"Tunsin yhden kundin, joka oli allerginen siitepölylle ja sahanpurulle ja pölylle ja polttoaineen palamisen aiheuttamalle savulle ja salaateille ja kissoille ja vaaleille ja synteettisille kuiduille ja joka toiselle lääkkeelle. Se ei puhunut kenenkään kanssa. Se oli niinkuin ne lasikuvun sisällä elävät skidit, mutta se oli allerginen lasikuvulle joten sen oli pakko sietää sen kaikki allergioita. Se kantoi sen allergioita kuin kauppamatkustaja laukkujaan. Se osoitti lain edessä olevansa allerginen vanhemmilleen, joten vanhemmat joutuivat maksamaan sille elinkorkoa pääsemättä vuorostaan nauttimaan lohdusta jonka pojan kenkien rei'ittäminen niiden omilla murheilla antaa, sitä paitsi sillä ei edes ollut kenkiä koska se oli allerginen nahalle ja kumille. Sille tehtiin puukengät mutta siitä tuntui kuin se olisi kävellyt pienillä ruumisarkuilla ,joten se heitti ne ulos ikkunasta. Kadulla kävelevä tyttö poimi kengät, ja koska se ei ollut milloinkaan nähnyt niin omituisia kenkiä, se kiipesi ylös nähdäkseen kenen ne oli. Kundi avasi oven ja tyttö astui sisään, ne katsoi hetken toisiaan ja molemmat oli kauniita ja molemmat oli ollut yksin liian kauan ,joten ne syleili toisiaan vähän nähdäkseen mitä tapahtuu ja kävi ilmi että tytön vaatteet oli synteettistä kuitua ja sillä oli kissan silmät ja se oli lihava kuin valas ja sillä oli siitepölyä hiuksissa ja sahanpurua aivoissa ja antibiootteja sormissa ja salaatteja hameessa ja polttomoottori joka työnsi sen ylös portaita. Kundi kuoli kasvoillaan typerä ja valtavan leveä onnen hymy.
Kun heräsin, olin varma että voisin oppia siitä unesta jotakin mutten tiennyt mitä vittua se voisi olla"
Ray Loriga, Kameleontti