IRC-Galleria

Tärkein ominaisuutesi on sitoutumattomuus. Olet sisimmältäsi villi ja vapautta kaipaava. Ikuinen tyttönen, joka tarvitsee vaihtelua ja kyllästyy helposti. Olet vaikutuksille altis, mutta avoimuutesi valloittaa.

Miessuhteissasi sorrut helposti olemaan lapsinainen, joka antaa miehen olla vahvempi ja suojella häntä.

Persefone-arkkityypin vaarana on kehittymättömyys. Saatat myös olla taipuvainen masennukseen.

Persefone on oppaanasi, kun kohtaat oman varjosi, oman mielesi pimeät puolet. Kun tarkastelet omia pelkojasi tarkemmin, huomaat lopulta ettei niille olekaan mitään aihetta. Pelko on aina pahempi kuin todellisuus. Siksi on parempi kohdata ikäväkin todellisuus ja tarttua tilanteen vaativiin toimiin nopeasti, ettei aikaa ja energiaa kuluisi turhaan ja tuskalliseen pelkäämiseen. Kun oppii hyväksymään omat virheensä osaksi omaa persoonaansa, on helpompi hyväksyä myös muut ihmiset.

Sisäinen jumalatarKuva: Jonathon E Bowser - Earth Autumn Winter

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.05.2008 00:09


[ ] Aamulla herätessä naksautan niskani
[x] Aamulla herätessä venyttelen kaikkia jäseniäni
[x] Minua ei meinaa saada ylös sängystä
[x] Hiukseni ovat sekaisin herätessäni
[x] Jätän hiukseni harjaamatta
[ ] Nukun oppitunneilla
[x] Minusta tulee pirteämpi iltaa myöten
[ ] Jos ruokana on salaattia valitan lihan puuttuvuudesta
[ ] Jos ruokana on lihaa, syön enemmän kuin jaksan
[x] Sähisen jos olen vihainen
[x] Rajumpi meno sitä parempi
[x] En siedä liikaa sosiaalisuutta
[ ] Kynteni ovat pitkät ja terävät
[ ] Pidän veren mausta
[ ] Suihkuun menen vain siksi etten haise
[ ] Lempieläimeni on kissa
[x] En tue ruotsalaisia
[ ] Ulos katsoessani mieleni tekisi hypätä ikkunasta metsään
[/] Koulussa laitan opettajille vastaan
[x] Koulussa en syö ruokaa, vaan olen mielummin syömättä
[ ] Koulussa ei ole mieliainetta
[/] Jahtaan pikkusisaruksiani niin kauan että he luovuttavat
[ ] Piirtäessäni hahmoilleni saattaa lisääntyä korvat ja häntä
[x] Nukkumaan menosta ei tule mitään
[x] Valvoisin mielummin yöllä ja nukkuisin päivällä
[ ] Kun nukun, nukun päälle 10h
[/] Hyvät Refleksit
[ ] Pidän ketjuista niin kauan ku ne eivät ole kaulassani
[ ] Juokseminen veressä
[x] Sanoo mitä ajattelee

YHT. 14½

0-7 : Kissimirri
8-14: Elukka
14-20: Villikissa
21-25: Peto


1. Kuka on l

Viisain? - Sanna
Äänekkäin? - Sanna
Hiljaisin? - Suvi
Oudoin? - minä
Hauskin? - Elina
Mukavin? - suvi
Taiteellisin? - Antti
Huonoin piirtäjä? - minä
Tyttömäisin poika? - harri
Poikamaisin tyttö? - minä

2. Kenellä on

Hienoimmat vaatteet? - Maijalla
Paras ääni? - sannalla
Oudoimmat jutut? - varmaan mulla xD
Hyvä matikkapää? - Villellä
Paras musiikkimaku? - Antilla
Parhaat hiukset? - Elinalla

