenohjelmia?
joskus

Olisitko mielummin pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
pikku2

Oletko koskaan rikkonut peiliä?
emt :o

Miten onnistuit siinä?
emt

Rikotko lakia?
joo

Oletko uinut alastomana?
joo?

Oletko mielestäsi komea/kaunis?
e

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
e

Onko se hyvä biisi?
aina

Oletko namu?
tosi

Kenen kanssa olet puhunut pisimpään puhelimessa?
hmm jasun

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
kaikki ! xD

Lempijäätelösi?
mangomelooni<3

Oletko väsynyt?
vähä

Oletko omassa huoneessasi?
e

Mitä huoneen seinillä on?
ikkunat+verhot ja kaikkkee

Millaiset matot huoneessa on?
punertavat

Millainen olotilasi on?
vähä kipee, muute hyvä

Valvotko koskaan myöhään?
usein

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
pirates of the caribbean kakkonen ja vissii ton vaaleenpunasen pantterin

Kirjoita ruotsiksi:"Minun täytyy mennä nyt, kello on kahdeksan"
jag måste gå nu, klockan är åtta"

Oletko iloinen?
joo

Tykkäätkö salmiakista?
vähä

Mitä söit viimeksi?
paahtoleipä

Oletko söpö?
oon tosi joo

Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
että äitis on juoppo ja moon hyvä paappa

Oletko hyvä uimaan?
jep xD

Mitä teet huomenna?
jumitan

Mitä teet nyt?
jumitan

Kirjoita kommentti
daa



today.Torstai 12.10.2006 17:55




tänään on torstai. yhä vähäsen kipeä.
kurkku turvoksissa vähäsen vielä, sattuu.

heräsin vasta myöhään, tomi tuli kahvveelle<3
lähti töihi,



jumitin suihkussa,
jumitan koneella.



<3



[Ei aihetta]Torstai 12.10.2006 17:53



kirjoita 15 kaverisi nimet, ja käy kysymässä oraakkelilta millainen heistä olet.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/



1. jossu: Ei mulla oo siitä kyllä pahaa sanottavaa.
2. jenni: Ei sitä aina edes huomaa.
3. arto: Aika harmiton, joskus yllättää positiivisesti.
4. miika: ”Ellet voi sanoa mitään kaunista, älä sano yhtään mitään.” Muikenen siis kuin vaari.
5. tomi: Se on niitä tavallisia mukavia tyyppejä. Paitsi että selvästi kivempi.
6. terhi: Ärsyttävä pelle jonka suurin ilo on floodata botteja. xD
7. sofia: Mulkku. Tarvitsee 3 ylennystä ollakseen pösilö. xD
8. jasu: Sen kanssa on kiva jutella kyllä. Positiivinen yllätys.
9. heidi: Sen kanssa ei kyllä voi rentoutua kun se aina piikittelee ja kiusaa.
10. sami: Se vois kyllä opetella vähän käyttäytymissääntöjä.
11. mea: Oon kyl ihan kusessa siihen, iiks! xD
12. kimi: Luulen että siitä tykkää kun tuntee vielä paremmin.
13. anna: En mä tunne vielä kunnolla.
14. roope: Paskan möivät, sanon minä.
15. marianne: Se on kyllä musta aika kusipäinen.





hahha ; D




< 3 noobitTorstai 12.10.2006 17:40



kirjoita 3 ystäväsi/kaverisi/nettituttavasi nimi ja vastaa kysymyksiin. (Kirjoita mielellään sellaisien nimet jotka lukevat tämän)
1. josssu
2. tomi<3
3. terhi ;)

1. Missä tapasitte ensimmäisen kerran 2. kanssa?
- ristinummella ;D

2. Mikä 3. tulee isona?
- parturi ;)

3. Mikä sana tulee ensimmäisenä mieleen kun ajattelet 1.?
- söpö

4. Montako sisarusta on 2.?
- yks

5. Milloin näit viimeksi 1.?
- öh tiistaina

6. Seurusteleeko 3.?
- eei

7. Uskotko tuntevasi 2. vielä 30 vuoden päästä?
- toivottavasti ;D <3

8. Mitä 1. merkitsee sinulle?
- paljon<3

9. Mikä eläin kuvaisi parhaiten 3.?
- hiiri ;)

10. Minä päivänä 1. on syntyny?
- 15.4 ;)

11. Onko 3. oma huone?
- joo ;)

12. Mikä väri kuvaisi parhaiten 2.?
- punane<3

12. Oletko koskaan suudellut 3.?
- en :D

13. Voisitko lyödä 1.?
- no en :D

14. Rakastaako 2. sinua?
- <3

15. Lukeeko 2. tämän kokonaan?
- toivottavasti ei :D

16. Onko sinulle 3. numero kännykässä?
- o :P

17. Jos saisit sanoa vain yhden asian 1. Mikä se olisi?
- että on mulle mielettömän tärrkee<3


[Ei aihetta]Torstai 12.10.2006 17:36



Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
- Kiinni
Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/ suorakaide//kolmio)
- pyöreä

