Tommi palasi kuolleista maailmaan eräänä valoisana aamuna. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli keskiluokkainen ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei ihailtu.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kirjekuoret, niinpä ajankuluksi tuli sekoilu.
Tommi kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai liilat hiukset, sekä siniset silmät.
Rukkasista päätellen hän oli erittäin sekopäinen. Lempiruokaansa lihapiirakoita hän sai työskennellen ruutujentäyttäjänä.
Tommi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo urheilutapahtumassa.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.
Sen pituinen se.