3. Kuka on

Hevari? - no Antti on ainaki entinen sellanen
Pissis? - Teija ;D
Hippi? - elisa
Räppäri? - ei kukaan
Temppupyöräilijä - Arttu
Fruittari - no ei kukaan.. mut lähinnä ehkä Suvi
Nörtti? - Ville

4. Kuka

Viittailee? - kaikki viittaa joo...
Keikkuu aina tuolilla? - Ville
Kaatuu aina tuolilla? -minä
Istuu oudosti? - Minä jälleen
On aina mesessä? - Mun meses on useiten meri

minä olen....XSunnuntai 04.05.2008 00:01



Olen:
1. [x] Halannut tyttöä
2. [x] Halannut poikaa
3. [x] Tanssinut pojan kanssa valssia
4. [x] Tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [x] Tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] Jäänyt melkein junan alle
7. [ ]Jäänyt pyörän alle
8. [x]Jäänyt melkein auton alle
9. [x] Ollut ihastunut
10.[x] Vihannut jotakuta
11.[x] Ollut mustasukkainen
12.[x] Ollut kreikassa/kreetalla
13.[x]Ollut ruotsissa
14.[ ]Ollut venäjällä
15.[ ] Ollut espanjassa
16.[x] Ollut metsässä
17.[x] Uinut järvessä
18.[x] Uinut meressä
19.[x] Ollut saunassa
20.[x] Ollut höyrysaunassa
21.[x] Ollut porealtaassa
22.[x] Uima-altaassa
23.[x] Ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24.[x] Tyttö jolla on sisko
25.[x] Tyttö jolla on veli
26.[ ] Tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27.[ ] Tyttö jolla on poneja/hevosia
28.[x] Tyttö jolla on kissa
29.[ ] Tyttö jolla on koira
30.[x] Tyttö joka tykkää eläimistä
31.[x] Tyttö joka tykkää autoista
32.[x] Tyttö joka tykkää shopata
33.[x] Ostanut kaupasta litran maitoa
34.[ ] Käynyt Ankkarockissa
35.[x] Lakannut varpaankynnet
36.[x]Ajanut mopolla ojaan
37.[x] Omistanut kauluspaidan
38.[x] Ollut vesirokossa
39.[x] Heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40.[ ] Kaatunut lasketteluhissijonossa
41.[x] Nauranut toisen epäonnistumiselle
42.[x] Lyönyt jotakuta turpaan
43.[x] Katsonut Kauniita ja Rohkeita
44.[x] Pelannut jalkapalloa
45.[ ] Tehnyt kokonaisen piruetin
46.[x] Antanut tyttöjen meikata itseni
47.[x]Uinut alasti
48.[ ] Kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49.[ ] Tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50.[x] Lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51.[x] Leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52.[x] Polttanut selkäni auringossa
53.[x] Hypännyt talon katolta
54.[x] Lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän/käteen
55.[x] Ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56.[ ] Laskenut pulkalla hiekkatiellä
57.[x] Kaivertanut puuhun tekstin
58.[x] Tehnyt juhannustaikoja
59.[x] Leiponut omenapiirakan
60.[ ] Syönyt simpukoita
61.[x] Esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62.[ ] Ostanut yli satasen maksavat farkut
63.[x] Ratsastanut hevosella
64.[x] Tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65.[x] Polttanut sormiani tulitikkuun
66.[x] Räjäyttänyt ilotulitteita
67.[x] Pelannut pokeria rahapanoksella
68.[x] Pudonnut laiturilta järveen/mereen, toisen tönäisemänä
69.[x] Halannut äitiä
70.[x] Ostanut jotain kirpputorilta
71.[x] Juonut kahvia