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
- tyhjä

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
- posliinista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
- 6

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat istuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avaimnta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
- 4

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
- vanha

Menet sisään linnan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
-kyllä

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
- kyllä

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
- keskikokone

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
- pahvia

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
- puusta

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkonen,harmaa,ruskea,musta)
- valkone

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ ravaa
- hiljaa paikallaan

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois
- sillan alle, b

Tulkinnat

1. Ovi
AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään

2. Pöytä
PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
6-9 korkea seksuaalivietti
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähelllä flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi kumppanisi kansa keskität huomiosi häneen

9. Raha
KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
ISO- vahva itsetunto

11. Laatikon materiaali
PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi

13. Hevosen väri
VALKOINEN- olet hyvin rakastunut, rakkaasi on sinulle erittäin tärkeä
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi

14. Hevosen toiminta
HILJAA PAIKOILLAAN/SYO RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valistsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valistsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa


leikin kovista.Keskiviikko 11.10.2006 20:16



Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.

Missä asut: hanna pakarinen - How Can I Miss You.

Kuvaile ensirakkauttasi: lemmenkipeet - tuutko takaisin.

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: nerdee - Little words. <3

Mikä on vahvin toiveesi: the rain - Tuuli kulkee.

Ketkä ovat ystäviäsi: @junkmail - ote elämästä.

Mitä teit viime yönä: chorale - kuin eilinen. <3

Mikä on elämäsi tavoite: tehosekoitin - maailma on sun.

Milloin harrastat seksiä: bon jovi - Bed Of Roses.

Miten haluat kuolla: james blunt - cry.

Mitä sanot vanhemmillesi: kaija koo - mitä jäljelle jää.

Missä vietät aikaasi: redrama - I Don't Know What To Tell You.

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: suurlähettiläät - kuka pysäyttäisi kellot.

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: yö - rakkaus on lumivalkoinen.

Mikä on selityksesi kaikelle: sarah connor - From Sarah With Love.

Mitä ajattelet perjantaisin: lemmenkipeet - sua en voi unohtaa.

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: movetron - Kuun pimeä puoli.

Mikä on lempivärisi: Depeche Mode - Precious.

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Brian McFadden feat. Delta Goodrem - almost here.

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: robbie williams - Revolution

Kuvaile parasta ystävääsi: dj sammy - heaven

Mitä on sänkysi alla: the rasmus - no fear xD

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: tyrävyö - kipua ja tuskaa.

Mihin menet häämatkalle: kolmasnainen - tästä asti aikaa.

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: avril lavigne - My Happy Ending.

Missä olisit mieluiten juuri nyt: robbie williams - A Place to Crash.

Kuvaile ulkonäköäsi: metallica - nothing else matters. --> öö xD




noob.



• mahtavaa • Keskiviikko 11.10.2006 20:04



JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


1. Alkumusiikki: dry cell - Under the sun
2. Herääminen: mokoma - itken silmät päästäni
3. Rakastuminen: Daniel Powter - bad day
4. Ruokailu: rihanna - unfaithful xD
5. Taistelu: ilkka jääskeläinen - satuprinsessa :D
6. Riitaantuminen: think twice - ethän tänne jää xD
7. Sovinto: harhakuvitelma - Kun jää on liian kylmää
8. Salainen rakkaus: smak - nousen xD
9. Ensisuudelma: the darkness - Is It Just Me?
10. Rakastelu: blink182 - I´m Lost Without You
11. Elämä on okei: think twice - uni
12. Pettymys:tyrävyö - enkelin siivet
13. Ajaminen: christian forss - Half A Change
14. Muistot: Zen Cafe - vattupuskassa
15. Iloinen tanssi: Bullet for My Valentine - Cries in Vain
16. Unohtaminen: Pain Confessor- underworld
17. Pitkä yö yksin: nerdee - Broken Glass
18. Viimeinen taistelu: Flipsyde - train
19. Kuolemakohtaus: petri kosonen - sun läsnäolossas
20. Lopputekstit: tiktak - häiritsen sinua


ei menny kovin makeesti xD


[Ei aihetta]Keskiviikko 11.10.2006 16:06




tomii ♥





kipee oon :'//





[Ei aihetta]Maanantai 09.10.2006 05:34





spending my time,
watching the days go by. ♥



jumitusta ; D



tomitomitomi ♥ hahhaa ; D


ostaako joku mulle kilpikonnan? ♥