Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet likaa
vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään,
mutta eivät koskeneet toisiaan.
Ystävien kanssa suunniteltiin yhteinen tulevaisuus. Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista? Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia?
Se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä? Muistatko kun itkettiin yhdessä?...olimme erottamattomat? ♥