72.[ ] Laittanut neon valoa silmiin
73.[x] Ollut laivalla
74.[x] Laulanut karaokea
75.[x] Käynyt Särkänniemessä
76.[ ] Ollut yksin lentokoneessa
77.[x] Potkaissut seinään
78.[ ] Vittuillut kirjaston tädille
79.[x] Laulanut suihkussa
80.[x] Valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81.[ ] Opiskellut ranskaa
82.[ ] Rahastanut mummoilta omaan pussiin
83.[x] Potenut jostain syystä koti-ikävää
84.[x] Kontannut keskellä tietä
85.[x] Vuorannut huoneeni seinät julistella
86.[ ] Neulonut villapaidan
87.[x] Antanut jollekulle joululahjan
88.[x] Tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89.[ ] Pelannut Monopolia
90.[x] Jäänyt kiinni tupakan poltosta
91.[x] Tiskannut
92.[x] Itkenyt itseään uneen
93.[x] Vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94.[x] Soittanut hätänumeroon
95.[x] Nukkunut pommiin
96.[ ] Syönyt muurahaisen
97.[x] Värjännyt hiukset
98.[x] Ollut blondi
99.[x] Tehnyt läksyt kunnolla
100.[x] Saanut 4:n kokeesta
101.[x] Viskonut omenoita
102.[ ] Ollut putkassa
103.[/] Nukkunut roskiksessa
104.[x] Tehnyt rikoksen
105.[x] Paiskonut tavaroita
106.[x] Kuunnellut Himiä
107.[x] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108.[x] Lintsannut
109.[ ] Juonut kusta
110.[/] Nukkunut tunnilla
111.[ ] Maistanut huumeita
112.[x] Ollut lentokoneessa
113.[x] Muuttanut
114.[x] Tilannut tuotteita netistä
115.[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116.[x] Seonnut Marilyn Mansoniin
117.[x] Ollut haastattelussa
118.[ ] Saanut turpiin
119.[/] Soittanut kitaraa
120.[x] Varastanut posteja laatikosta
121.[x] Lyönyt vetoa
122.[x] Poseerannut alasti
123.[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124.[x] Yöpynyt hotellissa
125.[x] Oksentanut matolle
126.[x] Lukenut seiskaa
127.[x] Pelannut Harry Potteria
128.[x] Väärentänyt kokeeseen nimen
129.[x] Juossut pakoon ampiaisia
130.[x] Pyytänyt anteeksi
131.[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132.[x] Soittanut pilapuheluja
133.[ ] Vihannut räppäreitä
134.[x] Soittanut väärään numeroon
135.[x] Nukkunut sohvalla
136.[x] Nukkunut puun alla
137.[x] Ollut sairaalassa
138.[x] Valvonut koko yön
139.[x] Juossut alasti ulkona
140.[ ] Uinut avannossa
141.[x] Hypännyt ikkunasta ulos
142.[ ] Paskonut housuihin yli 10v.
143.[ ] Pudonnut hevosen selästä
144.[x] Saanut 10:n kokeesta
145.[x] Leikannut hiuksia
146.[x] Kiroillut ruokapöydässä
147.[ x] Polttanut levyjä
148.[x] Harrastanut liikuntaa
149.[x] Karannut kotoa
150.[x] Näytellyt
151.[x] Nukkunut päivällä
152.[x] Käyttänyt ulkohuussia
153.[x] Ostanut tupakkaa
154.[ ] Polttanut talon/pientalon
155.[x] Grillannut
156.[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157.[x] Ollut Linnanmäellä
158.[x] Uskonut horoskooppeihin
159.[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160.[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
161.[x] Ajanut autoa
162.[ ] Syönyt matoja
163.[ ] Raiskannut
164.[x] Hyppinyt katoilta
165.[x] Eksynyt ostoksilla
166.[x] Matkustanut junalla
167.[x] Nukkunut bussissa

