IRC-Galleria

Taas sinä teit sen, taas sinä olit siellä meidän lempipuistossamme. Sen uuden naikkosesi kanssa. Minä näin, kuinka tenauroitte, söitte ja ruokitte lintuja. Minä näin tuon kaiken silloinkin, kun olimme yhdessä, vain eri näkökulmasta. Ennen minä kuuluinsinun elämääsi, jokaiseen päivääsi ja jokaiseen puistoretkeen.

Etkö muka näe, kuinka minuun sattuu?Kuinka murrat minut alas uudestaan ja uudestaan.

Olenko muka ansainnut tämän? kokoajan olen raatanut meidän eteemme, käynyt töissä ja tienannut, kun sinä laiskamato makoilit sohvalla katsellen musiikkivideoita telkkarista. Ruokakaupassakin kävin, jokaikinen perjantai kokkasin sinun mieliruokaasi, joka ikisen lauantain omistin siivoamiselle. Muut päivät hellin ja hoivasin sinua, omistin jokaisen hetken sinulle.
Nyt kohtelet minua kuin ilmaa, et suostu edes keskustelemaan, et edes puhumaan asioita halki. oliko vika minussa vai sinussa? vai kenties jossain ulkopuolisessa?
kokoajan mietin pääni puhki näikkä asioilla. Petitkö sinä minua jo silloin kun olimme yhdessä, vai löysitkö uuden rakkauden muka noin nopeasti


Sytytän jo kolmannen savukkeen, mieleni tekisi avata rommipullo, jonka sinä jätit keittiön yläkaappiin, ainut asia jonka unohdit.
minulla on ikävä silmiäsi, jotka välkehtivät kirkkaasti. Minulla on ikävä sinun tuoksuasi, jolle sinun paitasi tuoksui. minulla on ikävä sinun ääntäsi, joka toi minulle niin turvallisen olon . Minulla on ikävä sinun lämpöäsi, sitä kun käperryit viereeni yöllä ja tuhisit suloisesti.


Miksi minä tajuan kaiken liian myöhään ? silloin kun olen menettänyt kaiken?
Pääni räjähtää, en vaan jaksa tätä paskaa enään.

Otan kupin kahvia, juon sitä sinun kupistasi, siitä sinisestä kissa mukista. Avaan aamulehden, näen tekstiä ja kuvia, koko lehti on yhtä puuroa. Taas ajattelin sinua, itken taas, mistään ei tule enää mitään, itken liian usein, olen naurunalainen jo kaveriporukassakin.

Ai miksi en vain jatka elämääni, niin kuin sinä teit ? Se ei ole niin vitun helppoa, enkä ole niin helvetin kusipää!
Yritän siirtää ajatukseni muualle. Avaan telkkarin, sielläkin pyörii samat mainokset kokoajan.Olen väsynyt ja uupunut, kyllästynyt, turhautunut, kaikkea mitä masentunut nainen voi vaan olla. Haluaisin nukahtaa, jos saisin unta edes hetken verran.
Nyt on hyvä tämä rauhan tunne, asetun makuulle, parempaa huomista odottamaan. tältäkö kuoleminen tuntuu? Olen hetken tyytyväinen ja nukahdan, mutta milloin herään?

Uskon että vain aika parantaa haavat, Uskon että jokaiselle on täällä se oikea, vaikka ei aina siltä tunnu.
Olen kokenut sen miltä tuntuu olla yksin ja kukaan ei ole auttamassa.
Olen kokenut myös sen miltä tuntuu kun tulee petetyksi ja loukatuksi.
Olen saanut kokea onneakin, mutta en tarpeeksi.



Mutta jatkan elämääni sitten kun pystyn, sitten kun olen valmis, mutta tiedän sen aika ei ole vielä.



ELIKKÄ SIIS, tää o joku tämmöne novellin tynkä (?) kertoo varmaa monen naisen tänähetkisesta tilanteesta jnejne...