DR Philin testi....Lauantai 03.05.2008 20:23



Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. ( ) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. (x) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a. ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b. (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c. ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d. ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e. ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a. (x) seisot kädet puuskassa
b. ( ) pidät kädet yhdessä
c. (x) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d. ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e. (x) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a. ( ) polvet ja jalat yhdessä
b. (x) jalat ristissä
c. ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d. (x) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a. ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b. (x) hillitymmällä naurulla
c. ( ) hiljaisella naurahduksella
d. (x) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a. ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b. (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c. ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a. ( ) olet tyytyväinen tauosta
b. ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c. (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a. (x) punainen tai oranssi
b. (x) musta
c. ( ) keltainen tai vaaleansininen
d. ( ) vihreä
e. ( ) tummansininen tai liila
f. ( ) valkoinen
g. ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a. ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b. ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c. (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d. (x) käsi pään alla
e. ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a. ( ) putoamisesta
b. ( ) taistelemisesta
c. ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d. ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f. (x) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4. (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4. (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6. (c) 2 (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4.
8. (a) 6 (b) 7. (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4. (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3. (d) 5 (f) 1

=52!!!

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

--- 41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä. ---

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

[Ei aihetta]Lauantai 03.05.2008 20:11

Klikkaa kymmenen satunnaista galleristia ja laita heidän oletuksensa kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailujärjestyksessä

1. Heräsin tänään aamulla ja totesin:
Onpa otsaa.


2. Toistelin:
huhhuh humalassako.....


3. Sanoin luokkatoverilleni:
viime vuoden koulukuva


4. Sitten piti tehdä:
ub3rl0rdh4x0r3r


5. Joka kerta kun oon kännissä sanon:
\m/o_O\m/


6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi:
Esa Näytti Mulle Persettä

.
7. Oon saletisti:
uus

8. Kiljasin eilen kaupungilla:
moikkamoi

9. Ensivuoden tuleva mottoni on:
Minä maiset murheeni unohdan, sinisilmiis kun katsoa saan


10. Viimeiset sanani tulevat olemaan:
Lauran synttärilounas

Varmaan miljoonas tänää x)Lauantai 03.05.2008 20:02



1. Osaatko seistä päälläsi?
- en osaa... mutta osaan kaatua päälleni...

2. Kuinka vanha olit, kun sinulta lähti ensimmäinen hammas?
- varmaan 6-7

3. Kuinka vanha olet?
- vanhaa..? miähän oon viel ihan nuori, alta 30..

4. Kuunteletko nyt musiikkia?
- en kun liesituulettimen surinaa...

5. Jos, niin mitä kappaletta?
- sur,sur,hur,hur...

6. Millaisista vaatteista pidät?
- kivoista, joissa on edes jotakin mun oloista!

7. Omistatko yhtäkään bändipaitaa?
- doda... ainaki 5 Marilyn Mansonin paitaa.

8. Luettele kolme ominaisuutta, mitä ET halua ystäväsi omistavan?
- epäluotettavuus
-kierous
-ja se ettei osaa kuunnella


9. Oletko joskus kateellinen turhista asioista?
- olen, kyllä kateellinen, mutta en usko että turhista...

10. Teetkö paljon heräteostoksia?
- paljon on liian vähän.. liikaa on sopivampi vastaus..

11. Onko joulu mielestäsi kaupallinen juhla, ja perustelut miksi/miksi ei?
- Toisille on, toisille kaikkihan päättävät sen ihan omassa sisimmässään..

12. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen nimestä Elvis Presley?
- valkoinen kimaltava puku..

13. Onko sinulla lauluääntä?
- ääntä on, taitoa ei ;D

14. Miksi kissat putoavat aina jaloilleen?
- no siel puole on enempi painoa, ni ne kääntyy ilmas sit aian sillee päin..ihan selvä juttu..

15. Oletko enemmän kissa-, vai koiraihminen?
- koira

16. Millaisen sateenvarjon omistat?
- viininpunasen pantene (mainos) sateenvarjon, ja sit tommosen stydin gepardikuosisen varjon x)

17. Millaisia unia näet?
- Hyvin outoja...

18. Onnennumerosi?
- En enää usko että mulla on sellasta..

19. Jos saisit valita, ketä julkkismiestä suutelisit, niin kuka se olisi, ja minkä takia?
- No Bam Margera!!! Se on niin kuumatapaus, on ulkonäkö kohillaa ja asenne ja kaikki.... uu mama...

20. Onko musiikki tärkeä osa elämääsi?
- Ei enää..

21. Millainen on mielestäsi hyvä kampaus?
- Siis mikä kampaus? ja siis mikä olikaan taas se harja?

22. Oletko koskaan sattunut pistämään kieltäsi jäätyneeseen rautaan kiinni?
- kyllä olen, ja se sattuu..

23. Jos olet, miksi teit sen?
- se oli vahinko..kun liukastuin..

24. Mitä teit jouluaattona?
- söin kun pikku(ei ihan niin pikku)possu..

25. Mitä toivoit lahjaksi?
- en muista.. apua.. ei ku joo Puman hajuvettä toivoin..

26. Arvostatko enemmän kalliita, vai itsetehtyjä lahjoja, ja perustelut miksi näin.
- Ei väliä..oikeesti mulle se on ihan sama, oli se tehty itse, tai ostettu, ja hinnallakaan ei mitään väliä. Vaan sillä ajatukselaa! ja nykyään... pidän enemmän siitä että saan itse antaa lahjoja.. :)


27. Onko sinussa edes pientä feministinkipinää?
- en miä tiiä..

28. Osaatko puhua espanjaa?
- No en.. tai osaan jotaa.."hola,hola" mut liekö ees oikee kieli kyseessä..?

29. Kotikaupunkisi?
- tämä <3

30. Milloin olit viimeksi todella vihainen, ja minkä takia?
- Aamulla..kipeys...se tekee hyvin vihaiseksi..

31. Puhutko yleensä nopeasti vai hitaasti?
- kuulemma liian nopsast välil, et jotkuu joutuu kyssyy " mitä? en saanut nyt ihan selvää?"

32. Oletko mielestäsi sosiaalinen vai epäsosiaalinen?
- vika...

33. Lempibändisi?
- M.M

34. Oletko koskaan ollut lempibändisi keikalla?
- en :( ja siis oon niin SAIRAALLOISEN katkera noista menetetyistä keikoista!!!!!!!!*kiroilua*

35. Jos et, onko suunnitelmissasi mennä?
- Jos enää ikinä suomeen tulee, ni jumankauta miähän meen...

36. Käytkö koskaan kirpputoreilla?
- juu käyn...

37. Montako HYVÄÄ ystävää sinä omistat?
- 7

38. Millaiset sukat sinulla on jalassa?
- ei oo sukkii ollenkaa, ku äsken tulin just suihkusta...

39. Mikä on isäsi toinen nimi?
- lue alemmast tämmösest, jos kiinnostaa...

40. Oletko kotoisin Suomesta, vai muualta?
- FINLAND!

41. Oletko koskaan katsonut Monty Pythonia, ja jos olet, mikä on sinun mielipiteesi siitä?
- En tunnusta

42. Osaatko laskea kertaakaan sekoamatta tuhanteen?
- en varmaan.. siis oon niin surke enoien numeroienkaa...

43. Onko sinulla yleistietoa?
- juu toki,toki...

44. Miksi Suomi ei liity Natoon?
- koska se ei kannata

45. Olisitko mielummin näkymätön halutessasi, vai osaisit lentää halutessasi?
- näkymätön.. ni vois salakuunnella..

46. Lempimuumijaksosi?
- varmaan se kun sinne kasvaa se viidakko..

47. Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
- kotsa

48. Oletko kenenkään kummi?
- Millan

49. Pidätkö sienistä (syömismielessä, ei pössyttely)?
- en pidä sienistä missään muodossa...

50. Näkyykö teillä MTV?
- joo kaikki näkyy...
sama tyyppi edelleen.... vastaa... ja sama kysyy....


1.Millainen ystävä olen?
Haittaako jos mä rakastun suhun?

2.Millainen puoliso olen?
Miksiköhän mä vastailen sulle edelleen kun tää menee selvästi vain pahempaan suuntaan? Mikähän masokistimäkin oikein oon.


3.Millainen äiti olen?
Sä oot kiva kun sä otat muut huomioon.

4.Millainen sisko olen?
Katso mitä sanot, et tosiaankaan ole mun parhaita kavereita!


5.Millainen vihamies olen?
Etkö keksi muuta tekemistä kuin kysellä tyhmiä? Sä ärsytät mua aika pahasti.

6.Mikä minusta tulee isona?
Kemiallis-teknisen alan insinööri/paperi-insinööri.


7.Mikä ammatti sopisi minulle parhaiten?
Metsäalan tutkija.


8.Mikä tulee seuraavan lapseni nimeksi?
Valtteri.


9.Millaiseen taloon muutan?
Kanamaiseen.


10.Mikä lemmikki sopisi minulle?
No se sinun sängyn alla asuva mörkö.


11.Mikä on tuon lemmikini nimi^?
Pertti.


12.Mikä väri sopii minulle?
Pii

13.kuinkamonta virhettä olen elämässäni tehnyt?
Tarpeeksi, ottaen huomioon sun nykyisen elämäntilanteen!


14.Kuinka monta ystävää minulla on?
Sata, ehdottomasti!


15.Kuinka monta rakasta minulla on?
Vaihtelee vuosittain.


16.Kuinka monta vihamiestä minulla on?
Kohtalo kertoo sen sinulle aikanaan!

17.Mikä instrumentti sopisi minulle?
Mopo


18.Mikä voisi olla tulevan bändini nimi?
Petteri.


19.Mikä on taiteilija nimeni?
Elvi.


20. Mikä sana kuvaa luonnettani?
Säädyllisyyteni estää vastaamasta.


21.Mikä on syntini?
Omaan nokkeluuteensa kompastuminen.


22.Minä vuonna minun olisi kuulunut syntyä?
En halua muistella niitä aikoja elämässäni... se oli se musta vuosi 1837.

23.Jos olisin kukka, mikä olisin?
Mopo


24.Kuka vakoilee sivujani?
Se tyyppi joka tuli ikkunasta ja piiloutui saunaan


25.Olenko kuuluisa?
Kyllä olet, olen pahoillani!


26.Kuinka moni tuntee minut?
Vakaasta ilmeestä ja määrätietoisesta askelluksesta.

27.Kuka näkee painajaisia minusta?
Teppo, Karjalan kalju karju.

28.Olenko mustasukkainen?
Valitettavasti


29.Olenko vaarallinen?
No miten sen nyt ottaa

30.Mikä on viimeinen sanani?
Ei niin yhtikäs mikään.

[Ei aihetta]Lauantai 03.05.2008 19:25

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Minä kysyn ja hän vastaa... ^ :)

1.Onko Elina ystäväni?
Todellakin!

2.Onko Sanna ystäväni?
Tietysti, kaikki merkit osoittavat siihen.

3.Onko Elisa ystäväni?
Vastaus on juuri se, mitä eniten salaa syvällä sisimmässäsi toivot.

4.Onko Suvi ystäväni?
On, sorry vaan.

5.Millainen ystävä elina on?
Emmä viitti toista alkaa haukkumaan, mutta en mä siitä kyllä tykkääkään.

6.Millainen ystävä Sanna on?
Ellet tunne vielä niin tutustu pian! Tää on helmi!

7.Millainen ystävä Elisa on?
Se vois kyllä olla vähän kohteliaampi mua kohtaan, olla kiroilematta ja jankuttamatta ni me tultais paljon paremmin toimeen. (Tälle miä repesin!!!)

8.Millainen ystävä suvi on?
Liian hyvää ollakseen totta. Ei puutteita ensinkään!

9.Kuka ^heistä on paras ystäväni?
Se on se luokkasi kiusaajapoika.


10.Kuka heistä pitää minusta eniten?
Se sievä takkutukkainen ruusutyttö

11.Voiko ystäviini luottaa?
oi kyllä, vaikket sitä varmaan suostukaan myöntämään itsellesi.

12.Kuka heistä rakastaa minua?
En minä nyt sentään niin viisas ole että sen tietäisin.

13.Miksi Elina on ystäväni?
Koska toisesta ulottuvuudesta tulevat säteet haittaavat meidän aivotoimintoihimme

14.Miksi Sanna on ystäväni?
Tämä on epäoleellista. Tärkeintä maailmassa on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.

15.Miksi Elisa on ystäväni?
Koska jotain asioita ei voi estää

16.Miksi Suvi on ystäväni?
Mietipä syntejäsi ja omaa osuuttasi tapahtumien kulkuun.

17.Mikä yhdistää minua ja elinaa?
Tunteettomuus.

18.Miksi tulen niin hyvin toimeen elisankanssa?
jotta meillä oraakkeleilla olisi töitä.

19.Miksi minulla ja sannalla on hauskaa?
Minä en usko että sinä tulisit tästä tiedosta sen onnellisemmaksi.

20.Mikä vahvistaa minun ja suvin välejä?
Se vähä riippuu miltä kantilta asiaa katsoo.

21.Miksi suvi on ollut minulle vihainen?
Koska niin on päätetty.


22.Onko Suvi antanut kaikki "syntini" anteeksi?
Ei se mitään..oliko sinulla jotain asiaakin?


23.Millainen kuuntelija elina on?
Ei mulla oo siitä kyllä pahaa sanottavaa.


24:Millainen kuuntelija Sanna on?
Totaalinen mulkku. Kauniimmin ei sitä voi kyllä sanoa.

24.Kumpi on parempi kuuntelija Elisa vai Suvi?
Ota huomioon myös, että valitsemalla ensin mainitun valitset muut vaihtoehdot pois!

25.Pitääkö minun noudattaa Elinan,Elisan,Sannan vai Suvin neuvoja?
Ihan selkeesti toi vika!

26. Ovatko ystäväni onnellisia?
On tietysti!

27.Pitääkö Elina minusta?
Kyllä hän aivan jumaloi sinua samoin hänen naapurinsa....

28.Pitääkö Sanna minusta?
Sen mielestä sä oot kyllä aika erityinen tyyppi!

29.Pitääkö elisa minusta?
Huomaatko ilmassa on selvästi väreilyä, mutta silti minusta tuntuu, että EI voisi olla sopiva vastaus.

30.Pitääkö Suvi minusta?
Tietenkin, kuka voisi olla rakastamatta jotain noin kaunista olentoa.


Joo mul oli taas vähä tyhmää..siis tylsääx) no tos meni nyt ainaki kivasti aikaa....


[Ei aihetta]Lauantai 03.05.2008 19:04

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

Mikä on nimeni?
- Jaana

Missä asun?
- Torniossa, kapakan takana roskiksessa

Mikä olen?
- Olet Matti ja olet unohtanut ottaa dementialääkkeesi.

Millainen olen?
- Muuten, sun osakkeet on mun silmissä nousseet!

Kuka olen?
- Olet huippusuosittu rock-muusikko ja idearikas kynäilijä sekä himoittu seksisymboli, muttet vielä vain tiedä sitä

Mikä on ollut kaikkein tärkeintä elämässäni?
- Musiikkimaku.

Turhin asia elämässäni?
- Hmm juu. Onksulla tyttö/poikaystävää?

Mielestäni arvoikkain asia maailmassa?
- Aha.

Miltä näytän?
- Halvalta hajuvedeltä.

Joko sait tarpeekseksi?
- Mene vaan

Miltä tunnun?
- Pippurilta.

Miltä maistun?
- Vuoristoilmalta.

Miltä tuoksun?
-Hernekeitolta.

Missä mun kuuluis olla?
- Stockmannilla.

Mikä mun kuuluis olla?
- Laiskuus, sillä totuuden täytyy tulla joskus julki.

Mistä mut löytää?
- Kellarista.

ikäni?
-21 vuotta.

Mitä harrastan?
-Koodaamista.

Ketä rakastan?
-Sitä josta sitä viimeksi uskoisit.

Kuka on paras kaverini ?
-Sydämesi valittu.